United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heidän keskustellessaan oli aurinko mennyt mailleen ja hämärä oli vähitellen kietonut kaikki harmaaseen vaippaansa. S:t Claire ei enää nähnyt Evan kasvoja, kuunteli vaan hänen vienoa ääntänsä, joka soi kuin henkien kuiskaus toiselta puolen haudan. Oli kuin hänen armas äiti-vainajansa olisi puhutellut häntä lapsen kautta.
Hän ei tahdo laisinkaan myöntää, että he olisivat kihloissa". "Hänen täytyy se myöntää, Elli; hänen täytyy. Ida varmaankin istuttaa hänen päähänsä noita omia hurjia mietteitänsä ja saas nähdä, niin hän lopuksi saapikin Evan samanlaiseksi, kuin hän itsekin on. Mutta tässä olen miettinyt toistakin asiaa! Onhan meillä tämä nuori mies tämä Henderson; miksi emme käytä häntä hyväksemme tässä asiassa?
"Herra Henderson", sanoi hän pehmeällä, kauniisti soivalla naurulla, "tässä olen juuri sanonut Evalle, ett'ei niin pahaa, jota ei seuraisi jotakin hyvää, sillä Evan tavallista ajattelemattomuutta meidän nytkin tulee kiittää siitä, että saamme päästä teidän tuttavuuteenne".
Hänen maalinsa oli jo kauan sitte määrättynä; hän oli antautunut toimeen, josta ei kenkään mies saisi häntä luopumaan; mutta Eva oli hänen silmäteränsä ja luulenpa että hänellä oli omat mietteensä Evan tulevaisuudestakin sanalla sanoen, Ida oli paras liittolainen, kuin minulla saattoi olla. Minä pääsen salaisuuden tuntijoiden joukkoon.
Nyt jokainen ovi kylässä lähetti lisäjoukkonsa, ja vähäinen kirkko täyttyi pian, miehet ja naiset istuen vastakkain eri puolilla, ja vanhat yhdessä koossa saarnastuolin ympäri. Fritzin aineena oli Evan mieli-lause: "niin on Jumala mailmaa rakastanut."
Väliin hän tytön läsnä ollessa ja väliin yksinään ollessansa vaipui syviin keskusleluihin itsensä kanssa ja sanoi: "Kenelm Chillingly, kun nyt olet palannut omaan nahkaasi, eikö sinusta olisi parasta, että jäisit siihen? Etkö voisi tyytyä osaasi harhailevana Adamin jälkeläisenä, jos kumppaniksesi saisit niin virheettömän Evan jälkeläisen kuin se, joka nyt edessäsi liehuu?"
"Voi, neiti, minä olen ottanut Evan korallisen kaulakoristeen." "Entä vielä?" "Sitten minä olen ottanut kamarineidin korvarenkaat." "Tuo heti kalut tänne", komensi Ofelia kiivaasti. "Sitä en voi tehdä, neiti hyvä, minä olen polttanut ne."
Ja kun hän antaa meille takaisin T:ri Lutherin ja serkku Evan", lisäsi hän, vetäen Evan kättä hänen työstään ja suudellen sitä, "tahtoo hän varmaan, että me toivotamme heitä tervetulleeksi kaikesta sydämestämme ja tunnemme, ettemme voi milloinkaan kylläksi panna arvoa heihin. Voi Elsa", jatkoi hän hymyillen: "minä pelkään, ettet sinä koskaan pääse vapaaksi vanhoista kahleista.
Ei sitä oloista ollut, ei ollut ve'essäkänä evän kuuen kulkevata, kalaparvea parasta, ku ei tullut kuulemahan, iloa imehtimähän. Uipi hauit hangotellen, ve'en koirat vengotellen, lohet luo'oilta samosi, siikaset syväntehiltä. Säret pienet, ahvenetki, mujehetki, muut kalatki rinnoin ruokohon ajaikse, rantahan rakenteleikse virttä Väinön kuulemahan, soittoa tajuamahan.
Kun vertaan tämän Roman muistoja kotini muistoihin Eisenachissa, taivun sydämessäni tuntemaan, että Saksa, eikä Roma ole pyhä paikka, ja että pilgrimiretkemme alkaa, eikä pääty, kun käännämme kasvomme pohjoiseen päin! Evan kertomus. Cisterciensin-luostarissa, Nimptschenissä 1511.