United States or South Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, kuolla, se ei olisi mitään, mutta elää, elää kurjana, ylenkatsottuna, sill'aikaa kuin sydän sykkii ja ikävöi sen perään, jonka olisi voinut saada, se on kuolemaa kymmenen kertaa pahempi! Ja jos todestaankin osaisin noitua, niinkuin minusta sanotaan, niin niin mitä sitten? Sitten muuttuisin! kelloksi hänen liivinsä taskuun, sehän ainakin olisi viatonta.
Mutta samassa valtasi hänet ääretön kaiho. Hän ikävöi hänen ääntään, hänen vartaloaan, hänen silmiään, ja hän tunsi olevansa valmis heittäytymään hänen jalkoihinsa. Hän huusi häntä luokseen, puri sormensa verille ja painoi käsillä päätänsä. Hän pakottautui kaikin voimin ajattelemaan tyynesti, miten olisi meneteltävä, mutta turhaan.
"Minä hoidin kirjat miesvainajani aikana, ja hän oli niitä, jotka huomaavat jos laskut ovat hiukankin väärin, sillä hän oli ollut lakimiehen apulaisena nuoruudessansa." "Miksi hän sen paikan jätti pitääksensä tällaista pientä kauppaa?" "Hän oli arentimiehen poika näiltä seuduilta ja ikävöi aina takaisin maalle ja ja sitä paitsi " "Noh!"
Kaikilta näiltä katosi kasvoista nauru, kun luutnantti B. astui sisälle. Mutta hän oli sen huomannut ja ymmärtänyt. Tietysti heitä nauratti se, että hän luutnantti B. vaeltaa yksin huoneissa ja ikävöi. Luutnantti Brummer oli erinomaisen hyväntahtoinen. Hän kuvaili luultavasti tavattoman kookkuutensa ja bassomaisen äänensä vuoksi olevansa peloittava, jylhä, ankara soturi.
Mielettömyys tekee sen mahdottomaksi toteuttaa, mutta juuri siksi, että se on mahdoton toteuttaa, on se jumalallinen. Hän oli jo hengessä hylännyt sen, mutta samalla hän tunsi, että siitä, ikäänkuin kukkakentästä, nousee lemu niin hurmaava, että joka kerran on sitä lemua hengittänyt, se unohtaa kaiken muun ja ikävöi aina takaisin siihen, ikäänkuin lotofagien maahan.
Lapsellisella luottamuksella vakuutti hän Vinitiukselle sanovansa Kristukselle, heti kun tuska arenalla oli loppunut, että Marcus, hänen sulhasensa, on jäänyt Roomaan ja että hän siellä ikävöi morsiantaan koko sydämestään. Ja hän arveli, että Kristus ehkä sallisi hänen henkensä hetkiseksi liitää hänen luokseen kertomaan, että hän elää, ettei hän muista tuskaa ja että hän on onnellinen.
ALLE: Täti Almalle sinä et ole pitkään aikaan kirjoittanut. KERTTU: Minä kirjoitan nyt hänellekin. Sanonko minä hänellekin terveisiä? ALLI: Sano, ja sano että kesä on kohta käsissä. Hän niin ikävöi minua. Eilen kuulin minä jo ensimmäisen kiurun. Muistatko sinä nyt sanoa sen? KERTTU: Kyllä minä muistan kaikki. ALLI: Kuule, Kerttu, mihinkä sinä menit eilen konsertin jälkeen?
Hän tosin lausui ikävöivänsä kotiin, entiseen, vaatimattomaan elämäänsä, mutta sille lausunnolle on annettu liian suurta merkitystä. Itse asiassa ikävöi Jeanne aina heikkouden hetkinä pois taistelutantereelta, mutta »hänen äänensä», hänen omatuntonsa ei sallinut semmoista askelta.
Hän puhui tavattoman tyynesti, mutta niin jäätävän toivottomasti, että Annan sydän oli tuskasta haljeta; pakottavana kaipuuna ikävöi hän kaunopuheisuuden lahjaa, voidakseen mitä palavimmilla sanoilla johtaa hänen sielunsa armon lähteelle.
Muista, että ihmiselle kyllä on suloista ikävöidä rakastettua, mutta vielä suloisempaa on tietää, että hän ikävöi..." Tässä suhteessa oli Chrysothemiksella oma mielipide, joka joissakin määrin poikkesi Petroniuksen mielipiteestä.