United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen henkensä siivet veivät hänen ylös«. «Hän kuoli; hän kuoli minun tähteni! Mutta, Johannes! Sinä et kironnut minua. Jos sinä sen olisit tehnyt, olisi kirouksen ankara paino minun sydämelläni, enkä minä voisi sitä kantaa. Ei, ei! Johannes siunaa onnetonta Mariaansa!« Maria laski kiini kirjan; hän katseli kauvan ulos järvelle.
Tämä on aatos, nuorukainen, ja paino, joka runtoo. Missä ovat ne hartijat, jotka voisivat kantaa tämän kuorman? Oi! tämä painaa, ahdistaa ja polttaa, ja tuo helvetin naasikka mieltäni kääntelee. Missä mahtanee hän olla? ANGELO. Ketä tarkoitatte? Vaimoa Marciaa? CANZIO. Onko häntä nähty?
Semmoinen pieni heikkous on se mitta, millä maailma meitä mittaa, se paino, jonka mukaan se meitä taksoittaa, mutta se heikkous pysyy meissä niin kauvan kuin pysymme ylinnä, pinnalla, mutta kun rupee oikein kireelle käymään, niin me heitämme sen pois, ja niin kävi myös lukkarille ja hänen yläsaksaksi puhumiselleen.
Ensi hämmästyksessäni tapailin tikaria oikealla kädelläni, joka oli vapaa. Mutta vähän toinnuttuani muistin joskus kuulleeni, ettei käärme muka vahingoita ketään, jos ei sitä ärsytetä. Makasin siis ihan liikkumatonna, kykenemättä tekemään mitään ratkaisevaa pelastuakseni tuon jättiläisen alta, vaikka sen paino minua rasitti yhtä paljon kuin pelkokin. Nähtävästi lepäsi käärmekin.
Varmaa vaan oli, että Enkelin soitto, jos mikään, sai ihmisen sisälliset myrskyt rauhoittumaan ja virvoitti nuutunuttakin mieltä. "Pietarikin unhoitti sitä kuullessaan surunsa ja tyytyväisyyden hymy laskihe hänen huulilleen. Vuodet vierivät hiljaisesti ja kuta enemmän i'än paino saattoi Pietarin hartioita kumartumaan, sitä matalammiksi muuttuivat hänen otsansa rypyt.
Uusi tieto, uusi tunto, uusi wakuutus siitä, ett'ei waimoni ollut alkujaankaan rakastanut minua itseni tähden, painoi sydäntäni ja tuo paino tuntui hakewan ainoankin wielä woimassaan olewan elinliutimen katkaistakseen. Nyt minä tunsin kaikki, tiesin kaikki. Minä tunsin ja tiesin, milloin olin tehnyt suurimman elämäni erhetyksen.
Aivan tukehduttavalta tuntui ilma, jonka salainen paino teki koko tuon lähes kaksikymmenhenkisen pöytyen melkein äänettömäksi.
Enkö nähdä nuoren viljan Kiittävän käteni töitä Isäni Kalervon mailla? Nähdäpä oman emännän Pyttyinensä, raintoinensa Pyörivän kotipihalla, Mun kalasta tullessani, Venhe täynnä venkaleita, Taikka metsältä palaten Olalla otusten paino! Nähdäpä kotisuloni! Nähdä lapset laittamani Vierteisin, verevin poskin, Ympärilläni kihisten! Mut mitä uneksit, orja?
Pyydän nöyrimmästi, että teidän armonne nyt heti myöntää minulle eron palveluksestani, siinä toivossa, että teidän armonne isä ei ole kieltäytyvä siihen suostumasta. Mitä te sanotte, mestari Aatami? kysyi nuorukainen, jonka huomion nyt oli herättänyt se omituinen äänen paino, millä vouti lausui viimeiset sanansa. Teidän armonne lähtee sotaan, vastasi vouti.
Mutta olihan Nelma sanonut, ettei hän Sakriksen luo enää koskaan tulisi. Ei koskaan! Sakris huokasi. Ja kyyneleitä tipahti hänen poskilleen. Hän istahti katukäytävän reunalle lyhdyn juurelle ... isolla kadulla. Tuntui kuin jokin hirmuinen paino olisi musertanut hänen selkäänsä; mutta se paino oli sisällä, rinnassa. Tyttö oli syyttänyt häntä siitä, että oli tullut kituvaksi koko iäkseen.