United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämän sanottua kihahti uudet kyyneleet suntion syviin silmäkuoppiin, mutta niitä hän koetti hävittää räpyttämällä pitkiä silmäripsiään, ettei piispa niitä huomaisi.
Vihdoin kun piispa Pelagius kuoli, kutsuttiin papiston ja kansan yhteisellä äänellä Gregorius piispan istuimelle . Tämä korotus tuntui hänestä melkein katkeralta, ikään kuin häneltä olisi riistetty se pyhä levollisuus, jota siihen aikaan käsitettiin täydellisimmäksi jumalisuudeksi.
Oleskellessani Hildesheimissä Bernward piispan luona, joka vielä 900 vuoden perästä siellä elää töissään, tapahtui eräänä iltana kun täysikuu loisti, että kohtasin miehen, joka oli kaksi kertaa niin vanha kuin piispa ja vielä vaelteli joukossamme.
Vaikka hän nyt oli päässyt lepoon ja nautti huolellista hoitoa, ei Livingstone kuitenkaan tullut terveeksi ennenkuin parin kuukauden kuluttua. Koska hänen tultuansa kaupunkiin tuli monta Portukalilaista ylhäistä miestä häntä tervehtimään ja Angolan piispa, joka sillä kertaa myös toimitti kuvernörin virkaa, lähetti sihterinsä Livingstonen luokse tarjoamaan hallituksen palkkaaman lääkärin apua.
NIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään salatko! Ripittäkää; sillä teillä on varmaan suuri tuska. SKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, sanon minä. Se on koko elämäni kirous seisoa korkeinta niin lähellä ainoastaan juopa on välillä hyppäys vaan yli, toisella puolen on kuninkaan nimi ja purppuraviitta ja hallitsija-istuin ja valta ja kaikki; joka päivä on tuo silmieni edessä mutta en koskaan pääse ylitse.
Kaarle Suuri katsoi noituuden siis petokseksi ja rankaisi luuloteltujen noitien murhaajia kuolemalla. Inkvisiittorien olisi käynyt huonosti. V. 840 kuollut järkevä piispa Agopardus moitti kansan uskoa noitiin. Mutta tällainen katsantokanta ei kestänyt kauan. 13 vuosisadalla, selitti jo Aquinon Tuomas, että noituus ei ole mielikuvitusta, vaan totta.
Kuinka nyt on laitanne, herra? NIKOLAUS PIISPA. Hyvin, hyvin kyllä; käsiäni ja jalkojani kylmää. Hm, se on alku loppuun. Olen sanonut, että kahdeksan munkin pitää veisata ja rukoilla minun edestäni kappelissa tänä yönä. Pidä heitä silmällä; heidän joukossaan on unisia veitikoita. NIKOLAUS PIISPA. Niin paljon tekemättä, ja kuitenkin kaikki jättäminen! Paljon tekemättä, Viljam!
Jätän sinut nyt jäähdyttämään sotaista intoasi Martti kaniikin kanssa. Hänen seuransa on siinä suhteessa arvellakseni paras mahdollinen. OLAVI: Minäkö? Kuka sitä sanoo? MARTTI: Minä luulin ymmärtäväni sen teidän sanoistanne. Sitäpaitsi on herra piispa puhunut siitä. OLAVI: En suinkaan, enpä suinkaan. Minä aion pian taas Parisiin.
Ilta alkoi jo hämärtää, kun rupesimme lähtöpuuhiin. Piispa saattoi meidät rannalle ja omin käsin auttoi venettä irti. Toivotti vielä onnea matkalle. Pakkanen oli vähän kiihtynyt entisestään, ja tuuli oli senverran kääntynyt, ettei ollut ihan vastainen, vaan vastalaitainen.
Nyt seisahtui piispa rannan töyräälle, otti suntion käden kahteen käteensä ja sanoi: "Oli iloinen, ikimuistettava sattumus, kun teitä sain vielä tavata, mutta ei liene enää mahdollista nähdä teitä elävin silmin. Ijankaikkinen Isä, suuri Jumala ijankaikkisella siunauksellaan siunatkoon teidän elämänne viimeisen ajan ja sitä enemmän ijankaikkisuutenne."