United States or Croatia ? Vote for the TOP Country of the Week !


"Ah, onko hän tullut kotiin," sanoi ruhtinas vilkkaasti, "käskekää hänen tulla sisälle. No, Juho Petrovits," lausui ruhtinas huoneesen tulleelle, "tervetuloa takaisin! Mitä tiedät kertoa?

Juho lupasi toimittaa tämän asian, eikä hän luullut Katariina rouvan toivon täyttämisen kohtaavan mitään vaikeutta, mutta sanoi olevan välttämätöntä, että hän seuraavana aamuna aikaisin lähtisi joutuaksensa määrätyllä tunnilla takaisin Turkuun. "No niin," sanoi Katariina rouva, "jos Juho veli suo tämän epäkohteliaisuuteni anteeksi, niin minä jätän teidät hetkiseksi ja menen kirjoittamaan.

Esteri vakuutti, että kyllä hän ymmärtää, vaikka surukseen huomasi, että Juhon puhe oli todella huonontunut. Ja kuin pelolla hän kysäisi: »Ymmärtäähän KatriJuho pudisti päätä. »Herra auta ja siunaa! Tule. Juho rakas, tule, onnetonhätäili Esteri lähtien kiireesti taloon. Käskien Juhon mennä tuvan puolelle meni hän hakemaan kirjoitusneuvoja. Tuvassa oli pienet tanssit.

Luultavasti oli jotakin tapahtunut, joka ei ollut hänelle mieleen, tahi likeisesti koski häntä itseänsä ja kenties jommasta kummasta syystä tuli hänen punastumisensa ja vaalenemisensa. Nyt otti Kanniaisen Juho entisen rollottavan asemansa ja alkoi: "Mamselli on mahtava ja Suuri häll' on suukin, Leuka pitkä, nokka paksu..."

Ja meillä oli suuri salaisuus. Juho oli opettanut teille kirjaimet, minun piti opettaa teitä tavaamaan ja 'kokosanalle', kun Juhon kieli ei siihen pystynytEsteriä alkoi vieras huvittaa. »Kun minun sitten piti taas lähteä kouluun», jatkoi Rautiainen, »itkitte te ja suutelitte minua.

Realismi ja romantiikka kulkee Ivalon myöhäisemmässä tuotannossa rinnakkain, yhtymättä yhteiseen suureen solmukohtaan, kuten Juho Vesainen ja Aikansa lapsipuoli olivat. Tämä tapahtuu kuitenkin eräissä pienemmissä historiallisissa kertomuksissa, joissa hän erinomaisella elävyydellä ja klassillisilla viivoilla kuvaa uutis-asukasten korven-elämää, esiraatajain ryskettä Suomen salomailla.

"Maria, katso minuun, sinä olet itkenyt?" "Se teki minulle niin hyvää, nyt olen oikein iloinen, Juho!" "Minua sinä olet itkenyt! tiedän sen ja se vaivaa minua. Ilmoita nyt kerran edes mitä tunnet. En voi kestää tuota, että noin hillitset itseäsi." "Tahdotko kuulla mitä minä ajattelin?" "Tahdon."

Hän kallisti päätänsä ja meni taas pois, ei kukaan ollut häntä nähnyt. Mutta seuraavana jouluna oli yläruokasaliin koristettu joulukuusi, talon kymmenviikkoisen pojan kunniaksi, joka isoilla mustansinisillä silmillään katsoa tuijotteli noita monia kynttilöitä. Juho nosti hänet korkealle ilmaan, joululapsensa, kalliin aarteensa!

Katkerasti Juho ja hänen waimonsa itkiwät nyt langennutta ja kadotettua poikaansa, mutta Mikko wielä silloin ajatteli omaa korkeaa siwistystänsä ja wanhempainsa siwistymättömyyttä, jotka muka joutawia suriwat. Ensin mietti Juho kirjoittaa uudestansa pojallensa, aikoen kirjeessään kumota Mikon wäärät mielipiteet, mutta eipä hän siihen kyennytkään.

Samuli S. on pikkukaupunki-kuvaajana jo paljon merkitsevämpi, ja hänellä, samoin kuin Juho Reijosellakin, on jo novelleja, jotka draamallisen kirjailijan kynällä piirrettyinä olisivat tarjonneet yhtä monta ilmielävää tyyppiä meidän näyttämöillemme kuin ne nyt tarjoovat lukijan mielikuvitukselle.