Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
"Milloinka minä niin olen sanonut, kelvoton poika!" huudahti rouva ja näpisti häntä kovasti korvasta. "Varovampi sinun pitäisi olla eikä antaa lasten kuulla semmoisia sanoja", virkkoi neiti Riegel lempeästi. "Ne sanat lienee varmaankin Liisa opettanut pojalle. Jo kaiketi Terning on teille kertonut, että se itsepäinen vetelys läksi tiehensä juuri nyt, kun olisin enimmin tarvinnut häntä."
»Päästäkää auki side!» pyysi Antero. »Emme me uskalla», vastasi Maija Liisa jyrkästi. Antero katsoi häneen äkäisesti. »Mitä uskallat. Olkaa vaiti! Ette te mitään tiedä.» Hän kääntyi rukoilevasti Allin puoleen: »Päästäkää te side auki!»
Hm, luuletteko te heillä olevan aikaa kursailuihin, varsinkaan sota-aikoina?» Iikka itki ja vastasi suruisesti: »Anteroon ei maksa vaivaa kenenkään luottaa. Ei hän ole niinkuin muut ihmiset, hän ratsastaa kuin tuulen selässä ja etsii mitä ei ole koko maailmassa.» Levottomuus kiirehti köyhää vaimoa, niin että hän läksi, vaikka Maija Liisa kuinka olisi pidätellyt häntä.
Matti lähti havukasalleen tallin taa ja taivutti aina päätään nurkan taitse katsoakseen, eikö Liisa jo olisi herennyt kävelemästä kodan ja pirtin väliä. Siellä se vain käveli... Eikä pirttikään vielä lämminnyt ... tokkohan se aikoikaan panna sen lämpiämään tänä aamuna? Kylmä oli tuulikin, niin että kyllä olisi sietänyt panna pirtti lämpiämään, että olisi päässyt käsiään lämmittelemään...
Matti hiihti juuri saunan peräitse pihaan, kun Liisa käänsi hevosensa pirtin nurkan taitse...
Isänsä vihasta mustuneista kasvoista näki Anna Liisa, mikä on tietona. Hän hämmästyi puolitietoiseksi ja käveli kamariin, jonne isän käsi vielä selästä ohjasi. Tätä hetkeä ajatellessa oli hän viikkoja ennen yksinäisyydessä itkenyt ja vapissut. Nyt se oli joutunut. Sinä kirottu lapsi! oli ensimmäiset sanat Anna Liisalle, kun hän vapisten asettui nurkkaan seisomaan.
Minä tiedän, miltä jalan katkaiseminen tuntuu, olen itse kerran sahannut jalan eräältä raukalta, se ei ole leikkiä se, saat uskoa, ja sitte on koko tuo kärsimys kenties turhaa! Vaivoin kuuluivat nämä viimmeiset sanat hänen kuivilta huuliltaan. Professori ei tahdo pakottaa sinua, mutta hän sanoi sen ainoaksi keinoksi, minkä enää voi tehdä sinä tulit liian myöhään, sanoi Liisa hiljaan.
Kaupungissa, näetsen Liisa, näin minä opin pitävän lehmää sarvesta ja älyn sitä lypsävän viekkauden vaunuissa ja rehellisyyden jalkaisin totuuden hakkaavan puita ja kavaluuden istuvan valkialla. LIISA. Voi, voi! Jussi, mitä haastelet! Hyödyttääkö nekin meitä?
Kerran oli Liisa koskea laskenut, mutta ei se niin hirveätä ollut kuin tämä... Ei Liisa uskaltanut ulos ikkunasta katsoa, Matti uskalsi vain välistä vilkaista. Mutta kokivat Matti ja Liisa kuitenkin olla niin, ettei toinen saattaisi sanoa toisen pelänneen. Eihän meillä tässä mikä hätänä ole, koki Liisa vakuutella Matille. Mikäpähän tässä lie meillä sen kummempi kuin muillakaan.
Minä pistän tässä ruunan aisoihin ja ajaa höyräytän kirkonkylässä ja tuon sieltä kihloiksi vielä Haarasen kaupasta Anna Liisalle paidan helmaan pitsiä.» Hän oli jo ulos menossa, kun Anna Liisa alkoi pidätellä: »Kenonen!... Kuule, Kenonen!... Elä tuossa nyt tuommoista kiirettä ja rytäkkää pidä!» »No ei se enää pitkittäen parane! Ala vain, Kanasen akka, köijätä sänkyjäkin pellolle.
Päivän Sana
Muut Etsivät