United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän tunsi elävänsä täydelleen mukana, ja hän oli melkein varma, että tämä kaikki oli tapahtunut hänelle ja Dorotealle. Ja kun esirippu laskeusi, tuntui hänestä, että koko maailma oli hänet hyljännyt, että taivas oli häneltä sulkeutunut ja kaikki ollut mennyttä. Vain viimeisen laulun sävel soi vielä hänen sielussaan yhtä surullisena ja suloisena kuin Dorotean viimeinen sana: »Hyvästi!»
Se oli serenaadi, mutta en minä sitä itseeni ottanut; minä tiesin, että nämät verrattomat laulajat olivat monena iltana laulaneet tädille, ja kyllä he sen tänäkin iltana olisivat tehneet, jos ei minua olisi Helsingissä ollutkaan. Mutta ei tämä minusta laulun arvoa vähentänyt, päin vastoin, koroitti se sitä. Väinön ääni kuului niin kirkkaasti, ja minä ajattelin Eeliä.
Tuolla, tuoll' on laulajalla Uusi koti jo, Tähdet tuikkaa yllä, alla Siellä kantelo Laulaa laulun raikkahamman, Kaijun laatii korkeamman. Siellä köyhä laulajakin Morsiamen saa, Tääll' ei saanut, vaikka haki, Honkakoppaa vaan Täällä ihaella koitti, Onton sydämmensä voitti. Poistunut.
Mutta mitä sanot muistostani? Taidanpa laulaakin. Saappas täältä, ystäväin, Sä kurja Keikkaveikko, Kumauta poskehes Ja irvistä kuin peikko. Jo karjassa käydessäni tämän laulun opin. Mutta mitä äänestäni lausut? Mutta juodaan, rakas veljeni, Tiera, oma ystäväni, juodaan! TIERA. Näinpä juomme. Vedä naamaas, että naukuu. Kas niin, sinä poika iloinen. NYYRIKKI. Iloisia molemmat.
Kyll' on kansa Karjalankin Monet kovat kokenut, Väkivallan raaimmankin Iskut tuimat tuntenut; Kestänyt on sodan pauhut, Sorrot vuosisatojen, Sodan pauhut, vainon kauhut, Kolkot vuodet katojen. Mutta meiltä laulun mahti Mennyt maan ei rakohon, Säveleiden sorja tahti Viel' ei vienyt pakohon; Josko murhe mieltä painaa, Tahi riemu kohottaa, Laulu, soitto meiltä aina Yhtä herkäst' irtoaa.
"Niin!" huudahti Nero surullisesti, "kirjoitan ylistyslaulun hänen kunniakseen ja sävellän sen." "Sitten lähdet Bajaehen etsimään lämmintä aurinkoa." "Ja sitten Kreikkaan etsimään unohdusta." "Runouden ja laulun kotimaahan!" Synkkä, painostava mieliala haihtui vähitellen, niinkuin pilvet haihtuvat peittämästä aurinkoa.
Jollain tavalla kostaaksensa tämän virkaheiton koiruutta ja lohduttaaksensa muita sekä itseänsä häneltä kärsitystä vääryydestä teki Korhonen hänestä laulun, joka kyllä koskevalla ja terävällä tavalla mainii sen mutkia ja konnankoukkuja.
Viherjästä vainiosta, Paimenest, jok' lampahans Verellänsä kuolost ostaa, On immen lempeä laulu. Leimahtelee huhdan vilja, Kultameri hymisee, Koska pauhaa laulu heljä Tuon rosvon synkeän korvis. Tuuli koivuu tuuittavi Pyhän virren helinäs, Koivu kiireens kallistavi Ja taivas kirkkaana kiiltää. Mikä lentää tuolla ilmi? Joutsenk' lumivalkea? Ei, vaan kimaltava pilvi Siel laulun kuulee ja seisoo.
Ja toinen kun tulevi hoilottaja, niin sille hän laulun laulaa: »Hei, rakkaus se on kuin palsamipuu ja laulu kuin elämänlanka! Mut kukapa sen uskoi sen tytön pilkan niin kovasti koskevankaan?» Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan kodin rakkahan raunioita ja muistelen muistoja lapsuuden, kalaretkiä, karkeloita. Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan sydän täynnä ja rinnassa rauha.
Hän tahtoo sitä vastoin että pyydän sinulta hitusen taulaa ja piitä, johon lyön tulta, jonka sanottua hän alkoi pistää piippuunsa ja vihellellä erästä ulkomaista laulun nuottia. Kirotut olkoot jumalattomat! huudahti vanhus. Tule, poikani, eroa tuosta uskottomasta, jonka hengitys tuottaa kuoleman.