Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Muuten Aarnio naisseurassa ollessaan tunsi aina kuin jonkunlaista epäröivää kainoutta yhdistyspuuhista puhuessaan. Niin aatteen mies kuin hän olikin, käsittäen samalla että siitä, niin naisille kuin miehillekin olisi eroituksetta ja joka käänteessä puhuttava, tunsi hän kuitenkin melkeinpä vastenmielisyyttä ryhtyä siitä naistuttavilleen kertoilemaan.
Waikkei Onnetar ollut hänelle suonut mitään ajallista tawaraa, oli hän suonut sitä enemmän hänelle puhtautta, siweyttä, kainoutta ja kauneutta. Kun hän aika=ihmisenä ilmestyi kylän nuorikkoin joukkoon, oli hän aina omatekoisissa, puhtaissa ja somissa waatteissa.
Sua onnessa tuossa en häiritseis, vaikk' katsees kylläkin murheeni veis pyhän, puhtaan uinuthan unta. Mun ihailla kainoutta sentään suo, jota kertovi kasvosi kauniit nuo sydän lie myös valkeempi lunta.
Käsillään hapuili hän ilmaa ja loihti esiin pilven, joka loisti, eli ja väreili. Pilvestä kääriytyi esiin nainen, puoleksi horroksissa, ruumis hekumallisesti väristen. Ei ollut tarkoituskaan esittää mitään tanssia. Esitettävänä oli kuva, joka katsojille ilmaisi rakkauden salaisuuksia, kuva loistava ja hurmaava, mutta vailla kaikkea kainoutta.
Asetti sitte vaatemyttynsä saappaiden päälle ja kiinnitti sen toisella remmillä leuvan alle. »Minä olen jo valmis!» huudahti hän olkapäänsä yli, katsellen alaspäin joelle. Tyttö kietoi kiireisesti vaatteensa puseroon. Valkea ruumis värisi kainoutta ja maltitonta uhkarohkeuden riemua. Vesi solahti, valkea varsi katosi aaltoon, ui ylöspäin ja kätkeysi korteikkoon.
Sua onnessa tuossa en häiritseis, Vaikk' katsees kylläkin murheeni veis Pyhän, puhtaan uinuthan unta. Ihastella mun kainoutta sentään suo, Jota kertovi kasvosi kaunihit nuo Sydän lie myös valkeempi lunta.
Natty otti ne vastaan osoittaen teeskentelemätöntä arkatuntoisuutta ja kainoutta Elisabethin nykyistä liikutettua mielentilaa kohtaan, mutta muutoin niin välinpitämättömästi, että selvään näkyi kuinka vähän arvoa hän pani koko avun-annollensa. "No no, antakaa sitten niin olla, koska niin tahdotte," lausui hän. "Puhukaamme siitä asiasta toisella kertaa.
Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että olen epätoivon partaalla. Minä olen sekä vastoin luontoani että samalla sisäisestä pakosta toisten seurassa yhtä iloinen mies kuin muutkin. Ehkä se johtuu luonteeni heikkoudesta tai sanoisinko, että siinä myöskin on henkistä kainoutta. Olkoon miten on. Minä en vain toisten seurassa voi olla sellainen kuin tahtoisin ja sellainen kuin olen.
Mutta tähän toviin on hänen päänsä vähän pyörällä. KLAARA. Kuinka niin? EGMONT. Hänell' on hivene viiksiäkin ja silloin tällöin jalkoleini-kohtaus. Oikea amatsooni! KLAARA. Majesteetillinen rouva! Minä hätäytyisin astuessani hänen eteensä. EGMONT. Ethän sinä muuten ole aivan arka. Eikä tuo olisikaan hätäytymistä, ainoastaan immen kainoutta. EGMONT. Minä ymmärrän sinut! Rakas tyttö!
Minä tiesin isäni pitävän kunnianvelvollisuutenansa vastaan-ottaa isänmaan edestä kuolleen sotilaan tytärtä. "Armas Maria!" sanoin viimein. "Minä pidän sinua jo vaimonani. Kummallinen sallimus on meidät yhdistänyt ainaiseksi: ei mikään maailmassa voi meitä eroittaa". Hän kuunteli minua vilpittömästi, ilman teeskenneltyä kainoutta, ilman keksittyjä verukepuheita.
Päivän Sana
Muut Etsivät