United States or Saint Vincent and the Grenadines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vastausta odottamatta jatkoi hän taas kuin auringonvalosta juopunut leivonen: "Vai niin, tuossa hän on, tuo pieni, uusi herra. Poika, eikö niin? Ja kaikki on käynyt hyvin, sen minä näen. Teidän käy aina hyvin. Oi, miten pieni hän on vielä ja suloinen! Katsohan, Robert, miten soma hän on, kun hän imee. Oikea pieni nukke, oo, miten hauska hän on! Häntä on oikein hupainen katsella."
Neiti Vinter tulee suoraan Helsingistä, missä hänellä on koti sukulaisten luona. Hän on hieno kuin prinsessa, aivan toista kuin neiti Frisk, jolla ei ollut kelvollista riepuakaan päälle pannakseen. Ja kuinka iloinen hän sitten on, ihan kuin leivonen, oli Anderssonska kertonut.
Siellä hän tapasi ensimmäiseksi oman vaimonsa, joka näytti unohtaneen kaikki, mitä heidän välillään joku tunti aikaisemmin oli tapahtunut. Irene oli päinvastoin iloinen kuin leivonen, riensi häntä vastaan, syleili ja suuteli häntä. Se oli juuri niin Irenen tapaista. Hän ei mitenkään voinut ymmärtää, että tuollaiset perhekohtaukset lopulta merkitsivät mitään.
Maailma näytti niin kauniilta, selkineen, virtoineen, kukkineen ja pienine lehdillä hiipivine hyönteisineen, ettei pieni leivonen enää jaksanut tunteitaan hillitä, vaan puhkesi raikkaasen riemulauluun.
Ja leivonen, kaivattu kumppali ennen, Nyt pyydän mä, koito, sun vaikenemaan: Mun kanteloraukka ei riemua siedä, Se kansani kanssa nyt itkee vaan. Myös tummain silmäsi tulten säihkyt, Ne näin minä kyllä, mun impyein, Ja rintahan mullakin leimahti liekki, Sun toivoni morsiameksi jo tein.
Ihasteltua hetkisen, kunnes sun On syöpynyt piirteesi mieleen mun, Pois loittonen kiertäen kaarteen; Taas tultua myrskyhyn, maailmaan, Minä kummana kaikille kertoa saan, Ylimaat min kätkevät aarteen. Nuku, lapsonen, helmassa vuoriston, Kevyt huokua syyttömän rinnan on Kevät-taivonen päälläs päilyy. Ylä-ilmassa leivonen lauluks lyö On kaukana kaihon ja synnin yö Kai täällä sun henkes säilyy.
Ja leivonen, kaivattu kumppali ennen, nyt pyydän mä, koito, sun vaikenemaan: mun kanteloraukka ei riemua siedä, se kansani kanssa nyt itkee vaan. Myös tummain silmies tulten säihkyt, ne näin minä kyllä, mun impyein, ja rintaan mullakin leimahti liekki, sun toivoni morsiameksi jo tein.
Mutta kaikki muut ovat tapahtuman johdosta saaneet aihetta vilkkaaseen herkkutieteelliseen keskusteluun siitä, mikä pikku lintu on makoisin. Ja yleinen mielipide kuulostaa kallistuvan siihen suuntaan, että makoisimmat linnut ovat ne, jotka kauneimmin laulavat satakieli ja leivonen. Olimme Napolissa.
Me istumme nurmikolla, Ja vieno metsän on humina, Ja hyv' on kaikkien olla. Niin vienosti metsä humisee, Mä tunnen hyvin sen kieltä: Se muistoja mulle kertoilee, Jotk' ihastuttavat mieltä. Oi, kerro, metsä, oi kerro taas Noist' ajoista hälvenneistä! Ei ymmärrä muut sun huminaas, Siis mitä huolimme heistä! Ensimäinen leivo. Jo soi sun äänesi, leivonen. Vaikk' kylmä ilma on vallan.
Ja sitten tuli lintuja, toinen toisen perästä, leivonen, rastas ja käki, ja kohta metsä kaikui yhteisestä laulusta. Ja sitten tuli muitakin kesälintuja, vaan ne olivat suurempaa lajia, nimittäin Englantilaisia.