Dimitri-ravintola, johon me, kuten ennen meitä lukemattomat Damaskuksessa-kävijät, majauduimme, oli arabialaistalon oikea perikuva.

Hänen vartalonsa oli sangen kookas vaikkei tavattoman suuri; ja koko hänen katsantonsa ja käytöksensä osottivat, että hän oli tottunut käskemään. Hän ei ollut älyn puolesta yhtä terävä kuin Cineas, mutta hän oli voimakkaampi taikka ainakin näytti siltä. Hän oli Romalaisen perikuva vankka, lujatuumainen, malttavainen sovelias edustamaan sitä kansaa, joka oli maailman valloittanut.

Minkä verran kapteeninrouvalla lie ollut punaa poskillaan nuorempana, oli tietämätöntä, vaan nyt hän helakanpunaisine, hyllyvine kasvoineen ja muodottomine muosimaisine muotoineen oli oikean jokapäiväisen ruokatädin perikuva, suuttumaton ja hyväntahtoinen, mutta jotenkin pintapuolinen.

Topsy oli tähän asti ollut itsepintaisuuden perikuva ja hänen sydämmensä kylmä ja kolkko, mutta Evan ystävällinen käytös sulatti sen kuin kevätaurinko hyisen maan. Evan takia tahtoi Topsy tulla nöyräksi ja kuuliaiseksi, Evan mieltä hän ei tahtonut pahoittaa. Ja näin sai Eva enemmän aikaan, kuin kaikki Ofelian pitkät puheet ja nuhdesaarnat.

Ihmiset minun ympärilläni ovat olleet pelkkiä konnia, tekopyhiä tai heikkoja nahjuksia. Te yksin olitte mies, ihminen tarkoitan, ja minunkin korkein päämääräni on siitä saakka ollut ainakin jossakin määrin samoja ihanteita saavuttaa. Moista ylistyspuhetta itsestään ei Johannes ollut ikinä kuullut. Hän ihminen! Hän, Johannes Tamminen, malli-ihminen ja uuden, nousevan ihmisyyden perikuva!

Joka kerta, kun kuljen Esplanadia ja vastaani tulee Mauriz Ahlfelt, joka äskettäin on suorittanut oikeustutkintonsa ja nyt harjoittaa käytännöllisiä kokeitaan senaatissa, tuntuu minusta, että hän on perikuva niistä, joita sopii nimittää yhteiskunnan mallikelpoisiksi tukkipuiksi.

Julius puolestaan sai kokea uhrautuvaisuuden iloa, jonka jaloille sieluille tuottaa omien tuskien voittaminen rakastetun henkilön onni. Hänen kaipaava sielunsa, joka ei saanut tyydytystä vanhan filosofian viisaudesta, kääntyi yhä enemmän sen opin puoleen, joka löytää korkeimman rauhan kieltäymyksissä. Valerian luonne oli aivan päinvastainen. Hän oli isänsä aito roomalaisen ihanteen perikuva.

Hän oli silloisen Suomen ihannetyyppi, sen paras ja puhtain perikuva. Hän oli kuin jalostettu tulos siitä, miksi ympäröivät olot ja menneiden aikojen vaiheet olivat silloisen Suomen kansan muodostaneet. Taikka oikeammin: sen eri heimokunnat.

Keräyslistoja oli myöskin paljon levitetty, joten voi toivoa runsasta avustusta. Seuraavana päivänä ilmestyi Aarnion työpaikalle kumma kapine Pietarista. Se oli ammattitoveri Rimpinen, kovin ovela ja notkea mies. Sanoi juuri paikkakunnalle sattumalta saapuneensa lakosta tietämättömänä. Rimpinen oli itse kohteliaisuuden perikuva, puhuen viittä erikieltä. Hänen makeileva puhetapansa oli verratoin.

Muuten en olisikaan oikea suomalaisen itsepäisyyden perikuva, en niin loistava ilmiö tällä alalla kuin itse asiassa olen ja haluan olla. Olen kuin hako virrassa, jokotan paikallani kuin kivien väliin juuttunut kuusenlatvus; vaikka en pääsekään uimaan vasten virtaa, en mene myötenkään. Ennen märkänen siihen paikkaan. Anna armias, että minä näen missään innostusta! Kyllä minä siitä pian teen lopun.