United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten hän veti raamatun eteensä ja avasi sen. Siitä, mistä se oli auennut, alkoi hän sitä lukea. Ja kun Antero jonkun aikaa nukuttuaan heräsi, istui Lauri vielä samalla sijallaan. Kynttilä oli palanut melkein jalkaansa. Aamu jo sarasti ikkunasta.
Siellä kerättiin muuten jo sakkorahojakin ja luvattiin pitää huoli Helanderista, jos hänet erotettaisiin virasta. Handolin, sinun lankomiehesi pani sata ruplaa kolehtihattuun. Handolin lensi kuin ammuttuna seisoalleen. Sata ruplaa? Ne on niitä sen eno-vainajan testamenttirahoja mutta se ei pidä se testamentti, minä riitelen sen rikki! Riitele, riitele. Arvatkaapa, kuka kantoi kolehtia? Lauri!
Mutta nyt minä kuitenkin pelkään, että olen ehkä tehnyt tyhmästi ja että juuri se voi olla onnettomuudeksi ja että Lauri, joka on niin kiivas ja intohimoinen ... ehkä olisi sittenkin ollut viisainta pitää heitä täällä silmällä... Ei, ei, kyllä minä olen vakuutettu siitä, että olet tehnyt viisaimmin juuri näin. Minä luulen sitäpaitsi ... olen ollut näkevinäni jotain... Mitä, sano?
Ei, ei, ei nyt, huomenna juhannuskokolla! Lauri, et saa tässä kirkonmäellä! Joko sinustakin, Kaarina, on tullut pietisti! Tra-la-laa! tra-la-laa! Lauri, päästä! Mutta Lauri vei sisartaan valssin tahdissa ja keikautti hänet Anteron ja Kaarinan nauraessa hiukan väkinäisesti nauraessa kirkon rappusille.
Juuri kun hän lopuksi kousulla täytti omaa ämpäriänsä, tuli Martina takaisin. Molemmat auttivat nyt toinen toistansa ja seurasivat sitte ynnä kappaleen matkaa tietä, sillä Lauri Pietarinpojan oli asunto etäämpänä Taavetin mökistä. Siellä jutteli Martina, kuinka kirkkoherra yönä menneenä oli tullut kutsutuksi äite Pentinpojan luoksi.
Iltapäivällä läksi Lauri vähän syrjässä olevaan ja synkkään Ristimäen metsään kaatamaan soveliaita puita malkasiltaa varten. Tästä metsästä oli Uotilan torpparit kielletty kaatamasta metsää tarpeisiinsa. Vain talo itse otti sieltä halkoja ja hirsiä. Lauri ajoi vankkurissaan.
Lauri oli nähtävästi lähtenyt siitä kenellekään ilmoittamatta. Ei tullut mitään tavallista yhteiskävelyä, vaikka ilta oli kaunis, Käyskenneltiin huoneissa ja verannalla. Professori vetäytyi pian kamariinsa, ja professorska valitti päänkipua ja katosi. Rovasti otti keppinsä ja meni rantaan päin. Robert harhaili kädet taskuissa ulos ja sisään, ja Anette näppäili hajamielisesti klaveria.
"Ja sitä sinä loruat vielä," muistutti ukko Lauri vähän suuttuneena, "sinä, joka olet valkea ja punertava, pullakka ja iloinen kuin talvinen uusi kuu, sinä et ajattele mitään muuta kuin naurat vaan etkä käsitä, että vielä on paljon semmoista, jota et sinä eikä Koskinenkaan ymmärrä, niin oppinut kun hän luulotteleekin olevansa."
Hän ei taitanut, puhuessansa siitä, jättää mainitsematta sitä toivoansa, että kirkkoherra kukatiesi nyt onnistuisi taivuttaa äite Pentinpojan kankean sisun. Tähän vastasi kuitenki Lauri: "Ah, älä usko sitä! Susiki, joka nyt tienoilla temmeltää, taitaisi kauniisti tulla meille ja sallia minun sitoa itsensä, niinkuin lammas, ennenkuin äite Pentinpoika taitaisi myöntyä.
"Mistä syystä sinä semmoisia ennustat?" kysyi Lauri. "Sinä olet lapsesi kasvattanut löyhästi", sanoi setä Juho. "Niin! Kyllä sinun on hyvä niin sanoa, jolla ei ole lapsia, etkä tiedä vanhimman rakkaudesta mitään". "Väärä vanhimman rakkaus on sinulla ollut. Minä olen aikaa havainnut, minkä kaltainen sinun vanhimman rakkautesi on.