United States or Turkmenistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta tirehtöri oli vaan toimeenpannut määräyksen, jonka mukaan, sinä ja sinä päivänä oli lähetettävä niin ja niin monta pakkotyöläistä, siirtolavankia, miehiä, naisia. Ei myöskään voi olla, syypäänä vartioupseeri, jonka velvollisuutena oli ottaa vastaan, määrätty luku vankeja ja jättää, käsistään sitten, toisessa paikassa sama määrä.
Useita oli keripukin vaivaamia ja sylkivät verta. Nyt vasta nähtiin tarpeelliseksi päästää vankeja pihalle niin, että saivat nähdä toisiansa, kuusi meistä saivat sen armon. Tämä tapahtui kahdesti viikossa, puolituntia kerrallaan.
Vankeja Pietariin kuletettaissa pantiin heidät rautoihin, suljettiin akkunattomiin koppeihin jokialuksessa ja Kamaa sekä Volgaa kulettaissa seisoi kunkin kopin oven edessä asestettu vartija. Näistä hajanaisista piirteistä toivon jossain määrin käyvän selville sekä vankilamme ulkonaiset suhteet että onnettomien vankien olo ennen Pähkinälinnaan siirtämistä.
Oikeudenpalvelija selitti, että vankeja säilytettiin eri paikoissa, ja että ennenkuin tuomio oli voittanut laillisen voiman riippui luvansaanti yleisestä syyttäjästä. »Minä sanon sitten itse ja saatan teidät istunnon jälkeen. Syyttäjää ei vielä kuulukaan. Mutta sitten istunnon jälkeen. Nyt tehkää hyvin ja tulkaa oikeussaliin. Istunto alkaa heti.»
Tigellinus loi silmänsä maahan Cineaan tyvenen ja tutkistelevan katsannon edessä, eikä juljennut katsoa häntä kasvoihin. "He ovat valtion vankeja. Laki pitää vaaria heistä. Mitä minä voin tehdä?" hän vastasi. "Sinä et ymmärrä minua", lausui Cineas. "Minun pyyntöni on tämä. Minä tulin tänne heitä lunastaakseni, maksoi mitä maksoi." "Heitä ei käy lunastaminen.
Rajusti silloin ratsujoukot syöksyivät vastakkain. Tyringiläiset viimein peräytyivät; mutta heitä seuraavat unkarilaiset, nähdessään saksalaisen pääjoukon tiheät rivit, tulivat levottomiksi ja läksivät lyhyen taistelun jälkeen pakoon. Koko kahdeksan päivää ajettiin heitä takaa. Heidän leiristään saivat voittajat runsaan saaliin ja vapauttivat paljon saksalaisia vankeja.
Ratkaisevina päivinä oli kenraali yhä käynyt kuulustamassa hänen tilaansa ja Attilakin oli tarjonnut palvelustaan. Mikähän nyt lienee Herran aikomus, ajatteli kapteeninrouva ihmetellen tuota suurta hyvyyttä turvattomia vankeja kohtaan. Mutta ei mitään vastausta.
Kaikkiaan oli vaunuja 18 ja kaikki vaunut paitsi päällystön olivat täpötäynnänsä vankeja. Kulkiessaan vaunujen ikkunain editse, kuulosteli Nehljudof mitä niiden sisäpuolella tapahtui. Kaikista vaunuista kuului kahleitten kolinaa, rymyämistä, porpatusta, järjettömiä haukkumasanoja, vaan ei missään puhuttu, kuten Nehljudof oli odottanut, matkalla kaatuneista tovereista.
Mutta kaikissa tapauksissa ihmiset pelkäävät tämmöisiä matkustuksia kruunun kyydillä, ja ellei olisi noita matkustuksia ja vankiloita, emme me istuisi tässä teidän kanssanne niinkuin istumme nyt. Nuo vankilat eivät voi tehdä oloamme vaarattomaksi, sillä eihän vankeja pidetä siellä ikuisesti, vaan päästetään irti.
Samaan aikaan hänen kanssaan tuli eräs toinenkin vanki mielenvikaan. Vuoden 1890 tienoilla alkoi uusi jakso elämässämme Pähkinälinnassa. Sopii olettaa että viranomaiset olivat vihdoin viimeinkin kyllästyneet alituiseen taisteluun vankeja vastaan.