United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiedätkö, miltä tuntuu, kun mieli aina hehkuu ja palaa johonkuhun parempaan lohdutuksen lähteesen kuin se, jonka tämä elämä tarjoopi? Sinä tiedät, sinä tiedät! Sinä voit ymmärtää minun tunteeni." "Sinunko tunteesi, rakastettu emäntäni?" huudahti imettäjä ja toivo hohti hänen kasvoistansa; "minä tahtoisin panna henkeni sinun tähtesi.
Sophie Couteau, hän, joka on minun kotipaikoiltani kotoisin, ja hänellä on eräs imettäjä mukanaan..." "Imettäjäkö?" "Niin, ja oikein hyvä sittenkin..." Kun Céleste näki, miten hänen emäntänsä ihastui päästessään niin äkkiä murheistaan, tuli hän hyvin suulaaksi. "Eihän rouvan pidä väsyttää itseään kantamalla pienokaista, eihän rouva ole siihen tottunut.
Imettäjä luuli lujasti muutamain päivien jälkeen pääsevänsä toiveittensa perille ja kykenevänsä puheisiin emäntänsä kanssa siitä hyvästä aineesta, jonka keskustelemiseen tämä oli häntä pyytänyt; mutta hän ei arvannut voimiensa heikkoutta.
Minä olen tuottanut sinulle kärsimistä koko sinun elinaikasi ja nyt saatan sinulle vielä suuremman tuskan takaisintuloni kautta." "Kärsimistä?" sanoi imettäjä. "
Hänen nimensä oli Pomponia Graecina. Hän oli jaloa sukuperää, ja hänen luontonsa oli vielä jalompi. Sillä aikaa kuin imettäjä hitaasti parani, joutui Helena eräänä päivänä iloisen hämmästyneeksi, kun Pomponia tuli häntä tervehtimään. Paitsi sitä iloa, jonka hänen läsnä-olonsa tuotti, toivoi Helena vähäisen, että jonkunlaisia uutisia oli Britanniasta tullut.
Imettäjä Shoolbred joudu pian joudu kuin kuolema tai elämä siitä riippuisi tässä on yksi, joka sinun apuas tarvitsee!" Ylös juosta jolkuttikin vanha muija. "Kunhan se vaan olisi semmoinen, joka sinut pidättäisi ulos kahakkaan menemästä", sanoi hän; sillä melu oli jo hänenkin korviinsa ehtinyt.
Ja tämä mies, josta puhut, missä hän on? Kuka hän on?" "Sinä saat nähdä hänen ja kysyä häneltä itseltä. Mutta, voi, tyynnytä itseäsi." Vaan imettäjä vapisi enemmän kuin ennen. "Oi, onko hän säilynyt? Onko hän hengissä? Ja missä? Ja kuka voi tuoda hänet hänen äitinsä luokse? Mihin minun tarvitsee mennä, että saan nähdä hänen, ennenkuin kuolen?
Imettäjä ei tuntenut ketään pitkään aikaan. Hänen ajatuksensa haihattelivat herkeämättä sinne tänne. Hourauksissaan hän lausui sydämensä salaiset mietteet ja Helena kuuli paljon siitä suuresta surusta, joka vuosikaudet oli piileskellyt hänen povessaan. Ajatustensa kierteessä hän usein puhui kodistansa Kretassa ja mainitsi kaupungeita, jotka Helena tyyni tiesi.
Kaikista näistä syntyi yksi suuri aate, joka yhä voimakkaammalla tavalla tunkeusi Helenan mieleen, kunnes se täydelleen tämän valloitti, kunnes se veti puoleensa kaiken hänen uskonsa. Se oli tuo suuri totuus, että Jumala rakastaa. Tämä se oli, josta imettäjä sai kaiken lohdutuksensa. Jumalan menetys ihmisten suhteen poisti hänen mielestänsä kaiken epäilemisen tässä kohden.
"Oi, herttaiseni, sinun sanasi koskevat minun sydämeeni. Mitä sanoja nämät ovat? Mistä sinä olet kaikki nämät oppinut? Kerro minulle enemmän, mitä tiedät!" Helena puhui totisella, kaipaavalla äänellä. Pikaisella liikunnolla kohotti imettäjä päätänsä, mutta painoi sen kohta alaspäin ja kaksi isoa kyyneltä vieri neulomukselle hänen eteensä. Markus katseli kummastuneena äitiänsä.