United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja meillä oli suuri salaisuus. Juho oli opettanut teille kirjaimet, minun piti opettaa teitä tavaamaan ja 'kokosanalle', kun Juhon kieli ei siihen pystynyt.» Esteriä alkoi vieras huvittaa. »Kun minun sitten piti taas lähteä kouluun», jatkoi Rautiainen, »itkitte te ja suutelitte minua.
Ei ole minulla vielä koskaan ollut niin onnellisia hetkiä. Te ... ehkä näytti se minusta sellaiselta. Suokaa nyt anteeksi, että minä muistutan siitä: minä luulin että te itkitte enkä minä voinut sitä kuulla ... sydämeni oli ahdistettu... Oi, Jumalani! Eikö minun tullut huolehtia teistä? Oliko ehkä synti tuntea veljellistä surkuttelua teitä kohtaan?
"Mikä oli syynä teidän katkeraan suruunne, kun niin kauvan sydämen pohjasta itkitte?" kysyi vaimoni, samassa läheten tuota surullista vaimoa. "Kun minua niin kovin paljon haukuttiin", sanoi vaimo lyhyesti. "Missä teitä haukuttiin?" kysyi taasenkin vaimoni. "Tuossa likimmäisessä, isossa talossa", selitti vaimo. "Ja senkötähden te itkitte?" kysyi vaimoni.
Olin nuori ja onnehen luotin, sulosilmien lupauksiin, petin itseni, järkeni juotin utuhienoihin unelmihin. Opin taas kevätlaulujen nuotin, jonk' kerran jo unhoitin, näin kesästä unta ja uotin niin syksyhyn heräsin. Oi, silmät tummat, en teitä toki koskaan ma syytä, en! Te itkitte kyyneleitä niin kauniisti säälien, kun henkeni helpeheitä suu surmasi punainen.
»En sinun vuoksesi, siitä voit olla varma.» Esteri oli hetken aikaa ääneti, ennen kuin kysyi: »Itkittekö Margarethan ja Paulin vallattomuutta?» »En. Minä olen heihin aivan tyytyväinen. »Mitä te itkitte?» »Elä kysele.» Esteri oli ääneti. Mutta opettajattaresta tuntui, ettei hän herkeä vieläkään utelemasta, ja hän meni seisomaan ikkunaan katsellen ulos.
Minä olen kerran itkenyt muistoa, kuten tekin... Kuka tietää, ehkä itkitte tekin kymmenen minuuttia ennen muistellessanne jotakin... Mutta antakaa anteeksi, minä olen taaskin unohtanut itseni... Ehkä olitte tekin kerran tässä erittäin onnellinen."
Kuka tietää, ehkä menee se jo tänään ohitse, koska minä häntä vihaan, koska hän minua pilkkasi, sill'aikaa kuin te tässä itkitte minun kanssani, koska te ette minua halveksi kuten hän, koska te rakastatte minua, eikä hän minua rakasta, ja vihdoin koska minä teitä rakastan jopa todella, aivan niinkuin tekin rakastatte minua. Olenhan sen itse ennen teille sanonut, ja te olette sen itsekin kuullut.
Mutta kuulkaas nyt: kun te tuolla istuitte ja itkitte, ajattelin minä itsekseni voi! sallikaa minun sanoa, mitä minä ajattelin, että luonnollisesti, se ei voi niin olla, Nastjenka! minä ajattelin, että te ette ehkä jostakin kaukaisesta syystä rakasta minua enään. Sitten ajattelin minä jo eilen ja toissapäivänä, Nastjenka että minä saisin tuntea, että teidän ehdottomasti täytyy rakastaa minua.
Viimein kuului outo syvä ääni: »Mitä minä olen tehnyt?» »Sinäkö Esteri? Minkä vuoksi sellaista luulet?» »Te äsken itkittekin.» Opettajatar luuli voineensa salata ja yritteli kieltelemään. »Te itkitte!» sanoi Esteri tuimasti. Opettajatar vaikeni. »Mitä minä olen tehnyt?» »Et hyvä Esteri, et mitään. En minä sinun vuoksesi itkenyt. En toki!» »Mitä te itkitte?»