United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pois käänny, häntä itke; sano sitten Hyvästi mulle, sano kyyneleesi Mua tarkoittavan. Kelpo teeskelyllä Osaasi näytä; paina siihen täysi Totuuden leima. ANTONIUS. Vereni jo kuohuu. CLEOPATRA. Kah, hyvin käy; mut osaat paremminkin. ANTONIUS. Haa, kautta miekkani! CLEOPATRA. Ja kilpesi! Yhä parempaa, mut viel' ei parahinta. Charmiana, kas, kuin Rooman Herkulesta Tuo raivo kaunistaa.
»Tuli valloilla on!» kävi myrskyisä huuto. Tuli valloilla on, väkijoukko kuin meri tuulien ruoskima pauhaten kuohuu. Tuli valloilla on, pyhä temppeli herjattu, tallattu maahan on jumalien asunto, marmori jaloin särjetty, pirstottu karkehin käsin!
Elämänvoima kuohuu mahtavina aaltoina sydämessäni, joka on haljeta onnestaan." "Ystäväiseni! Mielelläni tahtoisin, kuten sinäkin, täydellisesti antautua tämän hetken riemulle, mutta en voi. En luota tähän hurmaavaan tuoksuun, näiden kesäöiden viileihin henkäyksiin. Ne eivät kestä kauan, ne ennustavat onnettomuutta. En voi luottaa rakkautemme onneen." "Miksi et, rakas hullu?"
Ja sielusi säihkyä aallot päilyy. Ne milloin kuohuu ja vaipuu milloin, Vuoks hymysi, vuoksi kyynelies, Ja niin kuni tähdet, mi syttyvät illoin, On tielleni oppaana katsehes. Sun tahtohos haahteni syviä sous. Ja pilviä kohti se syöksyin nous, Mun iloni, eloni onpi sun hurmas, Ja katsehes synkkä mun onneni surmas.
Onhan nytkin sen tunturit Jylhät, korkeat, kaunihit; Vielä kaiketi kosket kuohuu; Totta vieläkin virrat vuoltuu Syvin uurtehin halki maan? Eikö merikin yhä vielä Huhdo rannikkoamme siellä? Myrskyn virtt' eikö kuulukkaan? Milloin, milloin sen nähdä saan? Talvismaailman mahti uus', Lumitannerten ihanuus, Mustat metsät ja synkät salot, Revontulien tummat palot, Nekin luontoa Pohjanmaan.
Kuljettuamme niittyjä pitkin ja kautta pienten kylien ja ohi yksinäisten talojen, peltojen pientareita ja nurkitse latojen ja riihien, saavumme kohta tuon jyrkkänä kohoavan vuoriseinän alle ja olemme samalla myös halkeaman suulla, joka aikain aamuna on tuohon seinään revennyt. Halkeaman pohjassa kuohuu vuorivirta ja heitäikse huimaavalla vauhdilla alas tänne isoon laaksoon.
Se oli sokea mies, joka ennen oli soitellut viulua pidoissa ja kemuissa. Hän lauloi niin ihanasti sydämmeen valuvia virsiä, että itkin sulaakseni. Sitte vaipui koko seura polvilleen ja sokea rukoili niin osaavasti, että tuntui kuin se olis lähtenyt omasta sisimmästäni. Hänen sanoissaan vuoti minunkin sydämmeni kuorma iankaikkisuuden kohisevaan virtaan, joka kuohuu Jumalan istuimen ympäri.
Ehkä te nyt sitten kuitenkin lähdette meitä kyytiin? Mene pois, niin ei tarvitse minun hevostani kiusata! Enpä häntä nyt oikein on nyt niin helteisenlainen ilma. Ja nuo herrat ei näy hevosta säästävän pojankin lama ihan vaahdossa kuohuu. Se on isäntä, joka ei malta olla sekaantumatta. Katsoppas tänne harjan alle Kunhan ei omanne ennen lamoja olisi koska ette niitä uskalla näyttääkään
Jonkun kilometrin kulettuamme hyötyisää sekametsää, olemme Aittokosken rannalla, josta on vain muutamia askeleita rajalle. Aittokoski on suuri ja voimakas koski. Se kuohuu siinä aivan erikseen synkän sydänmaan sisässä. Rannalle on kyllä kerran koetettu tehdä asumus, on siinä tupaa vähän ja vähän muitakin huoneita, kaikki kuitenkin hajoamaisillaan. Pihamaa ja pieni pelto ovat aivan heinittyneet.
Totta niinkuin korven kosket kuohuu totta niinkuin meren aallot pauhaa, totta niinkuin taivaan tuulet puhuu, totta niinkuin ihmissydän sykkää, tähän en ma koskaan, koskaan totu! Kesällä 1904. 8 p. syysk. 1904.