United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta omani minä tahdon takaisin. ANNA LIISA. Johannes, lähtään! Johan sinä olet juonut kahvisi. RIIKKA. Tuohan nyt on tuossa! Ei ensinkään saa Johannes mennä, ennenkuin on juonut toisen kupin. Siinä on sinullekin. KORTESUO. Kyllä kuulee, että Mikko on ollut tukkimiehenä. Ei täällä meidän rauhallisessa maakylässä noin rajusti menetellä.
MIKKO. Sisään, sisään! HUSSO. Tulenhan minä, kun joudun. Joko täällä sitten ollaan selvillä? MIKKO. Ei vielä. Mutta kohta. Saatte kertoa nyt, mitä tiedätte. HUSSO. Siihenkö sitä tultiin kumminkin? Enkös minä jo sanonut. Ei se anna hevillä perään. KORTESUO. Hussolla ei minun tietääkseni ole täällä mitään tekemistä. Ja minä puolestani näkisin kernaammin, että hän menisi tiehensä.
Olisitte vaan heti uskoneet minua, niin vähemmällä ikävällä olisi päästy. Mutta kaks' niistä. Pian ne unohtuvat, eikös niin? KORTESUO. En luule, että unohtuvat. Hautaan tämä kolahdus minut vie, en minä tästä enää toinnu, sen saatte nähdä. Kuinka sitä tänlaisessa alituisessa pelossa jaksaisi elää? MIKKO. Mitäs pelättävää teillä on? Johannes jos lörpöttelisikin, niin kuka uskoo semmoisia juttuja?
RIIKKA. Sinäkin hänet säikytit niin pahasti illalla. Miltähän sinusta tuntuu, jos tyttö raukka vielä menee sekaisin päästään. KORTESUO. Kas niin! Minunko syykseni se nyt käännetään kaikki? RIIKKA. Eipä niin sinunkaan syyksesi. Mutta olisit sinä saanut häntä hiukan ihmisiksi kohdella yhtäkaikki. Oma lapsesi hän kumminkin on. KORTESUO. Sen vuoksihan minun juuri tulee häntä kurittaa.
Silloin olin vaan lapsi ymmärtämätön lapsi vasta viisitoistavuotias. RIIKKA. Siinä sen nyt kuulette. ANNA LIISA. Elä hylkää minua, Johannes. Voi, elä hylkää! JOHANNES. Ole rauhassa, kun sinulla ei ole mitään omallatunnollasi. KORTESUO. Minä otin sinut vastaan täällä, Mikko, niinkuin vanhan tuttavan ainakin, ja entisen palvelijan.
RIIKKA. Sehän, Mikko, muuten kävi eilen illalla taas täällä ja kysyi sinua, Anna Liisa, mutta et sattunut olemaan kotosalla. Istui täällä kotvan aikaa ja odottelikin. Läksi sitten viimein tiehensä, kun sinua ei kuulunut. KORTESUO. Mitä hän Anna Liisasta? RIIKKA. Sanoi olevan jotain puhuttavaa. ANNA LIISA. Uhkasiko tulla uudestaan? RIIKKA. Kyllä arveli, että tänäpäivänä.
Eihän siinä ole muu edessä. Hän ei ole se ihminen, jona häntä pidin. KORTESUO. Niin, niin! Hän tekeytyi toiseksi, kuin mitä hän oli. Petti meidät kaikki. JOHANNES. Senpä vuoksi juuri senpä vuoksi tämä isku oli niin kova kun uskoi hänen olevan parhaimman kaikista. Ja nyt yht'äkkiä tulee tietämään, että onkin ihan päinvastoin.
Kuuletko sinä, Anna Liisa, mitä isä täällä kertoo? Kuulen. RIIKKA. Etkä siitä sen enempää iloitse? Kumma tyttö! KORTESUO. Hän on niin tottunut siihen, että häntä aina ylistellään. Kyllä oli Johannes siihen sijaan mielissään. RIIKKA. No, sen arvaa. Miksei hän muuten pistääntynyt tänne? Olisimme juoneet kirjaanpanemis-kahvit? KORTESUO. Ei sanonut joutavansa. Sitten lupasi tulla illemmällä.
MIKKO. Onhan niitä kertynyt muutamia tuhansia. JOHANNES. Ehkä tulitkin tänne talon ostoon? MIKKO. Mitäs tahdot Kivimaasta? JOHANNES. Ei sitä myydä. MIKKO. Enkä minä sitä haluakaan. Suurempi se pitää olla, jos kerran ostamaan rupean. KORTESUO. Ohoh? Suurempiko kuin Kivimaa? MIKKO. Suurempi ja parempi kaikin puolin. Eihän Kivimaassa ole kunnon metsääkään. JOHANNES. Talon tarpeiksi riittää.
ANNA LIISA. Elä anna hänen puhua, Johannes, elä anna hänen puhua. Koeta tukkia hänen suunsa. JOHANNES. Mitä varten ? Selitä! MIKKO. Asian laita on semmoinen, isäntä, että Anna Liisa oli minun morsiameni noin neljä vuotta sitten. Minä tulin häntä nyt hakemaan. Mutta tuo tuolla on sillä aikaa sotkenut meidän välimme. KORTESUO. Anna Liisa sinun morsiameni? Sen sinä valehtelet.