United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Käyskelee kädet selän takana, henkisesti joutilaana, ja katselee kylmällä, välinpitämättömällä silmällä maata, taivasta, tähtiä ja kuuta. Mieli on kirkas kuin veden kalvo, jonka kuvastinta eivät intohimot hämmennä. Mutta samalla on se tavallista herkempi vähimmillekin vaikutuksille ulkoapäin.
Hän oli polvillaan kynnyksellä, puusta tehdyn ristin juurella, joka oli naulattu seinään. Siinä hän rukoili. Vinitius tunsi kaukaa hänen valkeat hiuksensa ja kädet, jotka olivat korotetut taivasta kohti. Nuori patricio aikoi ensi työkseen tunkeutua joukon läpi, heittäytyä apostolin jalkain juureen ja huutaa: "pelasta!"
Yhtä helposti olisin voinut katsella kirkasta taivasta puoli päivällä, näkemättä aurinkoa, kuin kuulla ja lukea Jesuksen historiaa, eikä huomata hänen olleen Jumalan pojan, Davidin luvatun siemenen."
Katsohan kun keula nousee tojottamaan kohti taivasta ja läiskähtää sitten alas tuelleen.» »Molemmat miehet näkyvät olevan perässä. Toinen viilettää ja toinen viskaa vettä ihan yhtäläiseen.» »Siinä on leikki kaukana!» »On niitä hurjia, kun tuommoiseen Jumalan ilmaan lähtevät.» »Katsohan, kun vene puikkelehtaa aallolta aallolle.» »Jo kaatuu...!» »Ei se vielä, vaikka tänne näyttää.»
Mitään ihko ihanaisempaa, ihastuttavampaa kuin tämä keijuisten kuningatar siksi häntä nimitettiin henkien valtakunnassa et ikinä ajatella voi: päässä kruununen kukkain kyynelistä, jotka hohtivat kauniimmin kuin mailman kalleimmat kiiltokivet; kuningattaren harsohuntu oli valoa, hänen silmänsä taivasta ja hymynsä autuutta. Hän kohotti hennon kätensä, nyökähytti päätään ja nyt alkoi tanssi.
Kaupunki, kun sitä tällä tavoin lähestyy, näyttää jokseenkin hyvältä, vaikka se on alhaisella maaperällä eikä siinä ole mitään suurempia ylennyksiä. Sitä terävämmin piirtein kuvautuvat sitä vastaan tornit ja rakennukset selvää taivasta vasten, josta kaupunki saa puhtaan ja terveen ulkonäön, vaikk'ei se sitä lainkaan ansaitse.
Jo oli outo, ennen tuntematon tuores ilma vähän aikaa vastaan tuoksahdellut, niinkuin sulan veden henki, kun hän eräänä iltana yht'äkkiä näki kallioiselta kukkulalta edessään aavan, lumisen ulapan, jommoista ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hyvin kaukana oli matala maa kuin metsän ranta, mutta kahden puolen sitä ei näkynyt muuta kuin lunta ja taivasta.
Renato herttua huokasi "en koskaan voi unohtaa rakkauttani, mutta voin sen voittaa. Sinä et saata ymmärtää, Villon, kuinka minä olen kärsinyt ja kuinka vieläkin saan kärsiä. Se on tuommoinen muisto, jota ei koskaan saa sydämmestä poistetuksi vaan se kestää kuolemaan asti." Runoilija ei vastannut; hän kohotti vaan silmänsä taivasta kohti.
Mutta minua huvittaa hänet herättää... »Lihot liiaksi, jos et jaloittele»... Siinä se on, pöllähtää pesästään, pysähtyy, katselee korvat pystyssä ja kummastelee, mitä se tuo ... ja lähtee laiskasti kuukkimaan ylös mäen harjalle, istahtaa siellä taas selkä suorana ja kuvastuen koko komeudessaan talvista taivasta vasten. Se miettii: »ei ole sinulla koiria kanssasi» ... ja palaa takaisin...
Hän nosti kasvonsa taivasta kohti ja lausui suurella äänellä: "Oi laupias Kriste, katso tämän kärsivän sydämen puoleen ja lohduta sitä! Oi laupias Kriste, käännä myrsky pois lammaslaumastasi! Oi laupias Kriste, joka itse rukoilit Isää ottamaan pois huuliltasi katkeran kalkin, käännä se pois palvelijasi huulilta! Amen!"