United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli luottanut siihen, että jos hänen epäilyksensä Signen ja Irenen luonnonvastaisista vaistoista ylimalkaan oli oikea, täytyi Liisallakin olla jotakin vihiä niistä. Eikä hän ollut erehtynytkään tuossa uskossaan. »Minä luulen niin», oli Liisa vastannut. »Lääkettä jäi kyllä vielä pulloon.» Liisa oli siis hänet täydellisesti ymmärtänyt.
Niin, niin, saatanhan minä, minä puhun heti Liisalle ja ensi lauantaina mennään pappilaan, että sitten pyhänä ensi kerran kuulutetaan. Liisa hoi! Emäntä oli niin kiireissään, että kun syöksyi Liisaa hakemaan, olivat sattua melkein yhteen ovessa. Minua nauratti se, ja Liisaa se nauratti myös. Ja siinä se asia päätettiin melkein seisovilta jaloilta. Se suostuu, Liisa, tämä.
Onneksi Puolamäen Ivarille ei hänen tarvinnut tulla todistajaksi. Sillä ei kukaan huomannut hänen puhutelleen Liisaa Ruikan pihalla. Hänen todistuksensa olisi ollut kyllinkin rasittava niihin sanoihin katsoen, jotka Liisa oli hänelle lausunut.
Anna Liisa ei osannut heti vastata, kun muistui mieleen oman kirjoitusopin hyöty ja ne karvaat kiroukset, joilla isä kiitteli työnsä hedelmiä. Jos et tahtone, niin ... joutui eno vetämään esitystään takaisin, kun huomasi, että sitä pitää oikein ajatella. Niin no, enhän minä tahdo mitään määriä, tehkää vaan, miten hyväksi näette, selitti hän jo kiireesti.
Olihan inhimillisempää pitää häntä tietoisena asioiden menosta ja antaa hänen itsensä vähitellen arvata, minnepäin ne kallistuivat. Se olisi samalla sekä Liisaa kohtaan inhimillisempää että mahdollisesti myöskin hänelle itselleen, Johannekselle, hyödyllisempää! Liisa voisi varmalla naisellisella vaistollaan antaa montakin hyvää neuvoa ja hienoa vihjausta hänelle.
»Vimparille näytetään taas ihmeitä!» sanoi Liisa hyvillään Viion leskelle ja kertoi sitten retkestä miten oli käynyt. »Elsan puhe kävi niin puhtaasti, että siinä ei ollut kuin laukaista. Sinä osaat kertoa, Elsa, puhella kuin enkeli. Voi kun se esimies katsoi Elsaa korein silmin ja minullakin sydän hytkähteli ja itku pulppusi kurkussa. Mutta puhellaan sitten illalla enemmän.
Liisa kiljahtanut, pudottanut kynttilänsä ja paennut. Myöskin Johanneksen kynttilä sammunut ja hän syöksynyt jälestä. Alkanut hirvittävä, kuolon-kamala ajojahti kautta pilkkopimeiden, matalien uurnakammioiden. Edellä otus, edellä naaras, pelkäävä henkeään.
Minnekäs isäntä ja emäntä menevät? kysyi hän vähän ajan kuluttua. »Isännästä» ja »emännästä» leppyivät Matti ja Liisa häntä katsomaan. Ei me olla isäntiä ja emäntiä. Vai ette ole ... kik! kik! kik! ... kyllä minä tunnen, kuka on isäntä ja emäntä! Vai tunnette! Tässä tuota vain nyt mennään.
Tanssia jatkettiin, mutta ei se enää käynyt niin hilpeästi kuin ennen. Poikain tuli sääli Liisan kohtaloa. Hän oli heidän mielestään syytön. jos hän olikin hurja ja vallaton. Ja emännän tylyys pisti heitä. Paitsi sitä ei kukaan tytöistä, sitte kuin Liisa oli kadonnut, kyennyt pitämään tanssia vireillä. Severin ja Mari olivat, niinkuin jo kerroimme menneet kotiin, nimittäin Severin kotiin.
»Joo!» alkoi Liisa ilvehtiä. »Heti kun minä olin saanut sanotuksi, että 'mamma sikka o saa, pappa helsa o paa', niin esimies sanoi ruotsiksi: 'istukaa vassakuu! ja minä kiitin franskaksi: 'silvuuplää frankomtee suspanksee pukspee! ja kumarsin näin.»