United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
TIERA. Onpa se lysti leikki. NYYRIKKI. Ollaan mar siellä, luulen, välisti hyvinkin pääliskyttäsin? VIKSARI. Pään päälläkin siellä seistään. NYYRIKKI. Miksi siellä niin tehdään? VIKSARI. Hän voittaa, joka kauvemmin näin taitaa seistä. NYYRIKKI. Kas niin pian ei miestä pussiin pistetä.
Vieraat hiipivät pois tanssista ja tempasivat Kyllikin mukaansa. Hän huusi sinun nimeäsi, herra, ja puolustihe vimmatusti, mutta heidän rohkea päällikkönsä kantoi hänet kuin oravan hartioillaan. Naistemppuja, herra. Viekkautta ja teeskentelyä. Sarakan kautta! Minä näin hänen suutelevan Medönia. TIERA. Etkö Tuulikkia nähnyt? Eikö se raukka minua huutanut? ORJA. Vielä vain!
ANEMOTIS. Terveiset minull' on myöskin. Nähnet karhun kankahilla takkuturkkisen, nimeltä Tiera, niin sano hänelle:
NYYRIKKI. Kaatoipa multa kontio naudan, ja karkuun lähdin taas ja aina seurasi mua onni. Nyt on virkani lintuja murhata ja, sitä harjoittaissa, viimein, luulen minä, kiikahdan rakohon mustan mullan. Usko minua, ystäväni, meitä kaikkia kerran musta kuolo päähän koppaa. TIERA. Yksi toisensa perään hän meitä maahan nuijii, juuri niinkuin uni tällä hetkellä tässä nyt; ja uni on kuoleman esikuva.
Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu. Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että tappavat, virkkoi Kuisma. Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä. Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt.
Mies, usko minua, tämä on huono virka. Heitä semä saakeliin, lupaa se ja sanassasi kiinni riipu, ja sinä itses väkistenkin tunkeet läpitse tämän mailman joka soppeen ja solaan. NYYRIKKI. Totta sanot. Tämä mailma on petosta täynnä ja sentähden minäkin itseni varota tiedän; kuultua ripsauksen pienenkin metsässä, kohta juoksemaan. TIERA. Arka henkensä pitää. VIKSARI. Ja henki on kallis lahja.
Luulenpa, että käyt karkeaksi! TIERA. Musta korppi, sinun siipesi minä liimaan! Maderakka! Minä kuolen! TIERA. Se sattui liian kovaa; hän ei päästä enää pihaustakaan. Aina olen minä niin tulinen ja kiivas. Kuka sanoo minulle nyt Lemminkäisen kohtalon? Kahdeksas kohtaus. TIERA. CHRYSEIS, kylmänä ja kalpeana, ruhtinaallinen kruunu päässään, lähestyy MEDONIN, ANEMOTIKSEN ja kyprolaisten seuraamana.
NYYRIKKI. Hyvät ihmiset, ketä olette? VIKSARI. Olemmepa ihmisiä hyviä. TIERA. Hyvää hyvällä, mutta pahaa pahalla kohtaamme. Mutta astu tänne ja sano ken itse olet. NYYRIKKI. Nyyrikki. TIERA. Siis tunnemme toinen toisemme. Käy esiin ja ole hyvässä turvassa. NYYRIKKI. Uskonhan teitä kunniallisiksi miehiksi. VIKSARI. Seuraamme ei tarvitse sun hävetä. Mitä kuuluu muuten? NYYRIKKI. Ihmeitä kuuluu.
NYYRIKKI. Henki on kallis lahja. VIKSARI. Jota ei pistetä juuri kaikille. NYYRIKKI. Oikein! TIERA. Riepas mies. VIKSARI. Eipä taida kerskata. Toki sanoo sananlasku: vähäinen, mutta terävä. TIERA. Ja viisas mies. NYYRIKKI. Eipä taida kerskata. K
Ahti poika, aino poika, lieto poika Lemminkäinen aamulla ani varahin, aivan aika-huomenessa astuihen alusmajoille, läksi laivavalkamoille. Siinä itki puinen pursi, hanka rauta haikeroitsi: "Mi minusta laatimasta, kurjasta kuvoamasta! Ei Ahti sotia soua kuunna, kymmennä kesänä hopeankana halulla, kullankana tarpehella." Se on lieto Lemminkäinen iski purtta vanttuhulla, kirjasuulla kintahalla. Itse tuon sanoiksi virkki: "Elä huoli, hongan pinta, varpelaitainen, valita! Vielä saat sotia käyä, tappeloita tallustella: lienet täynnä soutajia päivän huomenen perästä." Astuvi emonsa luoksi, itse tuon sanoiksi virkki: "Et nyt itkene, emoni, valittane, vanhempani, jos menen johonkuhunki, suorime sotatiloille. Juohtui juoni mieleheni, tuuma aivohon osasi kaatakseni Pohjan kansa, kostoakseni katalat." Emo estellä käkesi, varoitteli vaimo vanha: "Ellös menkö, poikaseni, noihin Pohjolan sotihin! Siellä surmasi tulevi, kuolemasi kohtoavi." Mitä huoli Lemminkäinen! Toki mietti mennäksensä, lähteäksensä lupasi. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mistä saisin miehen toisen, sekä miehen jotta miekan Ahille soan avuksi, liioin voivalle lisäksi? "Onpa Tiera tieossani, Kuura kuulemaisissani! Siitä saanen miehen toisen, sekä miehen jotta miekan Ahille soan avuksi, liioin voivalle lisäksi." Kulkevi kylitse tuonne, teitse Tieran kartanohon. Sanoi sinne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Tieraseni, tiettyiseni, armaiseni, ainoiseni! Tokko muistat muinaistamme, entistä elämätämme, kun ennen kahen kävimme suurilla sotatiloilla? Ei ollut sitä kyleä, kuss' ei kymmenen taloa; ei ollut sitä taloa, kuss' ei kymmenen urosta; ei ollut sitä urosta eikä miestä melkeätä, kuta emme kaatanehet ja kahen kapistanehet." Iso päätyi ikkunassa keihäsvartta vuolemassa, emo aitan kynnyksellä kirnua kolistamassa, veljekset veräjän suussa laitioita laatimassa, sisarekset sillan päässä vaippoja vanuttamassa. Virkkoi iso ikkunasta, emo aitan kynnykseltä, veljekset veräjän suusta, sisarekset sillan päästä: "Ei Tiera sotahan joua, Tieran tuura tappelohon! Tiera on tehnyt kuulun kaupan, ikikaupan iskenynnä: vast' on nainut naisen nuoren, ottanut oman emännän; viel' on nännit näppimättä, rinnat riuahuttamatta." Tiera päätyi kiukahalla, Kuura uunin korvasella: jalan kenki kiukahalla, toisen pankon partahalla, veräjällä vyöteleikse, ulkona kävysteleikse. Tempoi Tiera keihä'änsä; ei ole keiho suuren suuri eikä keiho pienen pieni, keiho keskikertahinen: heponen sulalla seisoi, varsa vaapui lappealla, susi ulvoi suoverolla, karhu karjui naulan tiessä. Sylkytteli keihoansa, sylkytteli, nyrskytteli: sylen syöksi keihäsvartta peltohon saviperähän, nurmehen nukattomahan, maahan mättähättömähän. Työnti Tiera keihä'änsä Ahin keihojen keselle, sekä läksi jotta joutui Ahille soan avuksi. Siitä Ahti Saarelainen lykkäsi venon vesille kuni kyyn kulon-alaisen eli käärmehen elävän. Läksi luoen luotehesen tuolle Pohjolan merelle. Silloin Pohjolan emäntä Pakkasen pahan lähetti tuolle Pohjolan merelle, ulapalle aukealle. Itse tuon sanoiksi virkki, sekä käski jotta lausui: "Pakko poika pienokainen, oma kaunis kasvattini! Lähe tuonne, kunne käsken, kunne käsken ja kehoitan! Kylmä veitikän venonen, pursi lieto Lemminkäisen selvälle meren selälle, ulapalle aukealle! Kylmä itseki isäntä, jää'ä veitikkä vesille, jottei pääse päivinänsä, selviä sinä ikänä, kun en pääsne päästämähän, kerinne kehittämähän!" Pakkanen pahansukuinen ja poika pahantapainen läksi merta kylmämähän, aaltoja asettamahan. Jopa tuonne mennessänsä, maata matkaellessansa puut puri lehettömäksi, heinät helpehettömäksi. Sitte sinne saatuansa meren Pohjan partahalle, äärettömän äyrähälle, heti yönä ensimäisnä lahet kylmi, lammet kylmi, meren rannat rapsutteli; viel' ei merta kylmänynnä, aaltoja asettanunna. Pieni on peiponen selällä, västäräkki lainehilla: senki on kynnet kylmämättä, pää pieni palelematta.