United States or Palau ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Niin on, hyvä Jumala, ja mihinkä me panemme lapset? vaikeroi Maija Liisa. »Kellari on turvallisempi kuin tupa», sanoi Alli, hän kun oli tarkkaan katsellut kaikki. »Sinne meidän nyt pitää piilottua.» »Missä se on?» kysyi sotamies.
Ensimäiseksi, luulen minä, huomasi Antissa näitä edistyksen mahdollisuuksia ja ylöspäin pyrkimisen oireita edellämainitun herrassa nukkuneen entisen maakauppiaan Liisa niminen sisäneitsyt. Ja arassa, puhtaasti neitseellisessä sielussaan hän päätti ottaa osaa näihin pyrinnöihin, tukea niitä ja olla myös mukana, jos ne joskus hedelmän kantaisivat.
Sitä katseltiin ja käänneltiin nyt tulen luona, ikäänkuin poika neulan tavoin olisi voinut pujahtaa päreiden väliin. Hämmästyksestä melkein kivettyneinä katselivat Haapalan Sussu ja Lampelan Liisa toisiaan. Viimeinkin puhkesi Sussu sanoihin: "no onhan se vanha mies toki aina ennen jättänyt jotakin sijaan, jos ei muuta niin kissan pojan.
Mutta minua kuljetettiin talosta taloon, kunnes kasvoin sen verran, että omin neuvoin tulin toimeen. Siitä asti ei ole kukaan minua odottanut eikä kaivannut.» Kaska oli siirtynyt etsimään soveliasta sammalta piippuunsa eikä siis kuullut, kun Maija Liisa sanoi: »Puhelivathan ne ihmiset minkä mitäkin teistä Elinan häiden aikaan.» »Mitä minä huolin ihmisten loruista!» »No, no, älkäähän pahastuko.
Vielä huomautti hän toki: »Mutta jospa se vielä tulee?» »Senkö paholaisesta se nyt enää tulisi, kun on kerran rauhaan päässyt», vakuutti Maija Liisa. Ja juuri silloin saapui Kettusen poika, se joka on naimisissa Voutilaisen tytön kanssa.
»Saaneeko tuosta!... Sammuivat yöllä, vaikka illalla peitin niin hyvästi tuhkalla, ja ajattelin vielä siinä peittäessäni, jotta mene tiedä vaikka seppä Kanasen Maija Liisa tulisi, niin on toki tulta, jotta saa kahvit höyräyttää!» Maija Liisa ryki tyytymättömyyttänsä yhä merkitsevämmästi.
Koskeako siihen, mitä herrasväki on jättänyt uskottujen palvelijainsa haltuun?» Ukko vei tuopin takaisin pöydälle: »No, no, enhän minä juo, minä vain arvelin maistaa huvikseni, ja ell'ei nyt olisi niin köyhät ajat ja puute kaikesta, niin ei suinkaan tuo koko maailmaa maksaisi.» Maija Liisa ojensihe suoremmaksi. »Tokkopahan tiedätte, ketä varten tämä olut pantiin?»
Enhän minä tiedä muuta kuin että rakastan sinua, lausui Liisa käsivartensa ojentaen. Olen sinua aina rakastanut ja tulen rakastamaan iankaikkisesta iankaikkiseen. Johannes vaipui hänen syleilyynsä. Ja sai palkintonsa. Liisan pukeutuessa rupesi Johannes tuumimaan, miten he viettäisivät tämän päivän. Liisalla ei ollut mitään omaa ehdotusta.
Terveisiä ja kiitoksia, kyllä tulee ihan paikalla, kertoi Liisa palatessaan. Samassa kiireet, tassuttelevat askeleet jo kuuluivatkin porstuasta ja sisään touhutti lyhytläntäinen, lihava eukko, silmät tiirallaan. No, ei minun päiviäni, vai kahvin juontiin! Mikä ihme sinun nyt päähäsi pisti? huusi hän jo ovessa. Ilman minä vaan, kun tässä sattui olemaan hyvää aikaa.
He järjestyivät rinnakkain lähtemään töyräältä, yhtä aikaa puulausivat alas, huiskahtelivat sikin sokin, vyöryivät päälletysten ja kasaantuivat yhteen kokoon rintuuksen alle, jossa melulla ja naurulla selvittelivät itsensä irralleen toisistaan. Tämä oli melkein hauskempaa kuin hautajaiset! Jopa sinä tulet sieltä! sanoi äiti ankarasti heti kun Liisa astui sisään.