Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Lokakuun aurinko paistoi vaisusti poutaiselta puolenpäivän taivaalta, kun Mikko hitain askelin tuli kuusen kannon kohdalle, missä seisahtui katselemaan myrskyn tuhoja. Hänestä tuntui kaamealta.
Otti tuolin uunin eteen ja istahti siihen. Suurilla sinisenharmailla silmillään katsoi vaisusti liekottelevaan tuleen eikä näyttänyt lähimaailmasta välittävän mitään. Huokasi väsyneen tapaisen helpoittavan huokauksen ja kätensä heitti hermottomaksi helmaansa.
Kumarruin heti alas ja riistin kaatuneelta vartijalta viitan, jonka kiskoin omille hartioilleni. Sitten ripustin vyölleni hänen sapelinsa ja ottaen päähäni hänen lakkinsa astelin varovasti nuotiolle, joka oli palanut jo hiillokselle ja valaisi ainoastaan vaisusti lähintä ympäristöä. Ketään ei näkynyt liikkeellä eikä askeliakaan kuulunut. Rakuunat ympärilläni kuorsasivat viittoihinsa kääriytyneinä.
Lähdimme aikaisin aamulla Turusta ja marraskuisen päivän vaisusti harmaista maisemaa valaistessa ajoimme hyvää vauhtia pitkin Oripäähän ja Loimijoelle johtavaa tietä. Juho oli lähtiessämme saanut majatalomme isännältä lahjaksi käärön venäläistä lehtitupakkaa ja tyytyväisenä pyöritteli hän nyt mälliä poskessaan, ruiskauttaen välistä ruskean sylkilätäkön hevosen pään yli tielle.
Näkyi vielä moniluotoinen järvi, jota viivaili itäpohjoinen, vaisusti ja liepeästi liehtoen kirkkaan taivaan alla, liehtoen yli järven, yli niittuin ja metsien, yli Sonnimäen hongiston, jonka juurilla veljekset nyt lepäsivät ja paistelivat nauriita loimottavalla nuotiolla. JUHANI. Nyt syömme oikein kuninkaallisen atrian. TIMO. Oikein herran-päiväisen.
Sinä kalvenet hirmuisesti, mutta seisotpa kuitenkin niinkuin sankari. Minä kiitän sinua. CANZIO. Ystäväni, mitä sanoit? CLAUDIO. Kaikuuko jo niin vaisusti ääneni, ettes kuule mitä sanon. CANZIO. Minä kuulen. Mutta miksi et sanonut tätä ennen?
Isännän ja emännän tien ohessa näkyi pieni talo, mihin onnen ilta-aurinko huurupilven läpi vaisusti paistoi. Heidän oli nyt kuitenkin ponnistauduttava eteenpäin, jottei jalka putoaisi samaan paikkaan, mistä kohosi, ja jottei tuo talvinen valju aurinkokin laskeutuisi samaan paikkaan mistä nousi. Omituinen kylmyys oli astunut entisen kodikkaan lämmön sijalle. Oli kuin ei tulikaan takassa syttyisi.
Järvelän Eskon hääpäivän aamuna Kölliskö meni jälleen Simon luo Leppiniemeen. Simo venyi vielä levottomassa unessaan ja hänen sänkynsä päässä oli puolilleen juotu viinapullo. Kölliskö otti sen. Simo aukasi vaisusti silmänsä, koetti nostaa raskasta päätänsä ja sopersi muutamia sanoja, joista Kölliskö huomasi, ettei Simon kieli ollut hänen omassa vallassaan.
Sen eteläisellä puolella näet ensiksi ihan jalkas alla tuon mainitun, juohevasti kaltevan ahon, kauempana synkeän korven, sen takana taasen Sompiosuon, ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki.
Hetkistä myöhemmin seison jonkunlaisessa kansliahuoneessa, jota vaisusti valaisee vihreäverkaisen pöydän päällä riippuva sähkölamppu. Pöydän takana istuu nuori ja hintelä, upseerin asussa oleva mies, joka puhuu kiusallisen hiljaisella äänellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät