United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Reeta muistutti, että: Eihän tuo Arolan talon elämä ole aivan niin entisellään, kuin Viijan lähtiessä, vaan etkö tuota liene kuullut. En minä ole kuullut mitään, sanoi Viija katsoen mieluummin alaspäin. Liisa seurasi Viijaa tarkasti silmillään. Vai niin se on kierrellyt, kummasteli Reeta.
Elsa esitti, että ruvettaisiin leikkimään kuninkaan pojan morsianta. Siihen tarttuivat heti kaikki kuin takkiaiset. »Minä rupean morsiameksi», ehdotteli Latun Liisa, yhtä halukas hääpuuhiin kuin hautajaisiinkin. »Minä rupean morsiameksi, Aappo olisi kuninkaan poika», ehdotti Takun Hanna. Vaan Elsa selitti, että se kuninkaan poika olisi vain mukamasten.
»Melkein joka näkemässä on Liisa minulle sanonut, että hän kutsuu meidät häihinsä, ja jo keväällä uskoi salaisuutensa kuka on sulhasensa ja että tänä kesänä hänen häänsä tulevat. Vakuutti, ettei kukaan muu tiedä, ei heidän vanhempansakaan koko asiaa, eivätkä voi aavistaakaan.»
Kukaan ei virkkanut enää sanaakaan, vaan istuivat äänettöminä ja alakuloisina tuijottaen lamppuun, jonka heikkoääninen kirinä, jota se piti palaessaan, kuului ainoana äänenä. Kotia mennessään Liisa näki Vimparin tulevan kaupungilta päin ja jäi varjopuolella katua katsomaan poikkeaako Vimpari vielä Viiolle. Mutta hän astua hoippasi keskikatua leipäpinkka olalla ja puheli itsekseen.
Mutta Liisaakin huolestutti Elsan nolostuminen ja kuihtuminen, että hän ikävästä ihan kuolee. Hän nyt olisi aivan kuin huolensa huojentamiseksi puhellut Viion lesken kanssa siitä »Uskosta», josta oli ennenkin joskus maininnut. Näpäkkä oli Viion leski aina ollut tarttumaan siitä kiinni, vaan ei nyt kelvannut, kun Liisa uudestaan yritteli.
Elsaa pelotti, kun Liisa puheli kovalla äänellä. Vaan kun tien ojelmukseen tulivat ja Risto näkyi kulkevan siellä edellä, niin vavahti Elsa säikähdyksestä, sydän rupesi lyömään ja hän tarttui Liisaa käteen ja henkeään pidätti. Kahviputelli kainalossa asteli Risto, tallusteli ja tuumaili itsekseen. Katseli taivaalle ja puitten latvoihin, pysähtyi tarkastelemaan muuatta isoa kiveä tien vierellä.
Niin oli hän taas yhtenä päivänä mennyt lautamiehen toimissa pitäjälle, eikä tullut ehtooksi takaisin vaikka oli luvannut. Silloin lähti Liisa taas Tuorilaan katsomaan, eikö Olli olisi siellä. Ja siellä hän olikin. "Täälläkö sinä taas viivyt, etkä tule kotihin?" "Täällä vain". "Joko kohta lähdet?" "En vielä. Antakaa, Tuorila, Liisallekkin yksi ryyppy!"
Ja kun he sitten olivat ajaneet kotiveräjästä, oli Liisa kulkenut pihan yli ja lampaat olivat nousseet toinen toistaan ylemmäksi tarhan aitaa vasten häneltä ruokaa määkien. Heikki otti ohjakset kyytipojalta ajaakseen juosten mäkeä ylös. Mikä se onkaan Vuorelan emännän nimi? kysyi hän välinpitämättömästi pojalta.
"Katsokaa, rakas äiti! Tässä on minun sulhaseni, waikk'en ole tohtinut teille siitä mitään wirkkaa, asiaa kun en ole woinut oikein totena pitää tuo haawoitettu poika tuolla markkinoilla. Hän on nyt köyhempi kuin minä ja rupeaa sotamieheksi", esitteli Liisa. "Jalo, kaunis nuorukainen on hän.
Tuo oli Johanneksen mielestä sitäkin turhempaa, kun hänen oma tahtonsa, hänen elämänkäsityksensä, hänen tapansa tuntea, havaita ja ajatella hyvin olisi voinut riittää heille molemmillekin. Myös Liisa näytti jo tuohon usein varsin tyytyväiseltä, kun kaikki muu vain oli hyvin heidän välillään. Mutta annas kun sattui joku solmu lankaan! Silloin Liisa heti siinä silmänräpäyksessä itsenäistyi.