United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se olisi joutavata, hän tuumi, jos niitä ei nyt saisi, se olisi jonninjoutavata... Ja hän ponnisti vihoviimein mielensä jännityksiin, keräsi kokoon kaiken päättäväisyytensä ja lähti vielä kerran »vippaamaan.» Kulki ensin tuntikausia ja mietti, että mistähän sitä yrittäisi, kävi jo muutamassa porstuassakin ja palasi takaisin, toisella ovella jo soitti, mutta ei tavannut hakemaansa miestä kotona, ja arveli silloin jo lähteä kotiin, sillä mistäpä sen nyt siihen kiireeseen enää ehti saada semmoisen rahan, parasta lie kun jättää semmoisekseen.
Hän puhutteli minua paikalla aivan hilpeästi ja luontevasti. "Kyllä nyt elämme hauskalla aikakaudella, eikö niin? Kuulkaapas, mihin te luulette noitten rajapyykkien joutuneen, joita äsken pystytitte? Ah!" Tämän viimeisen huudahduksen hän päästi niitä pitkävartisia saappaita ihaillen, jotka hänen vihoviimein, kovasti reudottuaan, onnistui saada jalkoihinsa.
Hän oli raaka ja luullakseni syvään syntiin langennut nainen; mutta hän oli siihen aikaan ainoa nainen Roaring Camp'issa ja sillä hetkellä suuressa tuskassa; hän kaihosi vihoviimein toisen naisen läsnäoloa ja apua. Tuo turmeltunut, irstas ja paatunut ihmisparka kärsi nyt kiduttavaa vaivaa, joka tuntui vielä hirveämmältä, koska hän oli yksinänsä ja muitten naisten säälimystä peräti puuttui.
Vihoviimein silloin repesi heltymään Elsankin mieli, joka jäykkänä ja taipumattomana oli tähän asti ollut, suli jo väkisinkin sydän, jota hän oli koettanut kovaksi karaista, tunne tempasi vallan, ja kyynelvirta, voimakas, raivoisa irtautui pakotetuista pintehistään ja syöksyi esiin hillitsemättömällä vimmalla.
Kun hän sitten vihoviimein heräsi, paistoi aurinko jo täydeltä terältään, mutta uskollisena tottumukselleen ja velvollisuudelleen alkoi hän vedellä lauluaan »Kello on kymmenen lyönyt!» Kukin voi kuvitella ukkoparan kummastelun, kun hän unenpöpperössä ollen ja hieroskellen silmiään ei tuntenutkaan oikein kaupunkiansa.
Eräänä iltana tapasi sankarimme vihoviimein entistä leikkikumppaniaan yksinänsä puutarhan lystihuoneessa. Hän istui ikkunassa; hänen valkeat sormensa piirustivat kukan, linnun ja konstikkaasti yhteen rahnikoittuja puustavia ruudun kasteesen. Hänen tummilla silmillä oli se haaveksiva, umpimielinen näkö, joka osoittaa, että ajatukset lentävät pitkät matkat.
Mutta kaikeksi onneksi tapahtui tämä vielä aivan lähellä tehdasta ja paljon väkeä oli kerääntynyt tien varsille surusaattoa katselemaan. Väkeä juoksikin heti apuun, auttaen vanhat hevoset mäen päälle ja taluttaen niitä sitten suitsista eteenpäin monissa mäkilöissä, joita vielä oli jälellä ennenkuin kirkolle päästiin. Vihoviimein päästiin perille.
Kun he sitten vihoviimein vilustuneina, nälkäisinä ja läpiväsyneinä koko päivän kestäneiden vaivojen ja vastuksien jälkeen pääsivät määräpaikkaansa, tuntui heistä lämmin sitäkin herttaisemmalta ja teevesi, punssi sekä illallisruoka maistui kerrassaan oivalliselta.
Hänet tuomittiin karkoitettavaksi Siperiaan. Hän olikin jo matkalla sinne kun vihoviimein muutamain hänen vaikutusvaltaisten ystäväinsä onnistui saada rangaistus lievennetyksi siten, että ruhtinas alennettiin sotamieheksi koko elinijäkseen. Hänet pantiin sitten erääseen rykmenttiin, joka sodan aikana lähetettiin Suomeen ja sijoitettiin Helsinkiin.
Kun me emme tuosta säännöstä mitään tienneet ei meillä myöskään moista passia ollut ja niinpä kuletettiin meidät yllämainittujen viranomaisten eteen, josta vihoviimein, sittenkuin meitä siellä oli perinpohjin tutkisteltu ja tultu varmuuteen siitä että olimme vain rauhallisia ylioppilaita emmekä mitään valepuvussa liikuskelevia vihollisia, meille tuo tarpeellinen todistus annettiin.