Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Metsiä kävellessäni pyssy olalla oli minut tavoittanut tuollainen jumalan ilma. Se puhalsi pohjoisesta melkein kirkkaalta taivaalta, siellä täällä vain joitakuita hyvin ylhäällä kiitäviä pilven hattaroita. Korpi pauhasi ja ryski niin, ettei ollut ajattelemistakaan kuulla koiran haukuntaa tai linnun lentoa.
Hiljaa lisäsi hän: Tuleehan se loppu kerran meille kaikille ja sitten suuri tilinteko. Majuri ei virkkanut mitään siihen. Jyrkille hän antoi määräyksiä, sitten poistui huoneeseensa ja sulki oven. Tuuli huojutti puiden latvoja Lieksan salolla. Se ajeli pilven hattaroita taivaalla. Kuun viimeinen kannikka väliin valaisi maisemaa, väliin se peittyi pilviin jättäen seudun öiseen pimeyteen.
Kun vieras oli mennyt, rauhoituttiin taas tallissa. Lapset olivat uteliaita kyselemään, asettuivat kuitenkin mitään kysymättä joukossa istumaan ja keskenään puhelivat uudesta asunnosta. Vaimokin oli tyyntynyt ja iloisena huojutteli vasua. Vimpari istui arkun kannella ja katsoi ulos. Taivaalla kuljeksi valkoisia pilven hattaroita, hiljalleen vetäytyivät idän taivaalle, palailivat kylvöretkiltään.
Meren päällä taivaalla autereisia hattaroita, ja meren pinnalla uinahtelevia virejä ja velttoja purjeita... Kangastelevat ylösalaisin etäiset kaupungit ja ulkomaiden rannat. Näkymättömien myrskyjen mainingit vaahtoaa ja pauhaa uloimmissa kallioissa. Hylkeet huutavat toisilleen karilta karille ilolaulujansa laulaen, ylistäen paistetta ja tyyntä, mikä kuuluu kuin hätähuudolta hukkuvan lapsen.
Päivä oli kovin helteinen, se paistoi koko terältä, eipä ihmekään siis, että koko luonto oli kuin uneen uupunut. Pilviä, ei valkoisiakaan hattaroita, jaksanut kohota taivaalle, linnut eivät laulaneet, eivät äännelleetkään, liikkunut ei lehtikään puussa, tuskinpa haavankaan. Keltainen maantie yksin ei saanut maata. Mäeltä laskivat alas rattaat, kolisten kovalla hiekalla.
Oli se vuoden-aika, jolloin meidän pohjoisessa ilmanalassa on talvi; Neapelin eteläisessä ilmanalassa oli niin lämmin kuin englantilaisena kesä-päivänä syksyn lähestyessä. Aurinko laskeusi länteenpäin ja kokosi jo ympärilleen purppuran- ja ruusunvärisiä pilven hattaroita. Muuten oli tummansininen taivas vallan selkeä.
Mailleen menneen auringon viimeinen heijastus, valon sammuvien säteiden ruusuinen hyvästijättö. Mutta ajatelkaamme siihen sijaan aamuruskon syntyä. Päivä nousee, lähettää ensimmäiset kirkkaat säteensä herättämään nukkuvaa maailmaa. Pääsevätkö nämä perille? Ei! Yö on tuonut sumua, usvaa, mustia pilven hattaroita taivaan rannalle.
Siinä katsoi hän puiden latvoja, purjehtivia hattaroita, mietiskellen maan ja taivaan rakentoa; ja etäältä, Impivaaran aholta, kaikui hänen korviinsa mäikynä kiekkokankien iskuista. Viimein tahtoi hän siirtää aivostansa kaikki aatokset pois ja päätti nukkua; vaan eipä mielinyt uni häntä lähestyä. Mutta mitä keinoa käytteli tavallisesti Lauri, koska tapahtui että Unonen viipyi?
Kauhea tuulispää paiskasi silloin owen seinään ja parwi isoja lumi=hattaroita töytäsi samassa sisään, jotka hurjassa tanssissa kiitiwät ympäri huonetta; äiti pani kätensä ristiin ja siunasi, mutta isä laskeusi kätkyen wiereen polwillensa, kuurottui sen yli ja painoi suutelon sairaan lapsensa kuolonkalpeille kaswoille.
Keulan puolella häämöitti kuitenkin veden pinnalla jotakin harmaata, aamunkoitossa vielä hämärästi näkyvää, aivan kuin rykelmä omituisia, suippoja, harkkoreunaisia hattaroita. Vähitellen rupesivat ne näkymään selvemmin. Niiden ääriviivat eroittautuivat paremmin taivaan kirkastuessa ja esiin nousi pitkä jono teräviä, kummallisia vuoria. Siellä oli Korsika, aivan kuin hienoon huntuun verhottuna.
Päivän Sana
Muut Etsivät