United States or Turkmenistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päin taivaankantta nousee ylös uhrisavu pyhä ja avaruuteen jäljettömiin haipuu, ja uudet uhrit vaatii Henki tuntematon yhä ja tuhannet sen alttarille vaipuu. Ja uhriksensa poikaa, naista, miestä sekä lasta tuo vaatii Henki, niin on aika luullut mut tehtaan uunin ääreltä ja pyörän pauhinasta soi huokaukset, joit' ei kukaan kuullut. Katulyhty
Hänestä tuntui niinkuin hänen täytyisi hukkua tuohon rajattomaan avaruuteen, ja ikäänkuin etsien apua hiipi hän kallioseinän luo ja painoi tuskautuneen sydämensä kylmää kiveä vasten.
Samat tähdet, jotka olivat kuvastuneet Jabbokin virrassa, missä Jakob taisteli Herran enkelin kanssa, jotka olivat loistaneet Mamren tammistoon ja niille laitumille, missä David kaitsi laumaansa, loistivat myöskin tuohon yksinäiseen haaveksijaan... Hän nojasi käsivarttaan rintasuojukseen, ja katseensa oli lakkaamatta kiinnitetty tähtikirkkaaseen avaruuteen.
Pirttiahon Klaara, se oli neitosen nimi, astui nuorukaisen rinnalle ja tarttui molemmilla käsillänsä nuorukaisen ojentamaan käteen, sekä lausui matalalla, murheellisella äänellä: "niin on. Nämät muutamat viimeksi kuluneet päivät ovat minusta tuntuneet pitkiltä. Tänne," lausui hän, luoden kauniit sinisilmänsä avaruuteen, "tulin kauniina kuutamo-iltana nauttimaan metsän hiljaisuutta.
Antti ei voinut kuunnella Juken selitystä, kääntyi katselemaan ulos laajaan avaruuteen, jossa lähellä vuorien harjoja alakuloisesti säteillen kulki joulukuun vaisu aurinko ja hortunut luonto nukkui talvikehdossaan. Mutta viimein, kun Jukke oli kylläkseen asti lasketellut esityksiään, kääntyi Antti ja muistutti taas erosta, että mitenkä ruvettaisiin eroamaan sovinnossa.
Nyt, taipumaton, vihdoin taltut, taivut ja nöyrtyvänä ristin juureen vaivut? Niin, vaivun, vaan en valjun ristin juureen, ma vaivun kaikkeuteen ikisuureen, yöhelmaan jälleen hellän maailmansielun. Kuin pisar mereen, avaruuteen tähti, niin vajoo sielu sinne, kusta lähti.
"Tietäkää", lisäsin minä, "että tämä tarkoittaa juuri sitä, mitä runoilija tarvitsee: ei ihmettelemistä, vaan myötätuntoisuutta. Runot ovat koe-kirjoituksia, jotka lähetetään elämän avaruuteen, hankkiaksemme juuri tuota ominaisuutta.
Yhdeltä puolen on aidoitus, joka kulkee naapurisi rajalla ja jonka pajuston kukkaisista Hyblan mettiäiset elävät, hiljaisella surinallaan houkutteleva sinua unen vienoon; toisella puolen on lehden riipijä korkian kallion juurella virittelevä laulujansa ilman avaruuteen.
Mutta hän, jolle nyt puhuttiin, seisoi ääneti ja katsoa tuijotti avaruuteen, lieneekö sitte katsellut pilviä, jotka keveästi ja huolettomasti liitelivät taivaalla, vaiko kuunnellut kosken väsymätöntä pauhua, joka kuului iankaikkiselta taistelulta.
Oppilas menettelee esim. näin: panee kellon pöydälle ja sanoo: »nyt alotan, piirrän avaruuteen silmieni eteen kultaisen kolmion ja katselen sitä 20 minuuttia eikä mikään saa häiritä ajatustani.» Tämä on ajatuksen keskittämistä. Jos te tällä hetkellä yritätte näin tehdä, huomaatte olevanne kerrassaan naurettavassa asemassa.