United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tarkk' on jouseni, Gall, kuin sun. Mene, Morvenin kankahilla Yksin kulkea halajan vaan. Metsän impi se lempii Jousta, nuolia, koiriaan." Pois läks' Gall, oli otsans' synkkä. Rurmar, laulaja, läheni nyt. Kauan ääneti ollen, Hän Oihonnaa silmäili. "Neito", lausuvi nyt hän viimein. "Sua kun katselen, sieluni muu Katsantohosi hukkuu Niinkuin päivähän usman yö.
"Kun me ennen ensi kerran Kiersimme tätä kiveä, Istuimme isän sylissä, Katselimme kaikkialle, Ilman silloin siellä täällä, Kaksin, kolmin kankahilla, Näkyi miehiä mäellä. Kun ne sitten kutsuttihin Kaikki kelloilla kokohon, Sopi ne sisällen silloin, Joka henki helluntaina, Pääsivät ne pääsiäisnä Itse kukin istumahan, Jaksoi jouluna lukea Hyvin helposti hevoiset.
Ajavi karettelevi, matkoansa mittelevi noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla. Neiti vastahan tulevi, tinarinta riioavi noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla. Kullervo, Kalervon poika, hevoistansa hillitsevi, suutansa sovittelevi, sanojansa säätelevi: "Käy, neito, rekoseheni, armas, alle vilttieni, syömähän omeniani, puremahan päähkeniä!"
Ajavi karettelevi, Matkojansa mittelevi, Noilla Väinön kankahilla, Ammoin raatuilla ahoilla. Neiti vastahan tulevi, Kautokenkä kaalelevi, Noilla Wäinön kankahilla, Ammoin raatuilla ahoilla. Poika tuhma Tuiretuisen, Lapsi kehjo Keiretyisen Hevoistaan piättelevi, Suutahan sovittelevi: "Tule neiti korjahani, Armas alle vilttiseni!"
Ei lopu loruni vielä, Anna valtoa ajatus, Vielä virkkoa pitäisi, Kuin on kansa kasvanunna, Suku suureksi levinnyt; Siitä kasvoi kaikki tieto, Oppi oikia levisi, Kansan kasvavan seassa, Elatus eneni paljo, Kasvoi vilja kankahilla.
Marjat kypsyy kankahilla, Helteiseks kun päivä käy. Silloin Suomen sydänmailla Syksyä ei koskaan näy. Hengen tiellä kesän voittaa Kansa kerran ikuisen. *Silloin* ihmislapsi soittaa Iloisna kuin leivonen! rt Sinisilmäis, armas impi, Oi, mi puhtaus niistä loistaa, Päivän varjopilvet poistaa: Sydämeni rauhoittuu. Kirkas, niinkuin illan taivas, Katsehesi lumoovainen!
Alkoi soittoa somasti; jo kävi ilo ilolle, riemu riemulle remahti: ei ollut sitä metsässä jalan neljän juoksevata, koivin koikkelehtavata, ku ei tullut kuulemahan, iloa imehtimähän. Oravat ojentelihe lehväseltä lehväselle, tuohon kärpät kääntelihe, aioillen asettelihen, hirvet hyppi kankahilla, ilvekset piti iloa.
Ja hän saapui Hämeen maille, kuuli, synnyinmaa miten kumahteli alla orhin kavioiden, näki Hämeen harjuilta väljät veet, ja hän tunsi, kuinka pihka tuoksui Suomen suurilla kankahilla, ja hän päätyi Lepaan kartanohon, siellä vieraili viikon, kaks.
Kankahilla kuivilla. Missä reuhtoo rikkaus? Korpisoilla kolkoilla. Entäs maine, kunnia? Tuolla vuorten harjuilla. Mutta missä lempi? Ai! Rauhan ruusulaaksot sai! Kuin kukka rannan hiekassa, Mun sydämeni Liisassa Niin kiinni riippuvi. Mut myrsky jos vaan kohtaapi, Ja toinen kukka hohtaapi, Niin jätän Liisani.
Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen asuvat kaikki Suvantolassa, Kalevalan kankahilla, jossa aina vallitsee kesäinen tunnelma, toisin sanoen näkymättömän maailman korkeammilla tasoilla, ja pyrkivät sieltä päin Pohjan tyttöä kosimaan. Pohjolaa kuvataan kylmäksi ja kolkoksi. Sen ainoa ihanuus on Pohjan tyttö.