United States or São Tomé and Príncipe ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Liisa*. Ei hätää, pojat, saatte ruokaa.
Kun siis joku avulias ihminen vei sanan emännälle, että Tullilan Liisa oli tanssi-tuvassa ja siellä paras elämä, julmistui emäntä silmittömäksi. Hän riensi tupaan, tunkien väkijoukon läpi ja saapui keskelle tanssioitten, jossa hän pian, vaikka pimeäkin oli, näki Liisan täydessä ilossa. "Minä en kärsi huoneessani ketään Tullilan väestä", äännähti emäntä; "pois täältä, senkin sikiö!"
MIKKO. Minä en luovu Anna Liisasta. Minä en anna häntä toiselle, sillä hän on niin hyvä kuin minun vaimoni jos kohta ei olekaan vielä papin edessä seisottu. JOHANNES. Hänen vaimonsa? Anna Liisa onko se totta? Sano pian! RIIKKA. Sinä hävytön mies! KORTESUO. Ota takaisin nuo sanat heti paikalla. Taikka tässä ei kunnian kukko laula. Ota takaisin nuo sanat, kuuletko sinä? Ja sitten polvillesi!
Mutta tohtori ei voinut viipyä kauvemmin, hän tunsi, että tämän kodikkaan arkihuoneen tuoksuava ilma oli vähällä tukehuttaa hänet. Paula heittäytyi hänen kaulaansa ja lupasi kirjoittaa hänelle usein, Liisa ojensi hänelle kätensä ystävällisesti, mutta ei pyytänyt häntä tulemaan takaisin. Tohtori ei ollut nykyään hänelle mitään, ei edes synkkä varjo, jonka hän tahtoisi poistaa mielestään.
Ilma oli hirveä, kuten oli ollut jo yhtämittaa viikon pari. Satoi lumiräntää, ja vaikka heillä oli hevonen, tuntui sentään kolkolta astua nuo pari askelta kadulta teatterin valaistuun, ihmisiä tungeskelevaan eteiseen. Siinä seisovatkin samalla Liisa ja Muttila heidän edessään!
Koska et hyvällä taivu, niin koetellaanpa toista keinoa. ANNA LIISA. Koettele! Minä en sinua pelkää. Sinä et mahda minulle mitään. MIKKO. Enkö minä mahda? Ajattelepas tarkemmin. Enkö minä mahda? ANNA LIISA. Et. Sinä et mahda minulle mitään. MIKKO. Entäs se lapsenmurha? ANNA LIISA. Sillä minua nyt tahdot säikyttää, samoin kuin äitisikin. Turha vaiva! Se ei vaikuta mitään.
LIISA.
Anna Liisa heti nähtyään huolestui tuosta oudosta kasvojen punasta ja kyyristyi sängyn viereen itkemään. Sairas lohdutteli paranemistoiveilla, mutta tuli sekaan lausuneeksi sanoja, jotka panivat ajattelemaan aivan toista. Jokainen päivä alkoikin todistaa asian kääntyvän kuoleman eduksi.
LIISA. Olkaat rauhassa. Mua vahvistakoon hän, joka ei vielä koskaan ole mua unohtanut, vaan armollisesti aina lähetti mulle henkensä valkeuden pyhiä säteitä, koska oljentelin sokeuteni pimeässä luolassa. KERTTU. Sä etkö muista rahtuakaan tämän maailman muodosta?
Nämä päivät vaan nämä kaksi päivää! Mitä sinä siellä löpiset? ANNA LIISA. Ilman minä vaan itsekseni. PIRKKO. Sinäpä soma, kun puhelet itseksesi. Minunkin pitäisi totutella. Sinä kun menet pois, ei ole enää ketään, jolle saisin näin rupatella. Voi, sentään! Kyllä minulle tulee sinua ikävä, Anna Liisa. Ihan jo itkettää, kun ajattelen että sinä niin pian lähdet.