United States or Tunisia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Vielä kerran, vielä kerran! meluttiin ympärillä. Lopo osoitti tyhjää lasiansa Villelle, joka sen täytti uudelleen. Suu aukeni, kurkussa mulahti ja lasi oli tyhjä. Hän paiskasi sen pöydälle ja katseli miehiä. Sillä lailla! Sietääpä antaa eukolle kolmaskin lasi tuosta tempusta. Tänne olutta, minä tarjoon! huusi eräs miehistä. Minä myös, jatkoi toinen. Ja minä, ja minä, kuului yhä useampia ääniä.

Näin edessäni suuren tultasuitsevan Siinain vuoren ja sen yli synkän savupilven. Vuoren läpi aukeni luolapolku, jonka sisällä vartioitsi avokitainen, raivoisa jalopeura. Se reutoi ja pyrki repimään minut paloiksi. Mutta se oli kytketty kaulavitjoilla kallioon ja tempaistiin yhä takaisin. Sitte näin suuren mustan kansanpaljouden tuomion edessä synkässä savussa ja sumussa.

Jos Antti olisi sinulle jotain hyvää tahtonut, olisi hän seurannut sinua siihen asti kuin olisi nähnyt sinun olevan semmoisissa käsissä, jotka antoivat sinulle apua, jota hän itse ei voinut tahi ei tahtonut antaa." Samassa aukeni ovi ja Antti astui sisään. Silloin nousi vanhus ylös, asettui rumin vartaloinsa hänen ja Anna Leenan välille, joka peitti kasvot käsiinsä.

Hän kolkutti erään ruokalan tapaisen rakennuksen takaportille. Se aukeni ja raaka ääni käski hänen tehdä tilin ansaitsemistaan sestertioista. Ennenkuin hän ehti vastata, virkkoi toinen, hieman miellyttävämpi ääni: »Mitä puhua noista pikku ansioista, Burbo? Tytön ääntä tarvitaan taas pian rikkaan ystävämme öitsilöissä ja kuten tiedät hän maksaa hyvin satakielistään

"Ja kuinka pikkuisen rahaa siinä on, armas Em'lyni!" Minä pudistin hänen kättänsä sydämellisesti, kun hän oli pistänyt takaisin kukkaron sillä tämä tyydytti minua enemmän, kuin jos olisin sanonut jotakin ja me kävelimme ääneti edestakaisin minutin taikka pari. Ovi aukeni silloin, ja Peggotty ilmestyi, viitaten Ham'ia tulemaan sisään.

Suosion osotuksesta ihastuneena huudahti lehmä uudestaan "ammuuh!" Samalla nirahti pirtin ovi surkeasti, kuni pahoillaan liian varhaisesta leponsa häiritsemisestä. Vaikka veltosti, aukeni se kumminkin vähitellen ja vieläkin hiukan kitisten laski ulos naisihmisen, jolla oli päällä herraskuosiin tehty karttuunihassa. "Huh, miten hirveän kylmä aamu", lausui ulostulija.

Katselin siinä parhaillaan kadehtien tuota järjetöntä luontokappaletta, kun ovi aukeni ja viisaannäköinen, punakka, hyvänsävyisen ja mahtavannäköinen mies vahvasti jauhotettu tekotukka päässä ja silmälasit nenällä astui ulos.

Mutta paikallaan siimeksessä kasvoi ruusu tyytyväisenä tilaansa ja nöyrästi katsahtaen joskus aidan raosta puutarhaan. Siellä oli paljon, paljon kauniita ja loistavia kukkia, joita hienot kädet joka päivä hoitelivat ja ihastuneet silmät katselivat. Ainahan niissä oli jotakin verratonta ihanuutta, aina jotakin uutta viehätystä. Ja niinhän sopikin; kuinkas ne muutoin olisivat noin uljaita olleet? Ei metsäruusu sitä ensinkään ihmetellyt: hän iloitsi kukkain onnesta, osaamatta aavistaakkaan, että löytyisi voima, mikä loistavimmankin muodon turmelee, ihanimmankin onnen hävittää. Vasta eräänä päivänä, huomatessaan kukkain ankarasti keskenään kiistelevän, pisti hänen päähänsä ajatus, että niilläkin ehkä on joskus jotakin ikäväntapaista. Se häntä kovin kummastutti ja samalla kiihoitti hänen uteliaisuuttaan. Hän oikasihe, pisti päätänsä aidan ra'osta vähän sisäpuolelle kas, hän sai koko päänsä puutarhan sisälle. Siinäpä hänelle näky aukeni! Kymmeniä, satoja kukkasia, toinen kauniimpi toistaan, rehoitteli päivän paisteessa. Kaikki olivat niin siistiä ja huolitellen hoidettuja, ett'ei hän ikänään ollut mokomia nähnyt. "Varmaankin on tänään juhla, tai muutoin erinomainen ilopäivä, koska kaikki ovat noin hohtaviin hepeneihin pukeuneet," ajatteli ruusunen. Hän oli ihan ihmeissään, eikä muistanutkaan olevansa luvattomalla alueella: pappilan puutarhan sisällä.

Sinne oli jo kokoontunut väkeä, ja toivorikkailla katseilla silmäilivät he toinen toistansa, yhä useampien rientäessä paikalle kirjavana joukkona. Heidän edessään aukeni kinosten välillä Viipuriin vievä tie, ja kummallakin puolella seisoi havumetsä tuoreena aamun valossa.

Ainakin näytti hän hyvin surkealta ja tuijotti lakkaamatta silmineen taivasta kohti, joka kovin muistutti tuttua laulunsäettä: "Niin sininen etelän taivas on." Nyt aukeni ovi ja Ludvig nousi seisoalleen. Se ei ollut kuitenkaan vanha Rasmussenin matami, vaan tanakkavartaloinen nuori mies päivettyneine, ystävällisine kasvoineen.