Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Josefina oli lempeä, valkea-tukkainen ja sini-silmäinen tyttö, kaikilta rakastettu, iloinen kun leivonen, verevä kun tuulen puuska keväällä, eikä vielä ollut koettanut elämästä muuta kun sen ihanuutta ja suloisuutta. Tulevaisuus hänelle loisti taivaan-kaaren kirkkaalla värillä; hän oli myöskin isänsä ainoa perijä. Oskari, niin nimitettiin nuorukainen, aikoi upsieriksi.
Niityn kukat tuhansin Rinnan on ja sekaisin, Sovuss' elää kuitenkin. Peippo sekä kerttunen Usein täyttää lauluillaan Saman lehdon liepehen Kiistele ei kumpikaan. Rastahalle leivonen Kosk' on ollut kateinen? Milloin taivas kuvansa Kielsi lammen kalvolta? Oi, kosk' ihmismaailman, Niinkuin luonnon sointuisan Täyttää sopu taivahan!
Ei ollut voimaa enää huutaa apua. Hätä oli sanomaton. Kun kevät-aurinko kirkkaasti säteili vihreän ruohon peittämälle aholle, leivonen kauniisti liverteli korkealla sinisellä taivaalla ja koivut seisoivat tyyninä ja juhlallisina vihreässä kesäpuvussaan, niin silloin seisoi pienoinen joukko ihmisiä vihreällä hautausmaalla, avoimen haudan ympärillä.
Pikku lampinen hietalietteines, joka rantoines minun lapsuen olit merenän': sua tervehdän! Kaarnalaivojan' laskin laineilles. sinun saattaakses tuulen mukahan maihin kaukaisiin, merentakaisiin! Taikka vallatoin poikaparvessa kesän kuumalla uida polskuroin haaleiss' aalloissas hietarannoillas. Taikka kiitelin, talven tultua, jääsi kannella liukkain luistimin, niinkuin iloinen ilman leivonen.
Viime aikoina oli hän ehtimiseen uneksinut että lensi, mutta se oli aina tapahtunut vaivalla, sääret olivat aina niin raskaat. Ei, tuolla lailla kuin leivonen! Hän teki muutamia hyppäyksiä aidalla, kadotti tasapainon ja hänen täytyi juosta alas tielle asti, ett'ei samassa menisi kupperikeikkaa. Hän pääsikin ojan yli, vaan sai ainoastaan puoleksi sijaa jaloillensa.
Hän ojensi ensin toista säärtä, sitten toista, katseli ensin toista kenkää ja sitten toista. Hän nauroi, eikä oikeastaan tietänyt mitä hän nauroi, vaan yht'äkkiä kaikki oli hänestä niin naurettavaa. Leivonen lensi ylös avaruuteen tien toiselta puolelta. Se, joka osaisi lentää!
Näin voimien riutuvan äidiltäin, hänen horjuvan hautaan varmaan, ja sortuvan kallihin kotini näin, työn murtuvan taattoni armaan. Ja silloin armasta taattoain ma muistelin murhemielin ja silloin lietoa kanneltain ma kaiutin kaihokielin. Ja lauloin onnea lapsuuden, sen uskoa, uinailuita kuin syksyn siirtyvä leivonen suvilempeä, laulupuita.
Lintu pyristi pari kertaa jäykistyneitä siipiään, ojensi ne suoriksi ja lensi visertäen tiehensä. Se oli leivonen, huudahti Syyne, samalla iloissaan ja harmissaan. Onko ennen nähty moista pientä kiittämätöntä homsaa! Mutta se ei tee mitään, kunhan hän ei vaan uudelleen kuoliaaksi palellu! Nyt oli Syynellä oma talonsa.
Ellen'in matkimis-halu oli jo mallikseen ottanut ympäröivän luonnon ja pelkoa hän ei tuntenut. Kävellä käsillään, liverrellä kuin leivonen, laulaa rakkauden lauluja, sitä hän teki käskemättäkin.
Niin, siellä oli todellakin ihana ilma; lumi oli melkein kokonaan sulanut, ja umput puissa paisuivat auringon lämmössä. Nuoret kulkivat hitaasti puistoa pitkin ja hengittivät leppoisaa ilmaa syvin siemauksin. Kaukana metsässä kevätpurot iloisesti kohisten virtailivat alas vuorten rinteitä, ja korkealla taivaan kannen alla liiteli leivonen liverrellen riemulaulujaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät