United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka hiljaista täällä oli! Ei niin risahdustakaan kuulunut, paitsi muutamista kuivista oksista, jotka jalkaini alla rasahtivat. Oli vielä hiljaisempaa kuin kesällä, jolloin olisi kuullut lintujen laulavan ja hyönteisten surisevan. Oi, tämä oli lepo korvilleni, tultuani Lontoon lakkaamattomasta melusta ja hälinästä! Tämä muistutti minulle sitä lepoa ja rauhaa, joka taivaassa vallitsee.
Olin tiedonannossani m.m. kehottanut häntä minun järjestelmääni noudattaen naputtamaan aluksi oman nimensä. Jännittyneenä odotan hänen naputustaan, mutta seinän takaa ei kuulu risahdustakaan. Naputan itse aluksi, mutta saamatta minkäänlaista vastausta. Ihme ja kumma! Mutta hän ei kai huomannut tai muuten ehtinyt korjata kirjelappustani?
Kuinka ihanaa oli ollut se toivo, kuinka autuaallinen oli se aamu täällä vaaralla ja ne päivät pappilassa! Minne minä nyt ja mitä minä nyt? Ja mitä varten? Hän mietti sitä kauan vuoteellaan valvoen yössä niin hiljaisessa, ettei risahdustakaan kuulunut. Ei nyt linnut laulaneet, ei käki kukkunut. Hänen tyhjä mielensä alkoi hiljalleen täyttyä. Ilman häntä en minä mitään voi, en mitään jaksa.
Ukon kummallinen näkö, hänen illallinen käytöksensä ja emännän wiimeinen lause, nehän ne waan pyöriwät alati mielessäni. "Kuka ja mikä oikeastaan on tuo Fabiani?" ajattelin itsekseni. Yön warjokas siipi oli luonut semmoisen tyynen hiljaisuuden ja rauhan koko tupaan, ett'ei risahdustakaan kuulunut. Eipä olisi luullut niin iloisesta melusta ja hyörimisestä tulewankaan niin hiljaista oloa.
Näen tässä puolihämärässäkin, että hiukseni alkavat jo lähteä. Kohta olen kaljupää. Kuinka kasvoni ovat keltaiset ja elottomat ja veltot, kuinka syvissä rypyissä jo otsa! Niin mitäpäs hän minusta. Tunnen, että olisin onnellinen, jos hän edes ajattelisi minua säälien, surkutellen. Koko suuri ravintola nukkuu niinkuin autio vuori. Ei kuulu risahdustakaan sen monista luolista.
Taas oli ruispelto vastassani ja oja, joka vei suoraan aitan taa. Laskeeko hän minut sisään, avaako ovensa, antaako istua vuoteessa viereen, salliiko suudella, uskooko, että häntä rakastan... Ei sieltä kuulunut risahdustakaan, ei aitasta eikä pihamaalta päin. Lehmän kello kalahti; ne olivat tuossa vähän matkan päässä pellolla, vaikkei niistä usman läpi erottanut muuta kuin haamut.
Yö on pimeä, hiljaisuus kattaa kaupungin kuin kuoleman käsi, äänettömyys valtaa autiot kadut. Huminana voi väliin kuulua loitommalta rattaiden räminä, kiirehtien napsuttelee suorinta tietä se myöhästynyt kulkija, joka kotiinsa vuoteeseen ehättää; hänen askeleensa häipyvät yön hiljaisuuteen, taas ei kuulu risahdustakaan kotvaan aikaan.
Hänellä oli yllään valkosilkkinen alusvaippa. Hän heitti komean tukkansa aaltoilevat kiharat hartioilleen ja rupesi kuuntelemaan. Ei kuulunut risahdustakaan. Sitten taas salama ja jyrinä. Tuulenpuuska repäisi ulvahtaen pihanpuolisen akkunan auki. Matasunta tuijotti ulos, missä nyt melkein joka silmänräpäys leimahti kirkas salama valaisten pikimustan pimeyden.
Niin hiljaistakin oli kaikki, ei kuulunut risahdustakaan. Käveltiin aivan kuin autiossa erämaassa, ja kumminkin oleiltiin aivan kaupungin vieressä, kaupunkilaisten suosituimmalla kävelypaikalla, vanhan linnan raunioisilla vallituksilla. Nimittäin Käkisalmen kaupungin ja Käkisalmen linnan. Matkailuretkellä oltiin siellä ja poikettiin tietysti katselemaan linnan raunioita.
Kun ei vielä kolmanteenkaan pyhään mennessä tuon onnettoman linnustuksen jälkeen ollut kuulunut risahdustakaan välskäristä, soitettiin hänelle sielukellot; samalla luettiin hänelle saarnatuolista kaunis kiitos, jonka Svenonius oli kirjoittanut ja joka oli koristettu sekä latinalaisilla että heprealaisilla korulauseilla.