United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuinka voisi ajatella, että Lemminkäinen osaisi muuttaa luonnettaan, kasvattaa ja puhdistaa vaistojaan ja tapojaan, niin että ne taivaalliselle morsiamelle kelpaisivat, ennenkuin hän olisi oman sydämensä läpeensä puhdistanut? Ja vaikka osaisikin, mitä olennaista hyötyä siitä olisi, jos sydämessä vielä asuisi ylpeyden ja vihan ja ylenkatseen mahdollisuudet?
»Elämä», päätti hän, »mitäs se muuta on kuin niinkuin tuo tie. Kiemurtelee, tupertelee, ja tuolla jo häviää näkyvistä. Ja ihminen on kuin nuo lumenrakeet, joita tuuli tuossa lennättelee. Nyt tuonne hetken päästä tänne aina niinkuin tuuli heittelee.» Hän lähti jälleen eteenpäin. »Menisinköhän papin puheille?» ajatteli hän hetken päästä. »Jos se osaisi sanoa mitä tässä olisi tehtävä.»
Eräs tyttö oli mielessään ihan vakuutettu siitä, että hän saisi suuren, hyvin suuren nuken, yhtä suuren kuin hän itse, semmoisen, jolla olisi oikea tukka ja oikeat räpyttävät silmät ja joka vielä niin uneksi hän osaisi astuakin.
Kun sitten pidot ja jumalalliset juomingit olivat parhaillansa, kysyi Zey-isä muilta jumaloilta, oliko heillä jotain pyytää tai toivoa, niin hän sen nyt tahtoi täyttää. Nämä isälle vastaamaan, että kaikki oli niin hyvin luotu ja rakennettu, että tuskinpa olikaan enään mitään jälellä, mitä osaisi pyytää.
Kohtaisiko hän nyt sielun, johon hän osaisi ihastua, oppilaan, jolle hän saisi kaikkensa antaa?... Kuinka hyvä hän silloin olisi, kuinka hellä ja hienotunteinen. Kädestä pitäen kuin paras ystävä hän sitä sielua kuljettaisi tiedon tarhoissa, näkyjen ja aavistusten pitkillä pihoilla. Sävelet hän houkuttelisi soimaan sen tunteiden kultaisista kielistä ja sävelet sanoiksi pukeutumaan.
"Ja merkiksi uskostani sinuun jätän kilpesi suojaan ne, jotka olen sinne kätkenyt. "Missäpä ne maan päällä olisivatkaan paremmassa turvassa? "Eräänä heikkouden hetkenä aioin antaa Syphaxin haudata maahan nuo salaiset paperini ja jäljellä olevat aarteeni. "Jos menetän Rooman, tämän talon, tämän pyhätön; niin menkööt nämä muistiinpanotkin. "Mitäpä siitä kuka osaisi selittää niiden salakirjoituksen?
Hänen itkunsa kuuluu kauas, aina Pohjolan tuville, josta emäntä viimein rientää apuun, viepi ukon kotiinsa, syöttää, juottaa, kohtelee mitä suurimmalla kunnialla, jopa viimein tarjoo hänelle oman kauniin tyttärensä, jos hän osaisi takoa Sammon Pohjolan hyväksi.
Tiedätkös, sormikkaissa on oleva näin: "Piku härä Bärn Haaketorp'issa". Niin kirjoittaa aina korpraali, vanha Thorvigg, tervehtiessänsä Berndt'iä. Kumpa vain osaisi kirjoittaa värsyjä... Tiedätkös, isä osasi kirjoittaa värsyjä nuorena.
Minä soisin, että minun ruoankeittäjäni osaisi laittaa minulle tämmöistä pilau'ta! Se on mainiota!" Sotamiehet kokoontuivat päällikkönsä ympärille, ja heidän silmänsä loistivat ihastuksesta.
Mukaani ottamat alkuasukkaat selittivät merkeillä niitä olevan niin paljon, ettei niitä osaisi laskeakaan, ja sanoivat minulle useamman kuin sadan saaren nimen. Koetin saada selville, mikä niistä olisi suurin ja päätin lähteä sille, kuten myöskin tein. Se on noin viiden meripenikulman päässä siitä, jonka olen nimittänyt San Salvadoriksi; toisia on lähempänä sitä, toisia taas kauempana.