Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Nyt oli tuollainen ulkonainen tapaus tapahtunut ja sille oli Amandan omassa sydämessä vastannut ääni, joka ei kielin voinut sisällystään lausua, tunne, jota hänen ei sanoin käynyt selittäminen.
Ainoastansa sitä hän useasti ajatteli, ken se mahtaisi olla, joka Amandan morsiamenaan kotiinsa veisi. Hän halasi mailmasta päästä, armaansa aavistamatta olevansa hänen lemmittynsä, mutta saman armaansa hän olisi suonut onnelliseksi.
Onnellista oli hänelle, että hänellä oli äiti, joka ei lainkaan ymmärtänyt muuta, kuin semmoista, jolla varsinaisuudessa oli peränsä; sillä minne saakka olisikaan Amandan kuvitus vienyt hänen, jos sillä olisi kodissa ollut vähäistä rahtua virikettä?
Siellä oli, sinne kun tulivat, Amandan vaaleus kadonnut; mutta samassa kun veri jälle palasi hänen poskihinsa, pääsi silmien kyynelsulku aukenemaan ja kapteenin tytär itki itki ääneensä. Omituista oli, ettei hän vähäistäkään nyt epäillyt eukon sanomien totuutta, että hän Heikissä näki setävainajansa kadonneen lapsen, että oma isänsä oli tämän lapsen työntänyt mieron tielle.
Tätä kuvaa tirkisteli hän kauan ja miten hän sitä tirkisteli, niin saipa kuva Heikin muodon ja taasen, miten äsken Liinan kamarissa, täyttyivät Amandan silmät kyynelillä ja hän lankesi polvilleen kuvan eteen. Muutos, koko olentoa läpitunkeva muutos oli Amandassa tapahtunut. Hän näki tästä hetkestä aina Heikin; hän ei ajatellut mitään muuta kuin Heikkiä.
Liina vei Amandan katsomaan huonettansa ja ystävyys naapuri-mamsellien välillä oli syntynyt. Amandan mielestä oli Liina niin onnellinen, niin oikeen kadehdittavan onnellinen. Franzénin runot makasivat Liinan pöydällä; Amanda silmäili niihin, ja tunsipa hän tuossa nyt samallaisen tunteen, minkä kukka luultavasti tuntee, kuin häntä, jota kauan on kuivuutta kitunut, raittiilla vedellä kastetaan.
Se aika mikä nyt alkoi oli Amandan onnellisin elämässä. Hän sai haaveksia; hän sai aatteissansa kulkea ruusuisia yrttitarhoja. Ei häirinnyt häntä kukaan, ei tiennyt kukaan kenen kanssa hän seurasteli; ei aavistanut kukaan hänen ihanaa salaisuuttansa, sillä hänelle oli kyllin siinä, että hän sai nähdä Heikin. Hän ei tahtonut, ei tarvinnut puhua hänen kanssansa.
Paitsi »luonnollisia» esteitä, s.o. niitä, jotka syntyvät siitä, kuka hoitaa taloutta, kuka pitää huolta lapsista j.n.e. jotka kuitenkin saatiin kaikki tavalla taikka toisella voitetuiksi oli vielä suurinna se, että täti Amandan mies, pappi hänkin, oli periaatteessa tällaisia retkiä vastaan.
Oliko tytär aiottu serkkunsa kostajaksi? Oman tyttärensä kauttako kapteeni oli rangaistava rikoksistaan? Siltäpä näytti. Semmoista tuskallista tunnetta kuin se, minkä nämä Amandan sanat saivat aikaan kapteenissa, ei ollut hän koskaan ennen tuntenut. Noissa sanoissa: "Kaarle elää" oli rangaistus; mutta rangaistuksen kärki se se salausi siinä, että nämä sanat olivat hänen oman tyttärensä.
Liina kun Amandan näki, tunsi kohta syvintä myötätuntoisuutta; mutta kävipä kylmä viima pitkin hänen ruumistaan, kun hän kuuli rouvan äänen, joka provastin tervetulo-sanoihin lausui: "Herrasväki ehkä kummastelee, että naapurinne näette luonanne. Mutta asia on se, että Amanda tarvitsisi opettajaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät