United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Pappilassa, herra», vastasi Regina hätiköiden. »Helena tahtoi » hän pysähtyi, sillä Boleslav oli kuullessaan lemmittynsä nimen ensi kertaa hänen huuliltaan, moisilta huulilta, hätkähtänyt kuin ruoskaniskun satuttamana. Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä suuttumukseksi ja lisäsi pelokkaasti: »Pappilan neiti, tarkotan!» »Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin pidättäen itseään. »Mene maata!»
Tuo saarnaajan ystävyys vaikutti Anttiin, että hän tuntematta mitään kainoutta alkoi puhella kaikista seikoista ja niistä johtuvista mielensä painoista. Näitä kuunteli saarnaaja pitkän hetken sanomatta sanaakaan, ei kuin osanottavaisesti hyngähteli, kuullessaan Antin kertomuksia.
Rakkaalle kummitädilleen puhui Anna luonnollisestikin aivan perin-pohjaisesti asian ja tuli hyvin ihmeihinsä, kuullessaan että neuvoksetar jo kauvan oli aavistanut pastorin aikeet sekä arvannut syyn hänen muistettavaan käyntiinsä Merenlahdella. Tuo kunnon rouva olisi niinikään mielellään nähnyt Annan yhdistyvän pastoriin, joka hänessä aina oli herättänyt niin suurta myötätunnetta.
Valaa teilt en ota, Vaikk' kyllä tiedän, että vannoisitte Ja vielä niinkin kauhistavan valan, Ett' ikijumalat, sen kuullessaan, Sais kuumeenväristyksen, säästöön valat, Luontoonne luotan; portoiks' yhä jääkää; Ja jos ken hurskas tahtoo kääntää teitä, Kujeilkaa porton tapaan, vietelkää se Ja kärventäkää; kuuma hekkumanne Se voiton vieköön hänen sauhustaan! Työss' aina!
Kelloseppä kumartui hänen ylitsensä ja, lohdutellen häntä, otti hänen kyyneleiset kasvonsa käsiinsä ja suuteli niitä. Volumnia, kuiskasi hän, me olemme paljon lähestyneet toisiamme tänä iltana. Ja vanha rouva hymyili tätä kuullessaan.
Hän katsahti toveriinsa vasta kuullessaan harpun hopeakielten kaiun. Adalgot oli salaa noutanut kuninkaan pienen harpun esiripun takaa. "Kuule", sanoi hän, "miten minä tai pikemmin, miten laulusi laavarotkosta on kehittynyt. "Muistatko vielä yötä eräässä Rooman puutarhassa? "Taistelu, jonka näit, ei ollut menneinä aikoina tapahtunut. Näit oman sankaritaistelusi, meidän viimeisen taistelumme."
Tämä arvelu ei kuitenkaan tahtonut hyvästi sopia yhteen sen levottomuuden kanssa, jota piispa oli osottanut kuullessaan, että ritari vastoin hänen luuloansa äkkiä oli palannut ristiretkeiliäin leiriin.
Jonkin ajan kuluttua päästi toinen mies kimeän vihellyksen, joka kaikui terävänä talvi-ilmassa, ja sen kuullessaan edellä hiihtävät pojat seisahtuivat. Pian matkamiehet olivat yhdyttäneet edellä hiihtäneet. Mies seisahtui ja käski poikien vetää kelkkaa. Hän tahtoi mennä edeltä katsomaan yöpymispaikkaa. "Heikki, ota Antin kirves", virkkoi hän ottaen kelkasta toisen, ja "lähdetään nyt.
Hän oli varma itsestään ja Antista myöskin! Sen hän kuitenkin oli selvästi nähnyt, että Antti oli isästäkin mieluinen. Hän oli monta kertaa näinä päivinä pannut merkille, että isä aina tuli hyvälle tuulelle, kun Antti sattui olemaan näkösällä... Mitä isä sanoisi kuullessaan, kuinka Antti uskoi veli-vainajan hukkuneen? Alkaisiko uudestaan epäillä Paloniemen Heikkiä vai otaksuisiko Antin erehtyneen?
Ah, minun pitää käydä tervehtämässä noita surevia vanhempia, sanoi Anna innokkaasti. Ei, Anna neiti, sitä te ette saa tehdä. Anna katsoi ihmeissään, kuullessaan tuon päättävän äänen: Miksikä en minä saisi mennä sinne? jatkoi hän; minä tiedän varmaan heidän tulevan iloisiksi minun käyntini johdosta.