Muutamat ajattelivat joulu-ukkoa, mutta kuinka joulu-ukko sopisi kuninkaaksi juhannusiltana? Ja sattui, että heillä kaikilla oli kova nälkä ja silloin he valitsivat yksimielisesti voileivän kuninkaakseen. Vikke näytti hyvin hämmästyneeltä, mutta hänellä oli suu täynnä voileipää, eikä hän voinut vastata. Niin, voileipä huudettiin kuninkaaksi, ja sitä kannettiin riemukulussa niityn ympäri.

Mutta siellä leimahtaa salama silmiä vasten, hän hyppää satutettuna ilmaan ja taittaa niskansa alas tullessaan. Savupilvi pysähtyy tyynessä säässä paikoilleen, tarttuu niityn pensaisiin, ja sen seasta näkyy ampuja kiikuttavan takajaloista saalistaan, jonka ympärillä koirat nyt äänettöminä loihuavat.

Toiset näyttivät erisin odottavan, mutta kun Heikki yhä oli ääneti, kääntyi puhe talon asioihin, olipa jotakin neuvottelemista suuren niityn ladosta. Ensi kerran sattui, että Heikin läsnäollessa näin puhuttiin hänen sivuitsensa talon jokapäiväisistä asioista. Se teki omituisen vaikutuksen Heikkiin. Hän sanoi ikäänkuin leikillä jotakin joukkoon, mutta kukaan ei sitä huomannut.

Mitäpä jos asetunkin sen ahtaaseen ullakkoon, niin voin aivan vierestä laskea ohi marssivain vihollisten lukumäärän? Eihän ollut luultavaa, että heidän päähänsä pälkähtäisi kiivetä nuuskimaan tyhjäksi jätetyn talon riihen ullakkoa. Toverini piiloutuisivat sen sijaan niityn takana olevalle metsäiselle kukkulalle ja tekisivät puolestaan sieltä käsin huomioita.

Sitten lähtiwät Oskari ja Lotta pois. Waltamaantien wieressä on pieni, punaiseksi maalattu tupa. Muita huoneita ei ole ensinkään. Tupa on yksinäisellä, aukealla paikalla, erään niityn laidassa, yhtään ihmisasuntoa ei ole pitkää wirstaa lähempänä ja kirkolle on kolme wertaa matkaa.

Läntisen vuorikunnan Grängen lähettiläät sanoivat, että he olivat kuningas Kustaa II Aadolfin ja maaherrojen luvalla perustaneet uudistorppia, jotka oli pantu verolle, ja että he olivat siihen työhön kuluttaneet paljon vaivaa, ja koska he eivät olleet kaataneet metsää enempää kuin oli tarpeen pellon ja niityn raivaamiseen, he pyysivät suojelusta.

Poika, vieraita tulee tien täydeltä! TURKKA. Katri kaunis kumppanini, lähdemme vieraita vastaan. Anni tuolta kurkistelee. Mutta koetetaan nyt uutta konstia. Mitä Heikki Anselmi niin peilailee? HUOTARI. Sano: herra Huotari! Herra Huotari peilaa odotellen uutta heilaa! On niitä kukkia muuallai ei niityn mättähillä. On niitä tyttöjä muuallai ei tään kylän emännillä.

Huokaus ei ollut kauneuden tähden, sillä siinä ei ollut mitään enempää toivomista. Huokauksensa, sanoihin puettuna, olisi kuulunut näin; "voi jos ihmiset nyt voisivat nähdä, ett'en ole mikään noita!" Isäntänsä ja emäntänsä seurassa mennä liehotti hän niityn poikki pitoihin.

Aamulla varhain herättyänsä, meni Elias rikkaan isännän luo ja lunasti rahallaan niityn ja pellon. Tullessaan osti vikatteen sekin oli myöty ja toi sen kotia. Miehen lähetti niittämään ja itse meni kylään; ravintolan isännällä kuuli hevosen ja rattaat olevan kaupan. Hän meni sinne, sopi hinnasta ja osti ne; ostipa samalla säkin jauhoja, heitti sen rattailleen ja meni ostamaan lehmää.

Kaukainen sohina lähenee; se lähenee joka haaralta. Sen ääni kasvaa kasvamistaan. Tuolla pimenee niityn yksinäinen kuusi; tuossa jo sammuu vihanta koivu ojan reunalla. Ja sohina vain lähenee.