United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
kun kolmen varjon juoksull' eroavan näin joukosta, mi eespäin kulki alla tuon tuiman rangaistuksen rankkasateen. Tulivat kohti, kaikki meille huutain: »Sa seis! ken puvustasi päättäin näytät olevan kaupungin tuon kehnon lapsi!» O, mitkä haavat jäsenissä heidän näin uudet, vanhat, tulen syömät. Vieläi, kun niitä muistan, sääli valtaa minut!
Olihan sääli jättää yhtään milligrammaa omasta olennostaan käyttämättä, yhtään millimetriä tästä maailmasta näkemättä, nauttimatta ja omaksi elämän-ilokseen pusertamatta? Minulla on niin vähän mahdollisuuksia, sanoi Liisa. Kaikki, väitti Johannes kiihkeästi. Sinä olet kaunis ja älykäs. Ja sitäpaitsi sinä olet nainen! Koko maailma on auki edessäsi. Ota, mitä minussa on! Se kuuluu sinulle kaikki.
Taiteilijalla olisi ollut hyvin vähän oikeutta neron todelliseen ominaisuuteen, se on, intohimon sääli intohimoa kohtaan, jos tämä Kenelmin salaisuus, jota hän niin iloisesti oli sanonut voivansa vaatia saada tietää, ei olisi käynyt hänelle selväksi niinkuin sähkökipinän kautta.
"Vapauttaa hänet tai kuolla yhdessä hänen kanssaan. Minäkin uskon Kristukseen." Vinitius puhui tyynesti, mutta hänen äänessään ilmeni sellainen tuska, että sääli karmi Petroniuksen sydäntä. "Kyllä minä sinut ymmärrän," sanoi hän, "mutta miten sinä aiot hänet pelastaa?" "Lahjoin vartijat, ensinnäkin, jotta he varjelisivat hänet häpeästä, ja toiseksi, jotteivät he estäisi häntä pakenemasta."
Pultavan tappion jälkeen sijoitettiin minut Nishnii-Novgorodiin. Olin siihen aikaan palvelijana everstiluutnantti Isendorffin luona. Hän oli hyvä ja jumalinen herra ja sääli kaikkia vankeja, joilla ei ollut lohdutuksena Jumalan sanaa. Itse oli hän saanut kirjoja Saksasta, sillä sieltä oli hän kotoisin, ja ystäviltään Tobolskista sai hän Jumalan sanalla lohduttavia kirjeitä. Useilta hän sai tietää että kapteeni Henrik Sprengtport oli suomentanut rukouksia ja virsiä ja että sotamiehemme olivat leikanneet kirjaimet puuhun ja painaneet siten kirjoja. Yksi lähetettiin meille, ja tämä se on. Se saapui meille Moskovan kautta puulaatikossa, johon kreivi Piper oli pannut yhtä ja toista muutakin isännälleni. Mutta samana päivänä syttyi tulipalo eräässä luostarissa kl. 2 j. p. p. ja levisi sieltä hirvittävällä nopeudella. Sitä päivää, Pietari-Paavalin päivää 12 p. kesäkuuta, en unohda koskaan. Kaupunki syttyi yhä useammista kohdista. Isäntäni kanssa koetimme pelastaa hänen tavaroitaan.
Minä sanoin kotipitäjääni nimen. 'Tiedättekö te, kuinka se onneton pastori L m nyt woipi? kysyi mummo minulta. 'Eipä ne woimiset taida kaksinaiset olla', wastasin minä tukehtuneella äänellä, sillä mummon kysymys käwi kipeästi sydämeeni kuin puukon pistos. 'Sääli miestä semmoista. Hän oli lahjakas mies ja sanotaan hänen olewan korkea=oppisenkin ja yhtäkaikki hän elää niin pahasti itseänsä kohtaan.
Sama on asianlaita ihmisten keskuudessa», ajatteli Nehljudof; »voi olla että nuo kuvernöörit, tirehtörit, polisit ovat tarpeellisia, mutta hirmuista on nähdä ihmisiä, joilta puuttuu ihmisten pääominaisuus rakkaus ja sääli toisiinsa».
Elsalla jäi mieleen aina Maria kohtaan sydäntä särkevä sääli. Mari oli niin hyvä, herttainen ja niin kaunis ja olisi voinut uskoa, että hän voi tulla vielä onnelliseksi, mutta hän itse oli niin toivoton ja synkkä aina. Mari oli kertonut, että hän rakastaa vielä Aappoa.
"Mistä se sääli sinuun on tullut?" Mutta minä surmasin vihollisia, enkä vieraita; avonaisella tiellä ja synkässä metsässä, enkä kotona, istuen uunin nurkassa; lingolla ja kirveellä, vaan en ämmän juoruilla". Ukko kääntyi pois ja jupisi: "repale-nenä!..." "Mitä höpiset siellä, vanha rujo?" huusi Hlopusha.
Suuttumusta ja sääliä kuului sekaisin hänen muutoin aina tyynestä äänestään. "Minä en voi selittää, miten minun on sääli nähdä teidän, herra Eckhof, antautuvan tuohon kauheaan salapyhäisyyteen!