United States or Costa Rica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Avaruuteen en Ois vaihtanunna lempein pientä alaa, Vaan särkyvä on tahto ihmisen, Se jumalilta turhaan mieltään salaa; Mun ruusuin ryöstettiin mä yksin jäin, Vaan vielä kerran nuokkuin ruusun puoleen Ja vielä kerran lehvän levittäin Jäähyväisillä vaivuin tuskain huoleen. Jo päiv' on vaipunut manalaan, Yö luonnon kattavi verhollaan, Ja tähdet pilvihin hukkuvat, Ja myrskyt pauhaavat.
Hän toi aina oman puolensa ajatukset mukanaan tänne ruokasaliin, joskus vielä ikäänkuin hymyili itsekseen äskeisiä ajatuksiaan, joskus taas olivat silmät rypyissä ja tuijottivat viiteen kohti, mutta aina hän samalla tavalla valkosilla jalokivillä koristetuilla sormillaan varovasti siveli harvaa kiharapartaansa, niinkuin se olisi ollut jokin helposti särkyvä lasikapine.
Joku veren-pesä on särkyvä hengittämisen vaikeudesta, hän on niin verevä mies, ett'ei tauti voi aivan kauan häntä kiduttaa ... mutta mitä minä seison ja lörpöttelen sinulle, lapseni! Ellen oli kuunnellut tarkasti. Et siis usko että isä on kärsivä paljon kuollessansa. Se on hyvä. On kauhea että ihmisen pitää kärsiä niin paljon! Ellen hengitti helpommin ja meni taas sisään isän luo.
Kuului kattopeltien rämisevä irtautuminen, kuului kokonaisen katon särkyvä luhistuminen, kuului kirkonkellojen kumajavat hätäsoitot. Ja Hannes ajatteli: »Se, jota sanotaan jumalaksi, tahtoo pelottaa minua!»
Kourissa kohtalon oot, ah, lelu särkyvä vain. Tuntehes jäähdytä jääksi ja tyynnytä mielesi myrskyt, laivasi polta ja jää hetkeäs vuottamahan.
Ei Rooma kuunnellut sankarin ääntä, nyt laulua kalpojen kuulla se saapi! Pois valkeatogaiset patriisit ylpeet, pois temppeli koruja kantavat papit, ei pyyntönne auta, se kuolee kuin kuolevi särkyvä sävel kolkkohon yöhön, yö saartavi Roomaa ja verinen vimma tuomiosäilänsä säihkyvän nostaa. Ei Rooma kuunnellut sankarin ääntä, nyt laulua kalpojen kuulla se saapi.
Ja vaikka Cromvell monessa kohden oli ollut viisas hallitsija, havaitsi hän, että hänen tekonsa eivät voineet kestää Jumalan edessä, ja se valta, jota hän maailmassa, halusi, oli ollut ainoastaan särkyvä vesikupla. Minä makasin tosin maan alla, mutta kuulin sinne asti hänen omantuntonsa äänen, joka sanoi hänelle: "väärin! väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!" Vuonna 1558.
Pitikö kaiken painua sinne, mistä oli tullutkin, maahan, yöhön ja pimeyteen? Oliko niin käyvä kerran myös heidän rakkautensa? Oliko sekin haihtuva kerran kuin aamukaste eikä jättävä jälkeensä enempää kuin särkyvä saippuakupla jättää jälkeä sateenkaarestaan? Tulisiko heistäkin kerran turma toisilleen?