United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen takanaan paloi lamppu, jolla oli keltainen varjostin, joka loi lämpimän valon hänen ruumiilleen ja kasvoilleen. Robert pysähtyi ovelle muutamaksi silmänräpäykseksi, katsellen vaimoaan. Hänen mielestään tuo ankara laki: "leikkaamme, mitä olemme kylväneet", kohtasi häntä raskaasti tällä hetkellä.
"Minä soisin, että hän nyt olisi täällä. Minä sanoisin hänelle, mitä minä hänestä pidän, ja minä toivon, että se maittaisi häntä hyvin." "Rakas vaimoni", sanoi Bob, "lapset! joulupäivä!" "Saa, totta puhuen, olla joulupäivä", vastasi hän, "ennenkuin juo semmoisen inhottavan, tylyn, kovan, tunnottoman miehen muistoksi, kuin Scrooge on. Sinä tiedät, että hän on semmoinen, Robert!
Heti illallisen jälkeen sanoi Gabrielle jäähyväiset ja läksi pois; Robert, joka illemmalla oli luvannut tulla häntä noutamaan, olikin lähettänyt sanan, ett'ei hän voinut tulla ja siksi ei Gabriellekaan tahtonut viipyä kauempaa.
Ennestään jo meille tutussa neuvoittelusalissa Dominikolaisten palatsintapaisessa luostarissa istui Robert kuningas veljensä Albanyn herttuan kanssa, joka teeskellyllä ankaralla hurskaudellaan sekä todellisella taitavalla viekkaudellaan oli saanut käsiinsä niin suuren vallan tuon heikon hallitsijan yli.
Hän ei ole luotu niiden syvempien, perinjuuristen ristiriitojen kuvaajaksi, joita uudet maailmankatsomukset tuovat mukanaan, sillä ne eivät ole enää yhtä helposti sovitettavissa, ne eivät ole enää sovitettavissa ollenkaan, vaan vaativat toisen taikka toisen murtumista. Niin kauan kuin on kysymys perhepiirien sisällisistä ja keskinäisistä ristiriidoista, on Robert Kiljander mies paikallaan.
Robert ja Gabrielle nousivat vaunuista, käskivät ajajan seisahuttamaan vähän matkan päässä ja lähtivät sitten Robertin ystävällisesti tervehdittyä lapsijoukkoa, sen seuraamana erääseen parakeista eli "kasarmeista", joiksi rahvas niitä kutsui, ja kolkuttivat ovelle. "Sisään!" kuului ääni sisältä. Robert avasi oven ja noudatti kehoitusta.
»Te,« sanoi don Estevan, »miksi juuri te, nuori ystäväni, ennemmin kuin jokin muu, kuin Pedro Vicente, joka juuri äsken on vaatinut tämän kunnian itselleen.« »Sinä, lapseni?« puhkesi sanoiksi Robert Tresillian. »Juuri minä, sennor, juuri minä, isäni,« sanoi rohkea nuorukainen, »ja siitä vakavasta syystä, ettei kenelläkään ole niin suuria toiveita onnistua.
"Ei, älä pahastu, Robert", jatkoi hän hymyillen ja koetti tarttua hänen käteensä, "etkö sinä luule, että minä tiedän itselläni olevan syytä olla ylpeä siitä, että sinä olet valinnut minut, sinä joka olisit voinut saada jok'ainoan tytön Tukholmassa, johon vaan osoittaisit sormellasi?
Olen tullut siihen päätökseen, että rohkenisin kysymään pastorilta, ettekö tahtoisi tulla luoksemme 'saliin' ja pitää siellä kokousta kerran viikossa tahi niin?" Robert nousi ja alkoi käymään edestakaisin huoneessa. Danielin puhuessa kuvautui kärsimättömyys hänen kasvoillaan.
Robert ja Hannu istuivat siihen ja ajoivat aika laukkaa pitkin sileätä iljankoa. Alussa kaikki kävi hyvin, mutta kohta he tulivat heikommalle jäälle. He eivät kuitenkaan piitanneet mitään tästä havainnosta, etenkin kun Hannu iloisesti huudahti samalla: Hylkeitä! hylkeitä! Nuo ovat meidän! Eteenpäin! eteenpäin!