Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Ei ole vaimo saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja kuta heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua kohtaan» niin sanoi. Hänen virtensäkin nuotin muistan. Soita... Näin oli... Herkeätkö ... sitä tässä soittelet ja suututat haltijat! Ei sille suuria uhreja ... sääli on hiehoani ... ei muuta kuin käyt uskosi ilmoittamassa, niin auttaa.
Kun heidän inhimilliset pylväspuut tässä elämässä sitten menevät manalaan, alkaa vanhan nuotin veisaaminen loppumaton hakeminen työtä, loppumaton puute työstä, kurjuutta, tautia, kunnes kuolema päättää viheliäisen elämän. Ja kaikki tämä käy näin vain siksi, ettei ole sopivaa ottaa yllensä palvelijan muodon, valita toimintaa, jota itse Kristus osoitti pyhimmäksi!
Kun oli jotain erityistä ajattelemista, oli niin turvallista istua penkin pohjassa tuntemattomien ihmisten keskessä ja antaa urkujen soiton tai yksitoikkoisen saarnan nuotin aikana ajatusten mennä omia menojaan. Vanha rovasti saarnasi. Ennen aikaan oli Elli paljonkin pitänyt hänen saarnoistaan.
Osasi Hinkki yhden jenkankin nuotin, vaikkei ihan täsmälleen. Mutta hän nyt soitti sitä niin monta kertaa peräkkäin, että tahti ei lopulta kertaakaan rikkoontunut, ja hän päätti soittaa näin erehtymättä viisi kertaa peräkkäin. Jos tuli pieninkin erehdys vaikka vasta viidennellä kerralla, piti alkaa taas alusta. Kun tämä urakka vihdoin onnistui, olivat Hinkin ranteet kuin poikki.
Se oli tyhjä; avatulla pianolla paloi kaksi lamppua ja salista, jossa kauniin Lotharin kuva riippui, kuului kuppien helinää ja iloista puhetta. Minun miettiessäni, miten huomaamattomimmin voisin yhtyä seuraan, kuului astuntaa läheisessä huoneessa ja Charlotte veljineen astui sisään. "Ruhtinatar tahtoo kuulla minun laulavan", sanoi hän minulle käännellessään nuotin lehtiä.
Mikä peijakas siellä veisaa, vai korvaniko tilliä soivat Eivätpä hänen korvansa kuitenkaan tilliä soineet, sillä yhä selkeni lähenevä ääni, ja pian erotti kuunteleva mies tutun virren nuotin, tunsi hetken päästä äänenkin, tunsi sen virsikkään isäntänsä, Sipolan Aapon, omaksi ääneksi. Ensin hän hetkahti kuin pelästynyt varsa, mutta sitten muisti, että onhan nyt pimeä.
Näitä he laulavat isolla äänellä, pitkillä loppuvetäyksillä, kahden-reisin istuen hevosaasin seljässä, joka näyttää laulua hyvin vakaisena kuuntelevan ja askelillaan pitää tahtia nuotin mukaan.
Kaikkein kirkosta mentyä, sanoi virkaa-toimittava pappi, yksinään vanhan lukkarin kanssa jätettynä: "lapsien alttarilta tullessa soititte väärin viimeisen värsyn; sekoititte nuotin 324:nen kansa, jota käytetään vihkimisessä." "Soitinko?" kysyi lukkari tyytyväisellä hymyllä. "Sormeni silloin mieluisemmin tottelivat mieltäni, kun nuotti kirjaa." "Se ei saa tapahtua toisten!"
Hän tavaili muutamien ruotsinkielisten kirjain nimilehtiä samanlaisella uteliaalla kömpelyydellä, kuin talonpojat niitä tavallisesti tavailevat. Mutta sitten hän yht'äkkiä laulahti: Hyvä oon minä lukija, minä tunnen joka nuotin, mut lautaks keskipäivälläi lyö silmissäni ruotin ja siirrettyään nuo vieraskieliset kirjat syrjään alkoi hän katsella muita.
Hän näppäsi kannelta, otti sen seinältä, vetäisi muutamia kertoja sen kieltä, sai siitä esiin jonkun virren nuotin. Ennenkuin hän ehti nukkua, alkoi korvaan kuulua jostain virren sävel. Merkillistä, kuinka häntä aina seuraa tuo veisuu Rajavaaralla, Kontolan Kokkomäellä ja nyt täällä. Ja mihin meneekään, aina tulevat vastaan nuo harmaat ja siniset... Veisuu kuului yhä selvemmin, tuli yhä lähemmä.
Päivän Sana
Muut Etsivät