United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Feodor", huusi Aleksei wielä waikeammasti. Hänen muotonsa oli muuttunut kuolleen näköiseksi. Feodor huomasi wihdoin isäntänsä hädän ja seisoi jo pian Aleksein wuoteen wieressä. "Feodor, hoitele minua, haawani on ratkennut jälleen wuotamaan, minua pyörryttää." Aleksei waipui Feodorin syliin. Hän laski hänet jälleen wuoteelleen, koetteli käsiä ja otsaa: ne oliwat kylmenneet.
Niin Cineas antausi kokonaan kertomukseensa. Eikä hänen älyisä eikä hänen kertomustaitonsa koskaan ollut suurempi kuin nyt. Nero kuunteli ihastuneena. Aluksi Cineas jutteli Hegion käytöksestä hänen ilkeydestään, konnamaisuudestaan ja yrityksistään hänen isäntänsä turmioksi, jotka olivat päättyneet niin, että hän itse pantiin pois. Sitten hän puhui, kuinka Hegio oli koettanut kostaa.
Kuinka kauan tätä asemaa olisi kestänyt kauppiaan konttorissa, emme osaa sanoa; epäilemättä siihen saakka, kunnes saiturin sielu olisi hänestä siirtynyt ellei hänen huutonsa olisi vihdoin kuulunut kellariin ja hämmästyttävänä kaikunut Anteron korviin. Antero samosi kiireesti ylös kellarista ja riensi isäntänsä luo.
Mutta ell'ei nyt orja isäntänsä verikoirilta tavallisesti päässyt kauas kotitiluksista, eikö hänen onnistunut paeta pohjois-valtioihin, joissa ei orjia pidetty? Onnistui tosin useinkin, mutta täälläkin hän joutui kiinni.
Leveäselkäinen kuski murisi itsekseen kuunnellessaan isäntänsä aiheettomia nuhteita, se kun itse oli käskenyt hänen ajaa juuri tätä katua myöten, ja sai vaivoin hillityksi pikimustia hevosia, jotka suu ja kaula vaahdossa pyrkivät eteenpäin.
Anderson, sama palvelija, joka ennenkin oli puhunut, kääntyi nyt kunnioittavaisesti isäntänsä puoleen. »Luullakseni, korkea herra», sanoi hän, »voisin teidän luvallanne virkkaa pari sanaa, jotka kumonnevat kapteeni Dalgettyn toisenkin vastasyyn. Hän kysyy, mistä varoista ottaisimme palkkamme?
Mutta kauppias oli käskenyt Anteron pettää, ja sitä uskalsi Antero tehdä isäntänsä nähden; siis piti hän kauppiasta tässä silmäinsä edessä. Tuota mietti Heikki ja hänen omatuntonsa sanoi, että molemmat, sekä kauppias että Antero, siinä tekivät väärin, ja hän ihmetteli itsessään kuinka hän oli saattanut olla kahdella päällä tästä. Kapteeni ajoi, min hevoinen juosta jaksoi.
Parantumaton poika vaan nauroi entisen isäntänsä silmien edessä ja meni matkoihinsa sanoen: "Hovit ja talonpojat tarvitsevat kyllä työmiehiä, vaate ja ruoko aina annetaan!" Hän löysikin muutaman tunnin matkan päässä olevassa Enkendorfissa palveluksen erään talonpojan luona, joka oli tunnettu ystävälliseksi ja hyväntahtoiseksi isännäksi ja antoi kalliin palkan alammaisillensa.
He lepäävät siinä kaikki, aatelisjunkkarien kanssa, jotka heitä niin riemulla olivat ottaneet vastaan, isäntänsä kanssa, joka heitä niin komeasti oli kestinnyt. Ei yksikään päässyt pakoon. Se oli ikäänkuin joku ihmis-hekatombi, jonka Sveitsiläiset uhrasivat kaatuneiden veljiensä haamuille; tuima tappelu, verinen voitto, joka maksoi heille paljo väkeä. Ei ollut ystävistämme ainoakaan kaatunut.
Hän meni nostamaan lasku-ovea ja vihelsi omituisella tavalla. Molemmat kesyt karhunpenikat riensivät esiin. Heidän isäntänsä näytti vaan sormellaan Troussecaille'n vuodetta, niin ne kohta siihen katosivat. "Ahhah! kiitos, kunnia!" tämä sanoi silmänsä umpeen painaen; "nyt on minun asiani nukkua." Seuraavana aamuna, kun päivä vähän vasta haamoitti idässä, opas jo toitotti torveansa.