United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
"En minä kaikkein suutarien piikaksi rupea", vastasi Tilta ja viskasi päänsä taakse-päin. "Tyttö, mitä sinä sanot? Minä olen isäs, ja käsken". "Käskekää vain; minä en tottele!" "Nyt kuulette, hyvä Tuorila, minkämoinen tyttärenne on. Minä en tahdo häntä vaimokseni". "Saatanan lutukka!" ärjäsi Tuorila, ja tapaili Tiltaa tukkaan; vaan Tilta vältti ja juoksi pihalle.
"Paholainen, miten haukkuu", sanoi Tilta, ja oli milt'ei päälle käydä. "Nyt minäkin sekotan asiaan", sanoi Olli. "Minä en salli Liisaani sillä tavalla soimattavan. Pidä, Tilta-lutku, suus kiini kunniallisen avio-vaimon edessä. Hyvästi nyt, Tuorila! Minä tulen koreasti kanssasi kotiin, Liisa!" Ja niin he lähtivät. Olli oli hyvällä halulla, ja antoi Liisan taluttaa itseään.
Kestikievari ja Tuorila olivat ne paikat, joista hän tavattiin hyvin usein juomasta. Mutta Liisa ei väsynyt häntä hoitelemasta. Kun Olli viipyi ehtoisin liian myöhään, niin jätti Liisa lapsen mummolle hoidettavaksi, ja läksi hakemaan Ollia. Ja Olli tuli nöyrästi kotiin hänen kanssansa. Mutta Olli kyllästyi sellaiseen alituiseen paimentamiseen, eikä tahtonut enään totella Liisaansa.
Näytätte aivan siltä, kuin olisitte juuri miehen syönyt ja toista aikoisitte syödä?" "En ole ketään syönyt, vaan muut aikovat syödä minut", puhui Tuorila. "En minä ainakaan", vastasi Olli. "No, niinpä niinkin. Mutta mitäs sitten asioitset?" "Käynkö siis kohta asiaan käsiksi?" "Käy, jos tahdot, tahi jätä, jos tahdot?" "No, niin!
"En olekkaan", vastasi Olli vähän nenillänsä, eikä sen enempää sitten virkkanut. Mutta kohta saman päivän ehtoolla meni hän jo Tuorilaan, Tiltaa kosimaan; ja pistäysi Tildan kamariin. Kun Tuorila ymmärsi asian, niin komensi hän akkansa kahvia keittämään, ja toi taas viina-potun pöytään. "Kas niin, akkaseni! Sanoinhan minä sitä, että vielä Tuorila taaskin yhtenä talona on.
"Kyllä minä sinulle ryypyt annan, jos et nyt vain lähde!" Mutta se oli öljyä valkeaan: Tuorila rupesi haukkumaan Liisaa ja emäntä ja Tiltakin tulivat hänelle avuksi.
Me jäämme kohta hänestäkin. Lepoa hänkin jo kaipaa". "Minun vanhempani Liikalassa ovat sentään kuitenkin vielä jäljellä". "Niin ovat, mutta he asuvat taloa". "Ja me meillä. Tuorila tulee yhdistettäväksi. Minä ostan sen". Ja niin se kävi, kuten jo edellä mainitsimme. Ja onnellisempaa isäntää ja emäntää ette löydä mistään kuin Olli Oivallinen ja Liisa hänen vaimonsa olivat.
"Sillä ehdolla pääsette, Tuorila, nyt ryöstöstä, että tämä nuori mestari, Olli Oivallinen, ottaa päällensä teidän velkanne niillä ehdoilla, jotka te olette sopineet keskenänne, ja jotka samoin olemme sopineet meidän välillämme.
Kun Olli leikkasi ensimmäisen kerran peltojansa, niin sai hän melkein yhtä paljon viljaa, kuin Tuorila itsekkin. Olli sai, näetten kohta ensi kerralla kahdeksantoista tynnyriä rukiita, kahdeksan tynnyriä ohria, viisitoista tynnyriä kauroja ja alun kolmattakymmentä tynnyriä perunoita.
Kun Tuorila sitten myytiin, niin osti Olli sen itse seitsemästä-tuhannesta ja kahdesta-sadasta markasta. Siinä oli sen huoneen loppu, ja Olli yhdisti Tuorilan, kuten Tuorila-vainaja oli ennustanut silloin, kun hän möi kolmannen osan Tuorilaa Ollille. "Oletkos, ukko-kulta, kirjoittanut jo kirkonkassan tilit?" kysyi Liisa, tullen samassa askareiltaan.