United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lakittomin päin lähti taas liikkeelle pitäen lujasti nuorasta, jossa leipäpinkka killui roikkuen sinne tänne, ja aivan kuin sen painosta kaatui hän kylelleen tiepuoleen. »Issikka!» ärähti hän, kun kuului maantieltä romakka kulkusten ääni. Hevonen katsoa pörhisti metsään arastellen ja kuski silmäsi sinne myös tarkkaavasti. Tien suun kohdalla näkyi metsässä jotakin liikkuvan, josta ei selvää saanut.
Alkoi sitten öristä ja nousi ryömysilleen haroen käsillään, kunnes tapasi lähellä olevan leipäpinkan, nousi varoen pystyyn, pääsi tien laitaan, josta askeleet lähtivät asunnolle, astui polulle, tupsahti silmälleen syvälle hankeen ja jäi siihen leipäpinkka niskassa...
Perheelle, joka perheen isän juoppouden ja laiskuuden takia on saanut kärsiä nälkää ja kurjuutta, oli varmaan mieluinen ja tervetullut leipäpinkka, jonka poika raahasi kotia selässään, tuodessaan sanoman isän kuolemasta. Suuri perhe joutuu taas siinäkin köyhäinhoidon rasitukseksi.» Elsa oli kuivin silmin, kun äitinsä ja Liisa itkivät ja surkuttelivat.
Kukaan ei virkkanut enää sanaakaan, vaan istuivat äänettöminä ja alakuloisina tuijottaen lamppuun, jonka heikkoääninen kirinä, jota se piti palaessaan, kuului ainoana äänenä. Kotia mennessään Liisa näki Vimparin tulevan kaupungilta päin ja jäi varjopuolella katua katsomaan poikkeaako Vimpari vielä Viiolle. Mutta hän astua hoippasi keskikatua leipäpinkka olalla ja puheli itsekseen.
Tiepuolessa huomasi hän nyt tuon osoitustaulun, »rosgan ja saasdan» merkin. Näitä hän viime kerralla ei ollut huomannut ollenkaan, ei nähnyt vilahdukseltakaan. Tähän kohtihan Vimpari kuoli, paleltui hankeen leipäpinkka niskassa!... Elsa seisoi siinä hetkisen kuin kivettyneenä, kaikki ajatukset pysähdyksissä. Yht'äkkiä tempautui hän siitä sitten liikkeelle ja lähti kiireesti takaisin.
Vimpari asui mainitun kankaan laidassa, jonne oli matkassa, vaan väkijuomia liiaksi nautittuaan ei jaksanut perille, vaan yöpyi lumiselle vuoteelle, josta kontettuneena hänet löysi oma pieni poikansa aamulla. Vimpari oli varustettu jumalan viljalla: pullo ja leipäpinkka mukana!
Kirpeä katse yhteiskuntaan nähden yhdistää Nikkilää ja Vimparia. Vimpari, turvattomista turvattomin, ei kuitenkaan älyllisesti hallitse sitä tuskan voimaa, mikä kuohuu hänen sisällään. Hän purkaa sanoiksi välittömän kokemuksensa, hän edustaa mieskohtaisesti syyttävää yhteiskunnallista ivaa. Tässä rehellisessä kunnon miehessä, joka perheineen saa ajelehtia maailman jaloissa, kunnes kupertuu ensimäisenä onnellisena päivänään lumikinokseen selässään viinalekkeri ja leipäpinkka, hänessä hautuvat katkerat, mutta perin kohtuulliset ajatukset vallitsevaa oikeutta ja järjestystä vastaan. Hän puhuu sydämensä kyllyydestä, niin että voimakkaimmissa paikoin johtuvat mieleen Jobin yksinpuhelut, ja hän löytää tilaisuuden sattuessa suuhunsa sanoja, joiden luulisi hellyttävän kiviä (esim. 'Vaaralla' s. 206 7). Ihmisten talleissa ja saunoissa hän pitää perhettään yllä miten milloinkin jaksaa ja voi. Ymmärtää hyvin, että sellaisessa surkeudessa kahinaakin ja kahnausta syntyy ja että vieläkin paremmanlaatuinen mies kuin Vimpari sattuisi joskus 'kylläyksissään hotaisemaan', sanalla. Mutta katkeruus ei ole suinkaan ainoa asukas hänen sydämessään. Niin haikeata surua ihmisten turvattomuudesta ja niin avaraa onnentajuntaa, sellaista oikeamielisyyttä ja kiitollisuutta vähästä kuin mitä hän antaa ilmi itsestään (varsinkin luvut IX ja XI 'Vaaralla') ei usein tapaa niissä, jotka ovat tottuneet kaunopuheisemmin tulkitsemaan mieltään. Hänen loppunsa se, että se sai tapahtua niin harvinaisessa onnentunnossa ja niin ehyessä uskossa kaikkivallan hyvyyteen (s. 231 3 'Elsassa') on sitä tragikomediaa, joka vain hellyttää tunteita.