Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Taas oli ruispelto vastassani ja oja, joka vei suoraan aitan taa. Laskeeko hän minut sisään, avaako ovensa, antaako istua vuoteessa viereen, salliiko suudella, uskooko, että häntä rakastan... Ei sieltä kuulunut risahdustakaan, ei aitasta eikä pihamaalta päin. Lehmän kello kalahti; ne olivat tuossa vähän matkan päässä pellolla, vaikkei niistä usman läpi erottanut muuta kuin haamut.
Ja katso, niinkuin usein aamun suussa Mars punertavi halki usman sankan alhaalla lännen puolla, päällä meren, niin mulle näkyi jospa näkyis vieläi! nopea valo, merta kiitäväinen; sen kanss' ei lintu lentänyt ois kilpaa. Kun tuosta silmän käänsin tuokioksi ja Oppaaltani tiedustella tahdoin, se oli suureksi jo seijastunut.
Höyrytorvi puhaltaa yhä vain voivottavasti, ja etäämpää usman sisästä vastaavat muut laivat kamalasti ja vaaraa aavistaen, niinkuin linnut, jotka varoittavat toisiaan pedosta, joka niitä jossain vaanii. Se lisää epätoivoani ja vie minulta viimeisenkin rohkeuden ja vastustusvoiman. Tiedän, että tuolla usmaharson takana, muutamien sylien päässä, alkaa ulkomaa, suuri, tuntematon ja tunteeton.
Silloin soi äkisti kaukaa etäisyydestä hiljainen helinä, ikään kuin mitä kevein tuulonen suutelee herkkää ilmakannelta, ja tumman viheriäisestä ruohokosta rupesi valaisemaan. Hopeanhohtavia usman hattaroita kohoeli maasta ja viehättävä ruusujen ja liljain tuoksu täytti ilmat.
Huomaan, että höyrylaivan varoituspillin ulvonta sehän se ei anna minun nukkua, ja sen pelonsekaiset puhallukset kuuluvat korvaani ensin kauempaa ja nyt tuosta ihan pääni päältä. Näen, että seisomme ankkuroituina paksun usman sisään. Kuulen oltavan kapeassa virrassa, mutta rantoja ei näy. Muutamia syliä meistä häämöttää hämärän verhon sisästä toinen laiva, kuin suuri jättiläishämähäkki.
Sa hyvin tiedät, että höyryt kosteet, joit' ilmaan kertyy, jälleen veeksi jäähtyy, kun ovat nousseet kylmiin kerroksihin. Tajusi paha-tahto tuo, mi pahaa vain miettii, keinotkin, ja tuulen nosti ja usman voimallansa luontaisella. Hän päivän päättyessä laakson peitti ain Pratomagnost' asti vuoriin suuriin sumulla, tihentäin niin taivaan kaiken,
ROMEO. En! jos ei raskaan mielen huokaukset Mua usman lailla urkkijoilla suojaa. LORENZO. Haa! Kuule tuota! Kuka siellä! Nouse! Kiinn' ottavat sun. Tulen. Nouse, riennä Työhuoneeseeni! Pian! Herran tähden. Tuot' ykspäisyyttä! Tulen, tulen. Mik' asia? Mist' ollaan? IMETT
Tuolla rannalla ain', Missä suudelman sain, Ensimmäisen tuon kai, Näen ma jotai! Onko hän se, vai? Rauhaton rakkaus. Miss' sateet sinkuu, Miss' vihurit vinkuu, Läp' usman rotkoin, Läp' sumujen notkoin, Ain' e'espäin, sa, Ilman levotta! Ennen ma orjaksi Itseni antaisin, Kuin tätä ääretönt' Iloa kantaisin. Tunne tää, syöntä Syömeen mi luopi, Oi mitkä huolet, Tuskat se tuopi. Minne paeta jo?
»Mua pettää taikka koettelee sun puhees», hän vastasi; »toskanankieltä puhut, et muka tunne hyvää Gerhardia! Nimeä muut' ei mulla hälle; toisen on ehkä luonut tyttärensä Gaia. Jumalan haltuun! Etemmäks en tule. Kas, kirkkaus jo läpi usman loistaa, yö valkenee; mun täst' on erottava, en eteen Enkelin tuon tulla saata.» Pois kääntyi, kuunnellut ei enää mua. Seitsemästoista laulu
sa tiedä: tornit ei, vaan jättiläiset näkyvät sulle, suossa seisovaiset napahan saakka, pitkin äärtä rannan.» Kuin usman haihtuessa katse alkaa taas vähitellen tuta, minkä siltä salasi terhen, ilmaa tihentävä, niin lähestyissäni tuon rimmen reunaa pimeyden halki sankan, synkän, poistui mun harhani, mut pelko sijaan tuli.
Päivän Sana
Muut Etsivät