United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun perinpohjin olin ehtinyt tutkia tämän kansan luonnetta, rupesin pyrkimään siihen, että yrityksellä samaan uutisehdotuspuuhaan päin saavuttaisin mainetta Martinialaisissa ja samalla parantaisin asemaani.
Taasen viivyin pari viikkoa Liverpoolissa, kunnes lompakko jälleen oli ehtinyt tyhjentyä. Sitten otin jälleen pestin erääsen kivihiili-laivaan eli niin kutsuttuun koljariin, joka kulki vain rannikkoa. Siinä maksettiin hyvää palkkaa. Minun tultuani oli laivan koko miehistö, paitsi kapteenia, pelkkiä suomalaisia nuoria miehiä.
Arpakirja vielä sopi kirstuun, sitte lukko paukahti kiinni ja Topias istui kannelle. Onnellinen ajuri oli myöskin vikkelä liikkeissään ja Topias ei ehtinyt ajatuksissaan vaipua pitkällekään ennenkuin hän jo tuli iloisena sisään. "Sama kirstu kuin siiloinkin," virkkoi hän, tarttuessaan rautaiseen kourasimeen, "eikä oo painollakaan isoa eroa." "Sama on niin." "Myökää minulle nuo sängyt."
Mutta minä olin jo ehtinyt kääntyä näköalaa katselemaan enkä pannut huomiota hänen tiluksiinsa. Sillä todella olikin kaunis se, mikä siinä eteeni aukeni. Aurinko oli juuri laskemaisillaan ja valoi viimeisillä säteillään metsikköä tuolla ahon reunassa toisella puolen järven. Isot petäjät ikäänkuin tulessa paloivat ja aho hohti kuin kullattu kumpu.
"Me tahdomme ulos!" huusi Kalle sisäpuolelta. "Me tahdomme sisään!" huusi "punanen" ulkopuolelta, "avaa kohta, orja!" Ja hän antoi yövariijalle aika tuuppauksen. Mitä piti yövartija-paran tekemän? Hän avasi, ja tuskin oli hän ehtinyt sen tehdä, ennenkuin kaksi olentoa syöksi sisään ja kaksi ulos.
Hän oli tuskin ehtinyt jättää meidät, ennenkun korvillemme saapui kovaa huutamista, varsin kuin voittohuutoa ja kohta sen jälkeen kaikui ilmassa kimakoiden torvien ja rämisevien rumpujen ääniä.
Olisin minä aivan hyvin ehtinyt kopata sen ja vetää maihin, mutta minä tahallani en sitä tehnyt. Kaduin samassa ja oli vähällä, etten heittänyt salkkua hänen jälkeensä mereen. Kunpa olisit tehnytkin sen. Istuivat taas vaiti. Helga lie selaillut kirjaansa, koska kuului lehtien kahinaa. Sitten kuului taas: Ei äiti taivu. Hannakin häntä yllyttää. Jos minä puhuisin Hannalle.
Imettäjä Shoolbred joudu pian joudu kuin kuolema tai elämä siitä riippuisi tässä on yksi, joka sinun apuas tarvitsee!" Ylös juosta jolkuttikin vanha muija. "Kunhan se vaan olisi semmoinen, joka sinut pidättäisi ulos kahakkaan menemästä", sanoi hän; sillä melu oli jo hänenkin korviinsa ehtinyt.
Helga sanoi jotain, jota Söderlingska ei kuullut. Sitten Kalle taas sanoi: Ei, ei, kyllä minä aivan hyvin tiesin, mitä tein: tunsin heti, niinkuin olisin tehnyt ryöstömurhan. Sen minä tunsin. Sillä minä sysäsin sen menemään siksi, että minä ajattelin, että jos sillä siinä on rahaa, niin silloin ei kukaan pääse sitä minulta perimään. Sinä olisit ehtinyt sen pelastaa?
Puhuja kauaskaan ei ehtinyt, jo vastaan soi: »Suu kiinni, herra, nyt! Kysyä saanko sanasankariita, hän mist' on kansan mailta, manterilta tavannut, nähnyt kirjoista kuin tään, niin jalon, mielevän ja miehekkään. Sen kanssa viran puolest' olkaa kerta; kun luodit vinkuvat, kun sataa verta, ja sanokaa, kun näätte, tokko on mies Suomen innoton ja tolkuton!» Noin ukko rauhan, noin myös sodan ajan.