United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin oli aika kulunut pappilassa siihen päivään saakka, josta kertomuksemme jälkimäinen puoli alkaa. Heikistä sopinee meidän sitä ennen sanoa, ettei Amanda ollut hänessä mitään vaikuttanut; että hän päin vastoin piti Amandan käynnin pappilassa häiritseväisenä, sillä nyt ei hän saanut niin alituisesti olla Liinan seurassa kuin ennen, ja Heikki oikeen jumaloitsi rouva Rennerin nuorempaa tytärtä.
Hän ei olisi kenestäkään muusta kuin Heikistä puhunut, jos hän vaan olisi sitä uskaltanut, mutta hän ei sitä uskaltanut; itse ei hän tiennyt miksi.
Ristiäisiä saattaisi sitten noin Erkinpäivän tienoissa ajatella. Se tuntui jo niin iloiselta ja hipleältä Heikistä, että häntä aina pyrki väkisin naurattamaan. Aivan kuin olisi joku kainalokuopista kutittanut. Samaako mahtoi Jaanakin ajatella, koska näytti niin ujostelevan eikä edes kertaakaan katsonut hänen? Mutta Jaanan mieli liikkui taas muilla markkinoilla.
Heikistä erottuaan oli Yrjänällä kyllä vaivalloinen matka kelkkoineen, jota hän kiskoi läpi metsien kun ei tahtonut kulkea ajettuja teitä; hän näet, kuten suomalaiset yleensä, pelkäsi kohtaavansa jotakin pahaa. Sillä tavoin hänen matkansa kävi vaivalloisemmaksi ja siihen kului suotta pitkä aika; mutta metsässä hän tunsi olevansa kuin kotonaan eikä pelännyt.
Herran tiet olivat tutkimattomat, eivätkä ihmisen parhaatkaan pyyteet olleet Hänen mieleensä, mietiskeli hän. Kenet Herra aikoi hävittää, sen Hän löi sokeudella... Sokeudella oli Herra Heikin lyönyt ja pannut hänet vartavasten omaa hautaansa hakemaan... Oliko hän suuresti erehtynyt Paloniemen Heikistä, jonka oli uskonut kristityksi ja jonka synnit hän oli todistanut anteeksiannetuiksi?
Erehtynyt oli Heikistä, niin hän nyt myönsi. Oli ehkä erehtynyt monesta muustakin, joiden sydämeen luuli näkevänsä eikä nähnytkään kuin silmiin asti! Iisakkia hän oli pitänyt vähäuskoisena, joskus heräämättömänäkin, joka vain kunnian vuoksi koetti näytellä kristittyä... Eikö hän ollut puhunut ja opettanut, niinkuin raamattu neuvoi ja omatunto opasti?
Se oli kerrassaan ihanteellinen Eevin mielestä eikä hän muuta sen hartaammin halunnut kuin saada heihin tutustua, heitä rakastaa ja ja tyttärenä heidän luokseen tulla. Oi, miten hän heitä palvelisi, rakastaisi ja kunnioittaisi, Heikin vanhempia! Kaunis oli se kuva, jonka Eevi itselleen Heikistä loi, ja yhä kiihkeämmäksi kävi hänen rakkautensa.
Oli kuin tuo kipsikuva olisi ihan kuuluvasti sanonut hänelle: nuorukainen, aseta tarkoitusperäsi korkealle! Ja Heikki oli tyytynyt kaivonarkkua salvostamaan! Ei, ei, pois tuo ajatus! Se voisi myllertää jälleen kaikki rauhoittuneet tunteet niin, koko ilon ja onnen! Vastenmielistä oli Heikistä olo täällä. Miksi hän tunsi itsensä niin sanomattoman epävarmaksi ja ujoksi!
Jokaiselle käwi selwäksi, että perheen oli mahdoton köyhässä kodissa koossa pysyä. Toiset weljet halusiwat lähteä muualta onneansa etsimään, kun waan wähänkin saisiwat perintöä wanhasta kodistaan, mutta Heikistä tuntui niin katkeralta luopuminen isän kodista, jossa hän oli ensimmäisen päiwän walon nähnyt.
Toverien piireissä hän oli esiintynyt entistä iloisempana ja alttiimpana. Ei muusta paljon tiedetty eikä puhuttu kuin Heikistä. Arveltiin hänen tulevan menemään "pitkälle". Mutta ne, jotka tunsivat lähemmin, ihailivat häntä aivan toisesta syystä. He ihailivat hänen luonnettansa, jota sanoivat harvinaisen miehekkääksi ja lujaksi.