United States or Italy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vai tahdotko sinä vielä muutakin?» Tyttö, joka ei vielä ennen ollut kuullut itseään niin hyvällä nimellä mainittavan, vilpittömän puhtailla suurilla silmillään lämpymästi katsella remautteli Hannaan ja kainosti vastasi: »En». Hanna talutti kädestä mukanaan tytön tupaan, toimitti voileivän käteen. Toi vielä paksun leivän, laittoi sen tytölle nutun poveen ja muistutti: »Viehän tämä äidillesi».
Tuokion kuluttua kuului everstinnan ääni huutavan: »Pappa kulta, suklaati on pöydällä!» »Tulen, tulen», vastasi eversti ja kiirehti niin pian, kuin hänen lihassaan olevan ihmisen on mahdollista, herkullisen joulupöydän ääreen. »Minun on kovin uni», sanoi Lilli, »en jaksa syödä muuta kuin vähäsen vain, pienen voileivän ja ehkä vähän piirakkaa ja kupillisen suklaatia. Mari, kaada kupillinen!»
»Ei mamma huoli keittää minulle munaa; en minä kumminkaan jaksa syödä muuta kuin tämän voileivän.» Sekään ei tahtonut mennä alas. Pala tarttui kurkkuun jok'ainoan kerran. »Etköhän jaksa? Minä annoin jo panna veden tulelle.» »En minä.» Hanna nieli ja nieli. Niin väkinäistä oli tuo syöminen. »Pikkuisen maitoa, jos mamma on hyvä ja kaataa. Puoli lasia vaan. Kiitoksia, ei enää.»
"Ne menevät avaraan maailmaan", sanoi Juhani. "Tule, niin seuraamme heitä matkallansa. Sinä käyt pitkin Sohisevan rantaa ja minä taas seuraan Kohisevan rantaa, ja kuin niitten tiet loppuvat, palajamme takaisin." "Mennään, mennään! Odota vain, jahka minä hyppään kotia ja noudan voileivän", sanoi Hilja. "Tuo minulle sitte myöskin!" sanoi Juhani.
Tyytyväinen on hän mielessään, sillä hän tietää kotona voileivän ja lämpimän maidon odottavan itseään palkinnoksi siitä, kun hän tyhjentyneesen eväskonttiinsa on kerännyt kaikenlaista tarviskalua. Jerikollakin oli jo ensimmäisenä paimenpäivänänsä kaikenmoista kampsua Karja-Annille tuomisiksi.
Postineiti oli illalla antanut äidille ja pyytänyt tuomaan kiireesti teille». Hanna koppasi kirjeen, katsahti päällekirjoitusta, suu vetäytyi hauskaan hymyyn, silmät leimusivat syvästä ilosta ja oikein huudahti: »Antilta kirje. Voi, voi...» Katsahti tyttöön iloisesti lämpimän silmäyksen ja lisäsi: »Sinä lapsikulta, aamun enkeli, toit Antilta kirjeen... Sinä saat suuren voileivän.
Hän nautti kiireesti lautasellisen lientä, pisti evääksi voileivän taskuunsa, kätki uskotut paperit huolellisesti rintataskuun, pani virkalakin päähänsä, tarttui matkasauvaansa ja aikoi jättää vaimonsa ja lapsensa hyvästi. "Mutta etkö kumminkin ota päällysnuttua", kysyi Elsbet rouva pidättäen häntä. "En, vaimo kultani", vastasi hän. "Ensin oli se minulla mielessä, vaan nyt olen toisin päättänyt.
Nähdessään äitinsä taittavan hänelle suuren palasen leipää, naurahteli Heikki, ja kun äiti levitti vielä voitakin leivän päälle, silloin hän oikein ääneensä nauroi. Mutta saatuaan voileivän toiseen käteensä ja piimätuopin toiseen, ei hän enää nauramaan joutunut. Näin hyvin päättyi satu pikku Heikistä.
Sen sanottuaan hän suki pyhävaatteita ylleen ja otti voileivän käteensä, kun ei ollut vielä syönyt päivällistä, ja lähti juosta huristamaan postitoimistolle päin. Väliin hän aina haukkasi voileivästään, povessa katkeamaton pelko, että kyllä se ei isä tule koko kesänä, ja onko tervekään.
Lyhyillä, tepsuttavilla askelilla lähti hän varmasti liikkumaan pitkin katukäytävää, viitaten kädellään eräälle sivukadulle, joka ei ollut kaukana Johanneksen omasta asunnosta. Tuolla, hän sanoi. Siellä on meidän paikkamme. Siellä me saamme ryypyn, voileivän ja lasin olutta. Tuo ei ole ensi kertaa pappia kyydissä, ajatteli Johannes. Vanha herra on nähtävästi myös hummannut.