Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Hän lähti ulos, käyskenteli paikasta toiseen. Ei se käy, ei siitä tule mitään. Ei se milloinkaan kestä kuulla kaikkea, niinkuin se on. Kun edes osaisin olla sille hyvä. Mutta enhän saanut häntä edes kohti käyneeksi, en edes kättä annetuksi.
Melkein riemuiten huudahti hän: Sen kirjan minä osaisin melkein kannesta kanteen ja jos mistä kysyisitte, niin minä ! Ja hän innostui taas lukemaan, ja kuta enemmän hän luki, sitä enemmän hän innostui. Tuskin olisin tuntenut samaksi mieheksi tätä, joka tuossa nyt Kantelettaren runoja luki, ja sitä, joka torilla ihmisiä omilla runonpätkillään huvitteli.
Ensin hän yksinkertaisesti vaan jätti asian tuonnemmaksi, mutta hän muisti uudestaan, ja niin se asia alkoi häntä siihen määrään häiritä, että hän vihdoin väkisin irtautui mieluisasta työstä, ja läksi kuin läksikin ystävänsä luokse. "Kun nyt vaan osaisin olla kyllin näkymätön", ajatteli hän koettaen koko sielullaan asettua uudestaan siihen tehtävään, jossa hänen sielunsa oli jo kerran elänyt.
»Tuo päivä oli taas sellainen, joka ei milloinkaan hälvene muististani», kirjoittaa hän. »Oikein iloisin ja levollisin mielin vaelsin minä tuolle ihanalle seudulle, iloisessa seurassa, josta suurimman ilon minulle tuotti takaisin palanneen Lotta Gaddingin ja runoilijan läheisyys. Jospa edes puoleksikaan osaisin kuvailla seutujen kauneutta!
Hän pysähtyi hetkeksi ikäänkuin kuunnellen ääntä, jota kohden suuntaisi askelensa. »Tahtooko jalo Ione», hän virkkoi vienolla ja matalalla äänellään, »puhua jotakin, jotta osaisin haparoivat askeleni oikein ohjata voidakseni lahjani laskea hänen jalkojensa juureen.»
Minun ei olisi pitänyt silloin totella teitä, minun ei olisi silloin pitänyt uskoa teitä, mutta minä olin niin opetettu lapsuudesta saakka. Minä olin silloin wielä niin nuori ja kokematon, mutta nyt on minulla jo kokemusta liiaksikin, ja surkea on tuo kokemus. Nyt minä osaisin olla siinä asiassa teitä tottelematta, nyt minä osaisin olla teitä uskomatta, mutta woi! nyt on jo myöhäistä! Isä, isä!
Oli, niinkuin olisi pistänyt tulisen raudan ruumiin läpi. »Kun paranin, pani työhön. Kesät auraa ja äestä, talvet kuormia. En heitä kaikkia jaksaisi ajatella, jos osaisin olla ajattelematta. Tuopi eteen kaikki, kun pääsee purkautumaan.»
MARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä tohtoriin? MAIJU. Missähän mammakin on? MARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut myötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan? Eikä. Antaa olla. MARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas ! MAIJU. Mitä sitten?
"Se minunkin tarkoitukseni oli, että Hannan sinne olikin mentävä; hänestä se kumminkin tulee kankuri, jos kenestäkään koskaan," sanoi Taavetti, katsellen akkunasta ulos. "Ja minäkin aion opetella tekemään joka sorttia työtä, että osaisin kaikkia." "Jolla on viisi virkaa, sillä on kuusi nälkää", vastasi äiti sananlaskulla. "Eipä. Se sananlasku ei aina pidäkkään paikkaansa.
"Sehän se juuri on", myönsi nimismies, "mutta minäpä aionkin nyt tehdä lopun koko ilmi antamisesta, vaan arvatkaapas miten." "Mitenpäs minä koulun käymätön sitä osaisin arvata." "Vasta nyt justiinsa sen minäkin keksin, kun Lotta antoi tuon rovastin kirjeen", selitti nimismies nauraen.
Päivän Sana
Muut Etsivät