Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Hän oli vaalea kuin palttina ja hänen polvensa tuskin kannattivat häntä. Hänen huulensa vapisivat ja hän näytti tahtovan jotakin puhua, mutta sanat eivät lähteneet liikkeelle. "Mikäs mummoa nyt vaivaa?" kysäsi nimismies, sillä hän oli heti huomannut lesken hämmennyksen. Kaikki kääntyivät nyt häneen päin. "Mikä tädille nyt on tullut?" sanoi poika Juho levollisena. "Herra Jumala!
Miehenne tarjoo viiniä, minä ehdotan lihalientä tai maitoa?" "Ehkäpä vähän viiniä, kiitoksia Juho, kiitoksia!" "Nyt täytyy teidän maata aivan hiljaa ja antaa ajatuksennekin levätä. Teillä on edesvastaus siitä, herra Bruhn!" "Tahtoisin niin mielelläni puhua kanssasi." "Saamme odottaa huomiseksi, Maria!" "Kuka on tuolla huoneessa? mielestäni," hän punastui.
Juho ei vielä tuntenut mitään halua nousemaan, vaikka kapteenin karttuva kärsimättömyys ilmautui kehoittavasti möristen hänen käydä tallustellessaan edes takaisin. "Maria", serkku katsahti unelijaasti ylös sanomalehdistään, joita lehtiä hän noin kymmenkunta minuuttia oli selaillut, "eipä lasillinen vettä jään kanssa olisi haitaksi." "Saanko minä mennä sitä noutamaan?" Vieras nousi äkkiä tuolilta.
"Se vaan on varottava," muistutti Juho, "että elkäämme kukaan antako arkuuden itseänsä masentaa ... vannokaamme Korkeamman nimessä, ollaksemme mitä ankarampia vastustamaan tuota kirottua vihollista! Eikö niin, pojat?" "Niin niin!" kuului kaikkien ääni niinkuin yhdestä suusta.
Kanniaisen Juho oli kyhännyt kokoon jonkunlaisen laulun-renkutuksen, jonka tarkoituksena oli perinpohjin häväistä, polkea ja kukistaa tuo itsestään paljon pitävä Elsa. Nyt otti Kanniaisen Juho hyvin rehtevän aseman isolla aukealla paikalla tanssi-salin lattialla. Hän pani molemmat kätensä puuskaan ja toisen jalkansa etupotkaan.
"Sir, sitä minä en voi kestää," lausui pitkä Juho, kun hän sai tietää herransa aikomuksen; "minä olen opetellut seisomaan, mutta kävelemään, kulkemaan, sitä minä en voi kestää, varsinkaan tuollaisessa mokomassa maassa." "Etkö sinä pidä tästä maasta?" "En, herra varjelkoon, eihän täällä kasva viiniä!" "Pidätkö sinä enemmän Madeirasta?" "En, vieläkö mitä!" "Entäs Englannista?"
Mutta jos joskus saamme kuulla sydämellisen sanan... Yhden olen kuitenkin ennen kuullut puhuvan yhtä lämpeästi kuin sinäkin, vaikkei hän kuitenkaan kaikkia asioita samalla tavalla ajatellut..." Juho katsoi äkkiä ylös: "Sesilia, ja kuka tämä ainoa oli?" Sesilia punastui kovin ja loi silmänsä alas, vastatessaan: "minä olin lapsi silloin." "Oletko häntä sittemmin nähnyt?" "Yhden ainoan kerran.
Lähdimme aikaisin aamulla Turusta ja marraskuisen päivän vaisusti harmaista maisemaa valaistessa ajoimme hyvää vauhtia pitkin Oripäähän ja Loimijoelle johtavaa tietä. Juho oli lähtiessämme saanut majatalomme isännältä lahjaksi käärön venäläistä lehtitupakkaa ja tyytyväisenä pyöritteli hän nyt mälliä poskessaan, ruiskauttaen välistä ruskean sylkilätäkön hevosen pään yli tielle.
Juho tarttui hattuunsa ja kiirehti ulos. Talon väki, joka oli kokoontunut lehmuskujan päähän, väistyi äänetönnä syrjään; lapsen kuoltua, ei ollut hyvä tulla isännän likelle. Nyt hän kuitenkin tervehti ystävällisesti ja sanoi: "kiitoksia osanotostanne aamupuolella! Niin, nyt on suru tämänkin asunnokseen ottanut."
"En minä asiaa wielä niin warmana pidä, sillä synti on ihmiseen näppärämpi tarttumaan kuin luopumaan, ja aiwan eri=asia on jotain luwata kuin täyttää", sanoi Juho epäilewästi, mutta kumminkin oli hänenkin mielensä rauhallisempi nyt kuin Mikon wiime kirjettä lukeissaan, jonka osoitti se seikka, ettei hänen ruumiinsa niin wapisnut, eikä silmissään näkynyt kyyneleitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät