Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Liisassa yksin hän oli ollut löytävinään saman ehdottomuus-vaatimuksen, joka oli piillyt hänen sydämessään.
Tehnyt sen vain suunsa viettelevällä hymyllä, vain vartensa aisti-iloisella notkunnalla. Eikä Johannes pelännyt enää huomispäivän suruja eivätkä eilisen peikot häntä enää ahdistaneet. Se oli Liisan ensimmäinen lahja Johannekselle. Ja Johannes oli ruvennut aavistamaan, mikä aarre hänellä Liisassa oli, ja katsonut kuin uusin silmin häntä.
Sillä Johanneksen mielestä hän ei ollut koskaan ollut viehkeämpi, naisellisempi. Liisa oli aina ollut kuin omainen, kuin sisar hänelle. Naista Liisassa hän oli tuskin huomannutkaan. Eikä Liisa puolestaan ollut koskaan päästänyt sitä esille hänen seurassaan edes vilaukselta. Olihan hän niin usein ja niin lujasti päättänyt haudata ijäksi sydämen syvyyteen toivottoman rakkautensa.
Mutta kukas sitä nyt osasi uskoa, jotta hän nyt ottaa omasta nokastaan niin nenäänsä, että siitä suuttuu ja lähtee. Kun olisi ihminen arvannut, niin en olisi puhunut halaistua sanaa koko tolhosta. Olisin antanut sen olla niine sisuksineen.» Yhä lisääntyi Maija Liisassa sääli. Hän jo lohdutti Anna Liisaa sillä, että ehkä se ukko Hyvärinen oli narrannut, se kun oli muutenkin semmoinen koiranleuka.
Liisassa oli kuitenkin hänen mielestään jotakin vielä vastenmielisempää kuin äidissään, joka oli jyrkkä käytöksessään, vaan Liisa oli suorastaan väkivaltainen. Tuntui kuin hän voisi tehdä mitä hyvänsä ja aivan kuin pakosta tuli tekeytymään hänelle mielin kielin.
Sitä ominaisuutta rajuuteen ja itsepäisyyteen liittyneenä on eniten Latun Liisassa. Hän on omintakeisimpia kaikista Pakkalan ja varmaan koko kirjallisuutemme naisluonteista. Lapsena oikea äitinsä tyttö: kaikkien Vaaran poikien kauhu, yltiöpäinen 'poikatyttö', mutta kuitenkin perin oikeudentuntoinen ja puhdas mieleltään.
Kankahilla kuivilla. Missä reuhtoo rikkaus? Korpisoilla kolkoilla. Entäs maine, kunnia? Tuolla vuorten harjuilla. Mutta missä lempi? Ai! Rauhan ruusulaaksot sai! Kuin kukka rannan hiekassa, Mun sydämeni Liisassa Niin kiinni riippuvi. Mut myrsky jos vaan kohtaapi, Ja toinen kukka hohtaapi, Niin jätän Liisani.
Tuossa toisessa, ehdottoman rakkauden ja sopusoinnun mielialassa, hän ihaili, kunnioitti ja jumaloitsi Liisaa, ei nähnyt yhtään vikaa hänessä ja oli valmis hänet maailman ihanimmaksi, puhtaimmaksi, jaloimmaksi ja älykkäimmäksi naiseksi vannomaan. Tuon toisen, sisäisen kauna-tunnelman yösilmillä katsottuna oli Liisassa vain vikoja. Silloin hän suorastaan inhotti Johannesta.
Myöskin hän oli joskus surulla huomannut Liisassa olevan muitakin ominaisuuksia kuin niitä, jotka tulivat käytäntöön seurustelussa hänen kanssaan, mutta hän oli pitänyt niitä aina epäoleellisina ja vähemmän merkitsevinä. Pohjaltaan hän ei ollut koskaan epäillyt Liisaa. Liisa oli aina ollut hänelle sisäinen siveyden ja valkeaksi-hehkuneen puhtauden perikuva. Oliko hänen nyt pakko siitäkin luopua?
Päivän Sana
Muut Etsivät