United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kuusi- ja seitsemäntoista ... se viiva yhtyy ensimmäiseen ... hän on kerran saava jälleen ensimmäisen rakkautensa, mutta minä pelkään, että heillä molemmilla on silloin harmaat hiukset. Viisitoista valhetta! Kuusitoista valhetta! huusi kreivi Bernhard raivostuneena. Nielkööt kaikki paholaiset sinut kitaasi, vanha noita-akka! Ja sen sanottuaan hyökkäsi hän ovelle.

Hänen uskollinen rakkautensa olisi siis vain rakkautta rahaan! Mutta myrsky asettui, ja valonsäde loisti hänen sieluunsa. Hän muisti raamattunsa, otti sen alas hyllyltä, istui pöydän ääreen ja avasi kirjan. Sattumalta aukeni se paikka, jossa kuvataan Vapahtajan kärsimyksiä. Alussa oli hänen mielensä vielä kiihdyksissä ja kirjaimet menivät sekaisin hänen silmissään.

Eräs toinen on rakkautensa kiinnittänyt samaan nuorukaiseen HILMA. Ai ai, sepä paha. EEVA parin meripojan seurassa on kävelemässä maantiellä kulkien oikealta vasemmalle. ELVIIRA. Tuossa se on juuri se toinen naishenkilö. HILMA. Kumpi noista pojista on se nuorukainen? ELVIIRA. Ei kumpikaan noista, sillä ei Eeva noista välitä. Mutta minä en tiedä oikein varmaan, kuka se nuorukainen on.

Pitikö kaiken painua sinne, mistä oli tullutkin, maahan, yöhön ja pimeyteen? Oliko niin käyvä kerran myös heidän rakkautensa? Oliko sekin haihtuva kerran kuin aamukaste eikä jättävä jälkeensä enempää kuin särkyvä saippuakupla jättää jälkeä sateenkaarestaan? Tulisiko heistäkin kerran turma toisilleen?

Ensi hetkellä hän hämärästi muisti jälleen sen uuden, ihmeellisen tunne- ja ajatusmaailman jonka hänelle oli avannut ihastuttava nuorukainen heidät keskinäisen rakkautensa kautta toisiinsa; muisti sitten hänen käsittämättömän julmuutensa ja koko sen sarjan alentumisia ja kärsimyksiä, jotka tästä taikamaisesta onnesta seurasivat ja ikäänkuin vuotivat. Ja hänen, teki kipeätä.

Hän siitä kuin heräsi, mutta hän ei tahtonut päästää häntä vielä ... ja vielä kerran puristi hän häntä vuosikausia hillityn rakkautensa kootuilla voimilla rintaansa vasten... Kuului pienten lasten ääniä rinteeltä. Hän tointui, hellitti, irroittautui ja loittoni. Olavi tarttui hänen käteensä, tahtoi vielä vetää hänet puoleensa. Ei, ei, sanoi hän ja nousi ylös. Elkää enää!

Kauhulla näki hän temppelin saastuttamisen ja hänen innokas rakkautensa esi-isien uskoon täytti hänen palavalla halulla kostaa niille, jotka siten polkivat pyhyydet jaloillansa.

Ylimmilleen nousee ristiriita, kun hän näkee, ettei vanha Väinämöinenkään häntä ymmärrä. Ja kun hän samalla oivaltaa oman sielunsa salaisuuden rakkautensa Väinämöiseen, käy hänen kohtalonsa traagilliseksi. »Parempi olisi, etten olisi syntynyt ollenkaan». Sielunsa kaiken voiman hän nyt kohdistaa siihen, ettei kukaan saisi aavistaa, mitä hän poloinen on tuntenut ja ajatellut.

Sitten työnsi hän hänet lempeällä väkivallalla luotansa ja kiiruhti hiekkaista tietä myöten hovia kohti. Kreivi ei koettanutkaan seurata häntä. Hän oli toivotonna. Hänen rakkautensa tuohon suloiseen olentoon, jonka ääni vielä kaikui hänen korvissaan, jonka lämpimän hengähdyksen hän vielä tunsi huulillaan, oli niin suuri, että se kävi hänelle tuskaksi.

Eiköhän tämä kiitollisena hänen aikomastaan teosta suostuisi, jos hän sitä vaatisi, ottamaan vaimokseen hänen Irenensä, joka oli jalon suvun köyhä, mutta ihanan ihana tytär? Ja jos se oli mahdollista, jos nämä molemmat kunnialla saattoivat rakkautensa kautta tulla onnellisiksi, niin eroittaisiko hän, Klea, nämä molemmat toisistaan?