United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jäykkänä ja äänetönnä seisoi tyttö paikoillaan kuten kuvapatsas suurten, kirkasten kyynelten vieriessä hänen poskilleen. Ja äkkiä lankesi hän polvilleen Boleslavin eteen, tarttui hänen käsiinsä ja peitti ne kyynelin ja suudelmin. Tahdotonna, katselemiseen vajonneena tuijotti Boleslav tuokion tyttöön, mutta kohta hän torjui hänet luotaan ja käski hänen nousta jaloilleen.
»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» oli Boleslav sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta malttoi mielensä, sillä olisihan hän siten heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien saaliiksi.
Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan ohitse patoineen ja muine astioineen, jotka hän varmaankin kävi virrassa pesemässä. Palatessaan taivutteli hän varovasti syrjään pensasten oksia ja tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav seisoi oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän heti kohta kadonnut jälleen tiheikköön.
Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä salavihkaa, katsoi häntä hänen pöytää kattaessaan ja silmäili hänen jälkeensä, kun hän kulki ikkunan editse ja katosi pensaikkoon. Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: »Mitähän tuonkin ihmisen päässä liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän päivästä päivään?
Puiden oksilla kiilui välkkyvä kuura, ja valkoisen lumivaipan ylitse levisi riutuva punarusotus. Aamupäivän käytti Boleslav paperiensa järjestämiseen. Kaikki, mikä saattoi isän muiston huonoon valoon, oli hävitettävä, sillä oli otaksuttavaa, että jos hänet vangittiin, tulisivat jo huomenna vieraat kädet pöyhimään näitä läjiä.
Käsivarret levällään hypähti hän ovelle, jossa etumaiset jo olivat kohottaneet pistimensä ja sauvansa iskeäkseen niillä takaapäin vihattuun päähän. Boleslav kääntyi ja näki kauhukseen, kuinka lähellä kuolemaa hän seisoi. Kirkkoherra oli tarttunut ovenpieleen ja asettui sisälle tunkeutuvain painoa vastaan. Voiko tämä vanhuuden heikontama ukko hillitä valloilleen päässeen susilauman rynnäkköä?
Oh tuo kurja olento! Mikä hänet kiinnittikään tähän maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle vain häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes oli alttiina kaksinkertaiselle kurjuudelle? Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun asukkaat jättivät autioksi talon, johon ne olivat kotiutuneet, mieluummin kuolivat siellä nälkään kuin läksivät isäntäväkensä mukana muille maille.
Ja vaikka kohta hän olikin halveksittavin olento maailmassa, tätä hän ei ansainnut, totisesti ei tätä. »Regina herää!» Boleslav kumartui ja nosti häntä pystyyn, mutta hervotonna ja elotonna vaipui pää takaisin pensaaseen. Hän huomasi verta sormissaan. Tytön tukka oli kostea ja vanukkeissa. Mitä, oliko hän kuollut? Ei, ei suinkaan, hän ei voinut, ei saanut!
»Tahdotteko te jatkaa ajometsästystä?» sanoi Boleslav hiljaa katsellessaan hautoja katkerasti, vihamielisesti hymyillen. Portilla saavutti hän ystävänsä. Siellä yhtyivät he vartioihin, joilla ei enää ollut mitään vartioitavaa, sillä paitsi muutamia akkoja ja ukkoja, jotka seisoskelivat aidan vierustalla lörpötellen ja naureskellen, ei tiellä ollut näkyvissä yhtään elävää olentoa.
Silloin tuntui hänestä, kuin hetki, jolloin heidän huulensa olivat yhtyneet, olisi sulkenut itseensä koko hänen elämänsä onnen. Tämä kuitenkin oli vain joutilaan mielen lumeita, ja lampunvalo ja työ hälvensi ne hetikohta. Rauhottaakseen tyttöä poistumisensa johdosta pakonsa, olisi hän voinut sanoa oli Boleslav tälle kirjottanut muutaman kerran, pyytänyt vastausta ja luvannut pian palata.